Vuosikymmen sitten Chris Noonan ohjasi Babe-possua suurkaupungissa. Hiljaiselon jälkeen eläimet ja lapsenomaisuus ovat säilyttäneet paikkansa ohjaajan sydämessä, sillä hänen tuorein elokuvansa kertoo Petteri Kaniinin ja lukuisten muiden lastentarinoiden luojasta.

Beatrix Potter – taiteilijaelämää on tyypillinen elämäkertaelokuva. Beatrix syntyi englantilaiseen yläluokkaiseen perheeseen 1800-luvun loppupuolella. Sen sijaan, että olisi täyttänyt vanhempiensa odotukset ja mennyt hyviin naimisiin, Beatrix halusi luoda itselleen uran taitelijana. Kirjailijaa, hänen elämäänsä tai tuotantoaan ei tarvitse kuitenkaan ennalta tuntea, vaan kertomus toimii itsenäisenä kokonaisuutena. Varsinainen draamallinen jännite muodostuu traagisesta rakkaustarinasta, ja vahvan naisen aikuistumista kuljetetaan sen rinnalla.

Renée Zellwegerin osuva näyttelijäsuoritus korostaa onnistunutta henkilökuvaa. Tosin Zellwegerin dominoivan hahmon varjossa monet muut henkilöt jäävät yksiulotteisiksi, karikatyyrisiksi ja osin jopa epäuskottaviksi. Epäsuhta pääosan ja sivuroolien välissä myös latistaa elokuvan sanomaa. Naisen itsenäisyydestä ja eksentrisyyden hyväksynnästä olisi pitänyt saada enemmän irti ja elokuva sortuu ajoittain aliarvioimaan katsojaa. Chris Noonanin ohjauksessa kommentointi jää tarinan kerronnan ja viihdyttävyyden jalkoihin. Pääosaan nousevat tunnelmallisuus ja iltasatumaisuus.

Elokuvaa on mainostettu Jane Austenin tarinoiden hengessä tehdyksi ja samankaltaisuus viimeisimpiin Ylpeys ja ennakkoluulo -visualisointeihin onkin jopa alleviivaava. Yhtäläisyydet löytyvät itsenäisistä, luovista ja älykkäistä naishahmoista sekä maisemakuvausten ja kuvaustyylien samankaltaisuudesta. Jäljittely lienee tietoinen kohdeyleisövalinta ja sellaisenaan se on myös toimiva.

Valittu tyyli korostaa viattomuutta ja naiiviutta sekä kerronnassa että henkilöiden toiminnassa. Hienovarainen tunnelmointi muistuttaa Potterin luomia rakastettuja eläinhahmoja ja -tarinoita. Elokuvan antoisa puoli onkin Petteri Kaniinin ja hänen ystäviensä saama asema. He saavat kuvata Beatrixin mielialoja samalla tavoin kuin säätilat liiankin usein elokuvissa kertovat henkilöiden sisäisistä myrskyistä. Animoidut hahmot kuvaavat kasvavan naisen tunteita ja Beatrixin muuttuva suhde eläinhahmoihin konkretisoi hänen aikuistumistaan.

Vaikkakin piirroksissa elävien hahmojen käyttö osana kerrontaa on ennalta arvattavaa ja läpinäkyvää, se sopii hyvin kertomukseen ja välittää kirjoista tuttua viehätystä katsojalle. Petteri Kaniini on valkokankaalla yhtä valloittava kuin valkokankaan ulkopuolella.

Outi Hakola

 © Film-O-Holic.com 20.9. 2007
- kaikki oikeudet pidätetään -