| Spider-Man
3 – Hämähäkkimies 3
Tahmeaa seittiä
Kaksi ensimmäistä Hämähäkkimies-elokuvaa
edustivat sarjakuvafilmatisointien
lukuisassa joukossa onnistuneimpia
teoksia. Sam Raimin ohjaamat Hämähäkkimiehet
kykenivät nousemaan omilla avuillaan
toimiviksi elokuviksi, ilmiöksi, joka
ei ollut riippuvainen vain
alkuperäisestä sarjakuvasta.
Oikeastaan vain Batman-elokuvat
ovat kyenneet samaan.
Sen sijaan, että
kolmannessa Hämähäkkimiehessä
olisi rakennettu tarinaa
määrätietoisesti eteenpäin,
palataankin aiempiin tarinalinjoihin,
joita yritetään rautalangalla parsia
kasaan. Lopputuloksessa ei ole paljoa
arvailun varaa ja kolmas Hämähäkkimies
laahustaakin tuttuja latuja vailla
tuoreita ideoita ja kunnollista
jännitteen rakentelua.
Supersankariseikkailuksi Hämähäkkimies
3 on totinen ja tylsä.
 Perusongelma
on tarinassa, tai ennemminkin siinä,
ettei yksioikoinen tarina kanna
mitenkään lähes kaksi ja
puolituntista elokuvaa. Henkilöhahmojen
tasolla juonta on yritetty väkisin
kasvattaa suuren draaman mittoihin,
mutta lopputulos muistuttaa enemmän
television teinisaippuasarjaa.
Kokonaisuutta ei pelasteta edes
suureellisella toiminnalla, vaikka
efektipaja parhaansa on tehnytkin.
Silmänlumeena toiminta on
näyttävää, mutta ideaton samojen
temppujen toistelu menettää äkkiä
viehätyksensä, kun toimintakohtaukset
eivät edes liiemmin tue muuta tarinaa.
Itsetarkoituksellinen efekteillä
briljeeraaminen koitui taannoin myös
Peter Jacksonin King Kongin
kohtaloksi.
 Hämmentävää
oli myös pääosakaksikon välisen
kemian väljähtyminen. Väkinäinen
ihmissuhteilla pelaaminen on vienyt
tunnelmasta vilpittömyyden ja
raikkauden. Yliyrittämistä kuvastaa
hyvin myös Hämähäkkimiehen
vastustajien määrä. Nyt Hämiksen on
tehtävä tilit selviksi kolmen
vastustajan kanssa. Tämä hajottaa
kokonaisuutta aivan turhaan, sillä
esimerkiksi Venom-hahmo on tarinan
kannalta täysin turha ja
epäolennainen. Hiekkamiehessä
pilkistää edes vähän sitä
ristiriitaisuutta ja henkien taistelua,
mikä oli kahden ensimmäisen elokuvan
hahmojen ydin. Kolmen vastustajahahmon
kautta rakentuvat teemat eivät saa
mitenkään riittävästi tilaa
syventyäkseen mielekkääksi
sisällöksi, kun Peter Parkerin on
vielä selvitettävä asiat oman
"pimeän" puolensa kanssa.
Komediallisuus on
kolmannessa Hämähäkkimiehessä
jätetty selkeästi syrjään, mutta
tarvittavaa synkkyyttäkään tarinaan
ei ole tavoitettu. Reippaalla ironialla
olisi voitu pelastaa jotain, mutta
huumori jää lähinnä päätoimittaja
Jamesonin meuhkaamiseen, joka huvittanee
alakouluikäisiä. Toki elokuvasta
tahatontakin komiikkaa on
löydettävissä, sillä pahaksi
muuttuva Peter Parker alkaa pukeutua
hurjemmin ja olevinaan herättää
naisten huomiota. Kovis-Peter tosin
näyttää enemmän nyssykältä
wannabe-homolta.
Juha Rosenqvist |
