| Pyhän
kirjan varjo
Absurdia päänvaivaa
Dokumenttiohjaaja
Arto Halonen peräänkuuluttaa tuoreessa
teoksessaan Pyhän kirjan varjo
kansainvälisten yritysten
yhteiskunnallista vastuuta. Vaikka
elokuva jää elokuvallisilta
ansioiltaan tavanomaiseksi, on sen
Turkmenistaniin kiinnittyvä tarina
huomion arvoinen.
Tavoitellessaan
taloudellisia voittoja ovat monet
suuryritykset antaneet nimensä
propagandan käyttöön
Turkmenistanissa. Ne saavat jalansijaa
öljyrikkaan maan taloudessa, jos ne
kääntävät maan pyhää kirjaa,
Ruhnamaa, muille kielille tai antavat
siitä muutoin ylistäviä lausuntoja.
Näitä tietoja poliittinen johto
puolestaan käyttää propagandana. Maan
eristetyille asukkaille annetaan
johtajistaan jumalankaltainen, koko
maailman ihailema kuva. Heidän
mielikuvissaan Ruhnama on kautta
maailman jopa Raamattua tunnetumpi ja
vaikutusvaltaisempi teos.
Vaikka itsessään jo
Ruhnaman absurdi asema entisen
Neuvostoliiton maassa olisi riittävä
ponne elokuvalle, ei asia koske
ainoastaan yhden maan ihmisoikeudellista
tilannetta. Pyhän kirjan varjo
käsittelee laajasti kaupallisuutta ja
voiton tavoittelua. Se kysyy,
oikeuttaako molemminpuolinen hyöty
tallomaan ihmisoikeuksia ja moraalia.
Tämä ei jää vain poliittisten ja
yritysjohtajien vastattavaksi, vaan
usein myös kuluttajat jättävät
pohtimatta kaupankäynnin todellista
hintaa.
Parasta
dokumentissa on sen satiirinen
näkökulma. Monia asioita
lähestytään korostamalla niiden
liioittelevuutta ja absurdiutta. Huumori
herättää samalla kyseenalaistamaan
sitä, miten tulee nauraneeksi ihmisten
kokemalle todelliselle köyhyydelle ja
alistuneisuudelle.
Kotimaisesta
perusasetelmasta poiketen Halonen nostaa
tekijät ja tekemisen ongelmat vahvasti
mukaan elokuvaan. Katsoja päästetään
Halosen ja haastattelijana toimivan
asianajaja Kevin Frazierin lähelle ja
elokuvassa tekijät kommentoivat
tuotannon rakentumista. Lupaavasta
lähtökohdasta huolimatta kamera ja
kuvallisen kerronnan elementit edelleen
häivytetään taka-alalle, eikä
rohkeita irtiottoja elokuvassa nähdä.
Elokuva jää muotokieleltään ja
toteuttamiseltaan varsin
konservatiiviseksi.
Outi Hakola |