| Tyttö
sinä olet tähti
Nättiä hymyä ja
sämpläystä
"Nykyään
tehdään ihan liian paljon rumia
elokuvia" julistaa ohjaaja Dome
Karukoski Tyttö sinä olet tähti
-elokuvansa nettisivuilla.
Karukosken päämääränä
elokuvanteossa on, että elokuva
sytyttäisi hymyn katsojan kasvoille
ainakin viikoksi.
 Mainoksien
ja lyhytelokuvien ohjaajana
kunnostautuneen Karukosken debyytti
mainitaan milloin nuorten romanttiseksi
komediaksi, milloin nuorisodraamaksi.
Kumpikaan ei oikein pidä paikkaansa.
Draamaksi elokuva on liian kevyt ja
kliseinen, komediaksi liian realistinen.
Mutta olipa elokuva sitten kumpaa
tahansa, romanttinen se ainakin on –
läpeensä ja melkoisen perinteiseen
tyyliin.
 Romeo
ja Julia -asetelma ei ole kai koskaan
poissa muodista. Mutta tällä kertaa
pojan ja tytön rakkauden tiellä onkin
musiikkimaku. Sune on tinkimätön oman
tien kulkija ja räppäri, Nelli on
miellyttämään tottunut kuoroenkeli,
joka salaa unelmoi ponnahtavansa
Beyoncen kaltaiseksi laululinnuksi.
Juonen pohjana on kaunis ajatus
erilaisten ihmisten toisiaan
kasvattavasta vaikutuksesta. Tyypeiksi
jäävät hahmot ja pääparin viaton
kuherrus saa elokuvan kieltämättä
haiskahtamaan romanttiselta komedialta.
Juuri tässä
viattomuudessaan elokuva on yllättävä
tutuksi käyneisiin inhorealistisiin
nuorisokuvauksiin verrattuna. Tässä
elokuvassa paita on ainoa mikä otetaan
pois. Debyyttielokuvaksi ja
taideteollisen korkeakoulun
päättötyöksi Tyttö sinä olet
tähti on kesyydessään jopa
rohkea valinta. Tällaisella elokuvalla
ei metsästellä lööppejä eikä saada
ilmaista mainosta skandaaleilla. Monet
nykyiset lastenelokuvatkin
päihittävät Karukosken esikoisen
rankkuudessaan.
 Elokuvan
nimi antaa nykykontekstissa odottaa
vähintäänkin analyysiä
Idols-kulttuurista, jossa nuorten
yleisin toiveammatti on julkkis. Tai
vaikkapa vanhan Hollywoodin tapaan
traagista kertomusta tähteyden
varjopuolista. Tyttö sinä olet
tähti kuitenkin tyytyy
raapaisemaan tässä pintaa riistävä
levy-yhtiö vastaan oma tyyli
-asettelullaan.
Kliseisen tarinan ja
romanttisen vireen sokerikakkumaisuutta
estävät mukavasti viileä
räppimeininki sekä käsikirjoituksen
monet nokkelat hetket.
Lökäpöksykulttuurista irtoaa huumoria
tyypillisen gettoankeilun ja
läpänheiton avulla. Suuri osa elokuvan
toimivuudesta kuuluu vakuuttaville
pääosanäyttelijöille. Viikon
virnuiluun olisi kyllä tarvittu jotakin
hieman ainutlaatuisempaa, mutta kyllä
Karukosken valoisa nuortenelokuva
ainakin loppupäivän valaisee
kirkkaasti
Vera Saarivuori |
