Toisin kuin ihmiset lintupariskunnat pysyvät yhdessä ainakin siihen saakka, kun jälkeläiset ovat edes jossain määrin valmiit huolehtimaan itsestään maailmassa. Lintujen ja ihmisten maailmojen rinnakkaisuuksista kertoo Liisa Helmisen elokuva Pelikaanimies, joka perustuu Leena Krohnin vuonna 1976 ilmestyneeseen lastenkirjaan Ihmisen vaatteissa. Helminen on tunnettu Urpon & Turpon (1998) sekä Turilaan & Jäärän (2001) keskeisenä tekijänä, Krohn Finlandia-palkittuna älykkökirjailijana, joka puolustaa eläimiä ja on kiinnostunut tietoisuuden ongelmista.

Kymmenvuotiaan Emilin (Roni Haarakangas) vanhemmat eroavat ja maalaispoika muuttaa äitinsä kanssa kaupunkiin. Siellä aikaansa paljon yksikseen viettävä poika kiinnittää huomionsa outoon hiippariin, joka tarkemmin katsottuna on ihmisen vaatteisiin sonnustautunut pelikaani. Emil tutustuu lintuun, joka on saanut töitä näyttämömiehenä oopperassa, ja opettaa tämän lukemaan ja muillekin ihmisten tavoille. Vihreällä vallankumouksella kirjailijanuransa aloittaneen Leena Krohnin teos on peräisin luonnonsuojelukysymysten ensimmäisen nousukauden loppupuolelta.

Kirjassa pelikaaninkin perhe on hajonnut, sillä se on lähtenyt ihmisten ilmoille saastumista pakoon. Sen aikomuksena on kuitenkin hakea kotiväki myöhemmin ihmisten kaupunkiin. Elokuva nykyaikaistaa kirjan teemoja eläimen ja ihmisen samuuksien ja erojen vertailuun. Luonnonsuojeluteemasta on jäljelle jäänyt ajatus luonnon tulemisesta sitä huomaamattoman ihmisen luokse. Ilmeisimmällä tasolla tarinassa on kyse itsensä hylätyksi tuntevan lapsen pakenemisesta yhteisiin seikkailuihin samantapaisessa tilanteessa elävän mielikuvituskaverin kanssa. Salaisuutta jakamaan pääsee vähitellen myös ihmisystävä Elsa (Inka Nuorgam) ja ihmisten suhteen syvennyttyä kuvitteellisen olennon on aika väistyä.

Tarinassa on kuitenkin toinenkin ulottuvuus, eläimen pyrkiminen kohti ihmisyyttä. Ihmisen ja eläimen välimuoto riippuu liikkeen suunnasta. Kun ihminen pyrkii eläimeksi, on tuloksena ihmissuden tapaisia olentoja. Eläimistä saattaa ihmistyttyään tulla kentaureja ja vaikka pelikaanimiehiä. Toisaalta kristillisessä perinteessä poikasiaan hyvin hoitava pelikaani edustaa Jeesusta, joka ruokkii seurakuntaansa. Häntäkään ihmismaailma ei avosylin ottanut vastaan. Näin tulkittuna pelikaanin ihmiseksi tulo olisikin nousemisen sijaan laskeutumista.

Vaikka huonosta eläinten kohtelusta on paljon esimerkkejä, voi ihmisen vaikutus parhaassa tapauksessa nostaa eläintä korkeammille tietoisuuden tasoille. Näin ainakin ihminen omahyväisyydessään tapaa ajatella. Niinpä pelikaanimies pyrkii korkeakulttuurin läheisyyteen. Vaikka se oopperaesityksessä on yhtä hämmentynyt kuin Severi Suhonen, se on kokemastaan aidosti haltioitunut. Ihastukselle löytyy tarkempikin kohde: balettitanssijatar, jonka sulavaliikkeiset raajat tekevät kaunosieluiseen lintuun erityisen vaikutuksen.

Pelikaanimiehen lapsinäyttelijät ovat erinomaisia ja erityisen kiitoksen saa pelikaania harkitun lintumaisesti esittävä Kari Ketonen. Elokuvan nimirooli olisi ollut helposti tuhottavissa, jos sen esittäjä olisi yrittänyt tehdä siitä oman erikoisnumeronsa. Elokuva sisältää pääteemojensa lisäksi myös pohdintoja erilaisuuden hyväksymisen vaikeudesta. Kun sopivan vauhdikas juoni ja mieltähipovia kuvallisia ärsykkeitä sisältävä filmi jättää riittävästi tilaa myös ajatuksille, on tuloksena hyvin käytetty puolitoistatuntinen niille, joiden mielikuvitus saa herkästi siivet.

Jarkko Silén

 © Film-O-Holic.com 16.12.2004
- kaikki oikeudet pidätetään -