Arvostelu:
Sex and The City - Sinkkuelämää
Jälleennäkemisen tuskaa
Sex and the City – Sinkkuelämää seuraa televisiosarjan jalanjäljissä. Se kertoo Carrien, Samanthan, Mirandan ja Charlotten tuoreet kuulumiset ja jättää erityisen runsaasti tilaa sarjan tunnuspiirteille: muodille, Manhattanin elämänmenolle, miesasioille ja kursailemattomalle naisnäkökulmalle.
Sinkkuelämän kuutta tuotantokautta täydentävää elokuvaa on odotettu innokkaasti aina siitä asti, kun ensimmäiset huhut valmistelusta alkoivat levitä. Mukaan kerättiin vähitellen kaikki keskeiset henkilöhahmot ja muutama uusikin esitellään tarinan täydennykseksi. Sarjaa seuranneille kyse on rakkaiden ystävien tapaamisesta, mutta fanikokemuksen ohella kokonaisuus ei ole kummoinen.
Sex and the City – Sinkkuelämää
Juonen uupuminen ei kuitenkaan ole häiritsevin elementti, vaan ylitsevuotava naisellisuus, jolla häivytetään päähenkilöiden ennen niin herkulliset särmät. Pettynein olin Samanthan roolihahmon uudelleen käsittelyyn, jossa räväkästä miestennielijästä oli sukeutunut tyypillinen kana.
Ylipäätään naisystävyydestä korostetaan vain pinnallisia elementtejä, mikä aliarvioi paitsi naiskatsojia, myös sarjan katsojakunnan monipuolisuutta. Elokuva on laskelmoivasti suunnattu tyttöporukoille, ja siten oivallukset naiseudesta peittyvät stereotyyppiseen tirskumiseen, avuttomuuteen ja käsien levittelyyn.
Myös televisiosarjan taustalla häärineen tuottaja-käsikirjoittaja-ohjaaja Michael Patrick Kingin ongelmaksi muodostuu, ettei hän onnistu sovittamaan televisiolle tyypillistä episodimaisuutta valkokankaalle. Lopputulosta ei yhdistä tarina, saati sitten perinteinen draaman kaari. Sen sijaan se on yksi, tekemättä jäänyt tuotantokausi, jonka juonenkäänteet ja sivupolut on puristettu väkisin kahteen ja puoleen tuntiin.
Hyvänä puolena on, että elokuva ilmestyi reilusti jälkikäteen. Jos Sex and the City – Sinkkuelämää olisi ilmestynyt sarjan vielä pyöriessä, olisi se ollut täydellinen floppi. Nyt se pinnistää vähäiset voimansa pitkitystä jälleennäkemisen odotuksesta.
Outi Hakola© Film-O-Holic.com
Tämän sivun osoite: http://film-o-holic.com/arvostelut/sex-and-the-city-sinkkuelamaa/
Sex and The City - Sinkkuelämää
Sex and The City
(2008)
Ohjaus: Michael Patrick King
Pääosissa: Cynthia Nixon, Kristin Davis, Kim Cattrall, Sarah Jessica Parker
Ensi-ilta: 06.06.2008
Ikäraja: S
Kesto: 148 min
Kopiot: 51
Tuotanto: Darren Star Productions, HBO Films, New Line Cinema
Tuotantomaat: Yhdysvallat
Elokuvan kotisivut
IMDb


Kommentit
Palaute ja keskustelu on erittäin toivottua. Muista kuitenkin perustella mielipiteesi ja olla kohtelias. Asiattomat ja nollasisältöiset viestit poistetaan.
Nimi tai nimimerkki on pakollinen. Kaikki html- ja bbcode-muotoilut poistetaan. Linkit muodostetaan automaattisesti http://-alkuisista osoitteista.