Armoton
maa
Western elää ja voi... jotenkin
Noustuaan supertähdeksi vuonna 1987 Brian De Palman Lahjomattomissa,
Kevin Costnerin tähti tuikki todella kirkkaana muutaman vuoden ajan
kulminoituen pöydän putsaamiseen Oscar-gaalassa Tanssii susien kanssa -elokuvallaan.
Sittemmin miehen ura on ollut laskussa vaikka mukaan on mahtunut muutama
kelpokin teos, kuten vuoden 1994 Wyatt Earp. Costner on tehnyt
asioita ja valinnut projekteja omalla tyylillään eikä ole kuunnellut
managereidensa neuvoja esiintyä puhtaasti kaupallisissa elokuvissa. Tällä
tavalla toimiessaan Costner on kuitenkin tehnyt meille lännenelokuvien
ystäville suuren palveluksen valitsemalla töikseen usein juuri näitä. Armoton
maa on tästä mitä tyylikkäin esimerkki.
Costner esittää hiljaista ja kovia kokenutta karjapaimen
Charlie Waitea, joka vanhan apurinsa Boss Spearmanin (Robert Duvall)
kanssa ajaa laumaansa preerialla vain joutuakseen korruptoituneen sheriffin ja
ahneen maanomistajan (Michael Gambon) kynsiin. Kaikuja menneisyydestä
Charlielle tuo Sue Barlow, joka sopivasti ikääntyneen Annette Beningin esittämänä
on todellinen preerian ruusu.
 Juoneltaan
Armoton maa on melko tyypillinen lännenelokuva, mutta se
onnistuu silti komeasti lisäämään jännitystä matkalla kohti
väistämätöntä välienselvittelyä. Waite ja Spearman ovat elämässään
kaiken nähneitä miehiä, jotka eivät enää jaksa poistua takavasemmalle
eivätkä sitä haluakaan. Cowboyillakin on kunniansa.
Tämän jutun otsikolla ei ole mitään tekemistä
Costnerin elokuvan erinomaisuuden kanssa vaan se on hätähuuto westernin,
tämän upean elokuvalajin puolesta, jonka lipunkantajana Costner tuntuu
nykyisin miltei yksin olevan Clint Eastwoodinkin siirryttyä
jännäreiden ja draamojen pariin. Onneksi lännenelokuvalla on ainutlaatuisen
runsas historiansa, jota – luojan kiitos – saamme katsoa jo usein
dvd-muodossa filmiyhtiöiden kaivellessa ja digitalisoidessa arkistojaan.
Armoton maa on hienosti onnistunut saavuttamaan
vanhojen westernien hengen liittämällä tutun tarinansa kunniastaan kiinni
pitävien miesten yhteyteen. Tämä nostaa Costnerin elokuvan lajinsa kerman
joukkoon.
Kimmo Hämäläinen
|
