Vuoden 2007 alussa ensi-iltansa saa suomalainen elokuva toisensa perään. Helmi–maaliskuun aikana leffateattereissa nähdään peräti viisi uutta kotimaista näytelmäelokuvaa. Tämän suomalaisen elokuvan kavalkadin aloittaa mallikkaasti Olli Saarelan Suden vuosi, jonka kohdalla ei tarvitse pelätä niitä perinteisiä kotimaisen elokuvan heikkouksia: höpöhöpödraamaa, kehnoa dialogia ja katsojan aliarvioimista.

Sari on nuori kirjallisuuden opiskelija, joka terävällä älyllään hämmentää niin opiskelutoverit kuin lehtorit. Lahjakkuuteen yhdistyvä eteerinen kauneus saa ihmiset paitsi hämilleen, myös ihailemaan tyttöä. Näennäisen täydellisyyden takaa paljastuu kuitenkin mystisenä pidetty sairaus, joka pelottaa niin läheisiä kuin Saria itseäänkin. Epilepsia ei vaikuta vain uintiharrastukseen, rakkauselämään ja kotoa pois muuttamiseen, vaan nuoren naisen koko identiteettiin.

Suden vuosi -elokuvaa on sanottu rakkaustarinaksi, mutta se ei ole vain sitä. Sarin ja tämän opettajan, Mikon, välisen yhteyden lisäksi katsoja tutustutetaan Mikon avioeroon, jota kuvataan sekä vanhempien että teini-ikäisen tyttären näkökulmasta. Perinteisiä ihmissuhdeaiheita ravisuttaa pohdiskeleva ja vakuuttava epilepsiakuvaus, ja tarinaa elävöittää myös luonnekkaasti kuvattu dilemma akateemisen tutkijan teorioihin uppoutumisen ja todellisen maailman monimutkaisuuden välillä.

Juoniaihioiden moninaisuus tuo elokuvaan tosielämän makua ja tarttumapintaa monenlaiselle yleisölle. Tarinan eri osat myös yhdistyvät tyylikkäästi saman teeman alle. Eri muodoissaan näyttäytyvä pelko kokoaa sairauden, avioeron ja reaalimaailman kanssa kamppailun yhteen. Pelon kohteena ovat näennäisesti eri asiat, mutta loppujen lopuksi kyseessä on pelko muutosta kohtaan, tunne siitä, ettei pärjää. Tämä pelkojen samanlaisuus ehkä ajaa kertomuksen Sarin ja Mikon yhteen, mutta se tekee myös itse elokuvasta onnistuneen.

Vaikuttavaa elokuvassa on kaunis kuvaus. Robert Nordström ansaitseekin erikoismaininnan kuvaajana, sillä hän on onnistunut upeasti toteuttamaan teoksen maalailevan visuaalisuuden, joka suomalaisessa elokuvassa on niin harvinaista. Vedenalaisista kohtauksista huokuu värien ja muotojen harmonia, ja komeat lähikuvat antavat rytmiä. Valitettavasti kaunis kuvaus myös aika ajoin etäännyttää katsojan elokuvan juonesta, eikä lopputulos siksi ole niin koskettava kuin se voisi olla.

Suden vuosi perustuu Virpi Hämeen-Anttilan samannimiseen romaaniin. Niin epämukavaa kuin se onkin, on tämän tosiasian väistämättömänä seurauksena elokuvan peilaaminen kirjaan. Näissä epäoikeudenmukaisissa vertailuissa voiton vie lähes aina formaatti, jossa teos on ensi kertaa koettu. Niinpä jokainen kirjaan pohjautuva elokuva on jo lähtökohdiltaan hankalassa asemassa. Myös Suden vuosi -elokuva on kirjaan verrattuna yksioikoisempi ja hieman kaunisteleva, mutta kokonaisuus on kuitenkin hallittu ja toimiva.

Maria Bregenhøj

 © Film-O-Holic.com 1.2.2007
- kaikki oikeudet pidätetään -