Julian Schnabelin ohjaamassa ranskalaiselokuvassa Perhonen lasikuvussa on paljon yhtäläisyyksiä Alejandro Amenábarin ohjaaman elokuvan Meri sisälläni kanssa. Kummatkin pohjautuvat tositarinaan ja molempien pääosassa on halvaantunut mies. Ensiksi mainitussa mennään kuitenkin vielä askel pidemmälle, sillä päähenkilö Jean-Dominique Baubyn ainoana kommunikointivälineenä toimivat hänen silmäluomensa. Yksi räpäytys tarkoittaa "kyllä", kaksi räpäytystä "ei".

Baubyn elämäntarinaa käydään elokuvan aikana läpi epäkronologisessa järjestyksessä. Ensimmäiset kuvat välähtävät kankaalle päähenkilön herätessä sairaalassa aivoinfarktin jälkeen halvaantuneena ja puhekyvyttömänä. Taidokkaalla kameratyöskentelyllä toteutettu Baubyn näkökulman korostaminen tuo ahdistuksen ja liikkumattomuuden tunteen katsojalle käsin kosketeltavaksi. Mielikuvitus ja muistot ovat harvoja aseita kamppailussa yksinäisyyttä ja epätoivoa vastaan. Ystävät ja lähiomaiset muodostavat kaksinaisen suhteen Baubyyn, jolloin he samaan aikaan sekä heijastavat päähenkilön mennyttä maailmaa että helpottavat hänen tilaansa.

Elokuvassa Perhonen lasikuvussa on monia vahvuuksia, joihin kuuluvat kuvauksen lisäksi laadukkaat näyttelijäsuoritukset. Ennen kaikkea on ilahduttavaa nähdä Max von Sydow Jean-Dominiquen ikääntyneenä isänä, joka on poikansa tavoin kahlehdittu suljettuun tilaan. Hänellä lasikuvun muodostaa vanhuus, joka ei salli liikkumista asunnon ulkopuolella. Elokuva ei epäonnistukaan näyttelijäsuorituksissa tai tunnelman luomisessa vaan hieman hahmottomassa juonen kaaressa.

Suuremman ongelman muodostaa kuitenkin elokuvan alkutilanne. Kun päähenkilö on sidottu vuoteen ja pyörätuolin välille, ei monitahoisen tarinan kehittely ole helppoa. Taitavat tekijät saavat sijoitettua mielenkiintoisen asetelman vaikka yhteen pieneen huoneeseen, mutta tässä tapauksessa niin ei ole käynyt. Asiaa ei myöskään auta, että huomattava osa elokuvan ajasta menee siihen, kun Bauby räpyttelee yksittäisiä kirjaimia ympäröiville ihmisille ja hänen elämänvaiheistaan kertovaa kirjaa varten, jota hän kirjoittajaa yhdessä avustajansa kanssa.

Jos vertailua jatkaa elokuvien Meri sisälläni ja Perhonen lasikuvussa välillä, niin ensiksi mainitun vahvuudet tulevat esille nimenomaan juonen selkeässä kehityskaaressa. Jälkimmäisen vahvuudet korostuvat puolestaan näyttelijätyössä ja teknisessä osaamisessa, minkä lisäksi se on kerronnaltaan vähemmän sentimentaalinen. Pienistä toteuttamistavoissa olevista eroista huolimatta elokuvat ovat sen verran samankaltaisia, että jos sattui pitämään elokuvasta Meri sisälläni, samoin tulee todennäköisesti käymään Perhonen lasikuvussa -elokuvan kanssa. Vastaavasti, mikäli Meri sisälläni ei herättänyt katsojan kiinnostusta, tämäkään elokuva tuskin tulee sitä tekemään.

Toni Puurtinen

 © Film-O-Holic.com 24.1.2008
- kaikki oikeudet pidätetään -