Suomalaista elokuvaa pääsee harvemmin kiittämään erinomaisesta aihevalinnasta ja onnistuneesta käsikirjoituksesta. Jörn Donnerin alkuperäisideasta kehitelty tarina kansallisvaltion rajan vetämisestä, ideologioiden kohtaamisesta ja käytännön todellisuudesta omaa vahvan ja laajalle yltävän sanoman.

Valkoisten puolella taistellut, määräyksiä tunnollisesti noudattava kapteeni von Munck (Martin Bahne) lähetetään pieneen kylään rakentamaan Suomen ja Neuvosto-Venäjän välistä rajaa. Paikallisille asukkaille mitään rajaa ei ole koskaan ollutkaan ja nyt vedettävä raja jakaa ihmiset ja yhteisön kahtia. Rajakylässä kapteeni ihastuu idealistiseen opettajaan Maaria Lintuun (Minna Haapkylä), joka piilottelee talossaan loukkaantunutta sulhastaan, pelättyä ja etsittyä punakapinallista (Tommi Korpela).

Kansallisaatteiden ristiriitaisuudet ja rajojen keinotekoisuus ovat edelleen ajankohtaisia kysymyksiä Euroopassakin, mistä viime vuosikymmenten tapahtumat esimerkiksi Balkanilla yhä muistuttavat. Raja 1918 -elokuvalla olisikin huomattavaa temaattista potentiaalia kansainväliseen levitykseen.

Mutta – hyvästä ideasta ja käsikirjoituksesta huolimatta elokuvassa on kysymys suuremmasta yhtälöstä, jonka onnistuminen lepää kokonaisnäkemystä luotsaavan ohjaajan harteilla. Raja 1918 on konkreettinen esimerkki tästä ohjaajan merkityksestä: elokuva nousee tai kaatuu ohjaajansa visioihin. Rajan kohdalla kysymys on valitettavasti juuri jälkimmäisestä vaihtoehdosta ja jopa suoranaisesta epäonnistumisesta käsikirjoitukseen suhteutettuna.

Vaikka Lauri Törhöstä on ilmeisesti kiittäminen Aleksi Bardyn kirjoittaman tarinan tyylikkäästä ja tragediallisuutta korostavasta lopusta, itse elokuva audiovisuaalisena kokonaisuutena on juuri sitä suhaamista, mitä suomalaiselta elokuvalta ja Lauri Törhöseltä on totuttu odottamaankin. Tusinamusiikin soidessa kuvallinen kerronta on toivottoman ideatonta ja kaavamaista. Kuva kyllä valahtaa välillä keltaiseksi, mutta tehokeinolle ei ainakaan yhdeltä katsomalta löytänyt mitään yhtenäistä logiikkaa.

Hämmentävää oli myös, miten ammattitaitoiset ja myös elokuvakokemusta omaavat näyttelijät oli saatu suurimmaksi osaksi esiintymään ja replikoimaan kuin kesäteatterinäytelmässä. Varsinkin pääosaparin, Bahnen kapteenin ja Haapkylän opettajan välille ei oltu tavoitettu oikeastaan minkäänlaista kemiaa. Rakkaustarina jää lopulta toissijaiseksi koko elokuvassa, mikä nakertaa varsinkin lopun tragediallista vaikuttavuutta.

Ja jos Törhösen edellisessä elokuvassa Hylätyt talot, autiot pihat (2000) täysin tarinaan sitomatta Lotta-tyttö yhtäkkiä riisui vaatteensa ja pulahti uimaan, niin Rajan lopussa iso joukko naisia heittää yllättäen vaatteensa pois ja kirmaa Eevan asussaan pitkin tannerta. Vaikka kohtauksella historiallinen taustansa olisikin, tarinan kannalta kyseessä on huonosti motivoitu manööveri, jonka tarkoitusperiä katsojan on vaikea olla kyseenalaistamatta.

Onneksi jossain on edes onnistuttu. Tappamiseen suhtaudutaan elokuvassa suoraviivaisesti ja koruttomasti. Suomen sisällissodan ja itsenäistymisprosessin väkivaltaisuutta ja verisyyttä ei peitellä, jos sitä ei myöskään ylidramatisoida. Kenties suomalaisessa historiakäsityksessä ja sitä ilmentävässä elokuvassa ollaan hiljalleen pääsemässä toisen maailmasodan ohi Suomen valtion varhaisempiin ja identiteettimme kannalta jopa olennaisempiin aiheisiin.

Kun julkisessa historiankirjoituksessa on yhä enemmän tuotu esiin itsenäistymisemme ikäviäkin aiheita ja vaiheita, niin ei ole yllätys, että kollektiivista historiatajuamme kenties eniten muokkaavissa elokuvissa on tartuttu myös tähän aikakauteen. Ensi vuonna ensi-iltansa saa Aku Louhimiehen Käsky, joka niin ikään kertoo valkoisen sotilaan ja punaisen naisen välisestä suhteesta. Timo Koivusalo valmistelee Täällä Pohjantähden alla -filmatisointiaan ja Renny Harlin on tarttunut konkreettisesti pitkäaikaiseen Mannerheim-hankkeeseensa. Nähtäväksi jää, miten nämä produktiot onnistuvat ja tulevat suhteutumaan Törhösen Raja 1918 -elokuvaan.

Toivon mukaan menneisyytemme tulee jatkossakin näyttäytymään Rajan tavoin monitahoisena ja ristiriitaisena, eikä sinä tavanomaisena sinivalkoisen puhtoisena kansallistunnon idealismina. Ja toivottavasti tulevissa elokuvissa historiaa kyettäisiin kertomaan myös kunnollisin kuvin.

Juha Rosenqvist

 © Film-O-Holic.com 29.11.2007
- kaikki oikeudet pidätetään -