Lapsille ja nuorille suunnattuja seikkailuelokuvia tehdään meillä varsin vähän, vaikka lastenelokuvien taso ja arvostus ovat viime vuosina nousseetkin huimasti. Raimo O Niemen Poika ja ilves (1998) oli yksi niitä ensimmäisiä elokuvia, jotka nostivat suomalaisen elokuvan uuteen nousuunsa vuosituhannen vaihteessa. Sujuvasti tehty ja viihteellinen koko perheen seikkailu kiinnosti katsojia ja se myytiin kymmeniin maihin.

Sittemmin meillä on tehty vuosittain nuoremmillekin katsojille suunnattuja elokuvia. Monet pienet elokuvat ovat olleet suuria, kuten Klaus Härön Näkymätön Elina (2002), Liisa Helmisen Pelikaanimies (2004) ja Johanna Vuoksenmaan Onni von Sopanen (2006).

Suden arvoituksen tarinan perusasiat ovat yksinkertaisuudessaan hyvin samanlaiset kuin Pojassa ja ilveksessä. Nuori etsii itseään ja paikkaansa samalla, kun suojelee metsästäjien vaanimaa eläintä. Nuoren ja eläimen suhteessa kuvastuu aikuistumisen prosessi huolehtimisesta ja vastuun ottamisesta. Nuori on lopulta inhimillisesti isompi kuin aikuiset, joiden arkiseen laskelmointiin vilpitön elämän kunnioittaminen ei tahdo mahtua. Naiiviudessa on inhimillisyyden siemen samoin kuin teknologinen kehityksemmekin lepää uteliaisuuden ja leikkimielen varassa.

Niemen elokuvissa suhde luontoon on terve. Luontoa ei suojella viimeisenä neitseellisyyden tyyssijana, saati nähdä ja arvoteta taloudellisten merkitysten mittareilla. Ihminen on osa luontoa, kokonaisuutta, jonka kunnioittamisessa ja hyvinvoinnissa on kyse myös ihmisestä itsestään. Luonto on olemassa ilman ihmistä, mutta ihminen ei ole olemassa ilman luontoa. Tärkeämpää arvoa koko perheen elokuvalle on vaikea löytää.

Suden arvoituksessa luonnolle on annettu myös mielekäs asema ihmisen aitona ja todellisena elinympäristönä. Viime vuosien suomalaisessa elokuvassa tarinat on pääosin sijoitettu urbaaneihin ympäristöihin tai luonto on näyttäytynyt lähinnä kauniina maisemina ja nostalgisina kuvina. Aivan kuin olisi hämärtynyt se tosiasia, että Suomi oikeastaan vasta alkaa kehäkolmosen ulkopuolelta.

Suurin osa maamme pinta-alasta on metsää, ja metsäisillä mailla asuu oikeasti ihmisiä, jotka elävät niin sanottua normaalia nykyaikaista elämää. He ovat konkreettisesti osa sitä omaa elinympäristöään, mikä kaupunkilaisille näyttäytyy usein vain mystisenä luontona ja vieraana toiseutena. Näkisin Niemen elokuvan nostavan esiin tätä kadonnutta luontosuhdettamme, vaikka kairalla huristellaankin moottorikelkoilla.

Elinvoimaansa elokuva ammentaa nuorista pääosaesittäjistään Tiia Talvisarasta ja Janne Sakselasta. Sallaa näyttelevässä Talvisarassa on todellista valkokankaan haltuun ottavaa lumoa. Nuori kajaanilainen näyttelijänalku sointuu murteineen elokuvan maisemaan ja tunnelmaan todella hienosti tuoden elokuvan sisäiseen tarinamaailmaan tarvittavaa uskottavuutta. Hänen rinnallaan susina nähtävien koirasusien ja eteläsuomalaisten näyttelijöiden epäaitous jää toissijaiseksi. Tarinan aikuishahmot ovat muutoinkin statisteja, ja hyvä niin, sillä lastenelokuville tyypillisesti aikuishahmot ovat varsin yksiulotteisia ja yksiselitteisiä, mikä on perusteltua nuorempien katsojien kannalta kerronnan hahmottamiseksi.

Suomessa viime aikoina vilkkaanakin käyneeseen suurpeto-, ja erityisesti susikeskusteluun Suden arvoitus ottaa kantaa kenties parhaalla mahdollisella tavalla osoittamalla suurpetojen olevan osa luontoa siinä missä meidän ihmistenkin. Tärkeintä on nähdä ja ymmärtää itsemme osana luontoa, ja kunnioittaa sitä. Se on ihmisen mahdollisuus ja velvollisuus, ja inhimillisyytemme universaali perusta. Kunnioittaa elämää.

Juha Rosenqvist

 © Film-O-Holic.com 14.12.2006
- kaikki oikeudet pidätetään -