| Lions
for Lambs
Poliittisesti korrekti
Vaikka poliittisesti
värittynyt elokuva on viime vuosina
murtautunut Hollywoodissakin aika ajoin
esiin, liikehdintä on lopulta jäänyt
varsin vähäiseksi. Ajankohtaiseen
päivänpolitiikkaan porautuvien
elokuvien esiinmarssi olisi ollut
suotavaa, mutta hömppäkomedioiden
ilkamointi ja fantasiamaailmoissa
kalistelu toteuttavat elokuvaviihteelle
sysättyä eskapismin tehtävää paljon
rahakkaammin kuin katsojien kiusaaminen
ajatteluun pakottavilla aihioilla.
Yhdysvaltojen
nykyisen politiikan ja valtakoneiston
toimia on valtaelokuvassa käsitelty
säälittävän vähän, joten edes
jonkinmoiset yritykset rakentaa
ajattelua ja keskustelua herätteleviä
teoksia ovat enemmän kuin
tervetulleita.
 Pitkän
uran tehneen Robert Redfordin
tarttuminen poliittisesti ajan hermolla
olevan tarinan ohjaimiin ei ole sikäli
yllättävää, että
ympäristöaktiivinakin tunnettu
näyttelijä on itse aikoinaan tehnyt
useampia päärooleja poliittisesti
terävissä elokuvissa. Redfordin
käsissä Matthew Michael Carnahanin
kirjoittama Lions for Lambs
luottaa enemmän dialogiin kuin
toimintaan, toisin kuin Carnahanin
toisessa tuoreessa tarinassa The
Kingdom, jonka ohjauksesta on
vastannut Lions for Lambsissa
sivuroolin tekevä Peter Berg.
 Lions
for Lambsin voimavara on ennen
kaikkea hyvä käsikirjoitus ja elokuvan
rakentuminen kolmen toisiinsa
limittyvän tarinalinjan varaan. Robert
Redfordin esittämä professori
yrittää motivoida osallistumisintonsa
menettänyttä opiskelijaansa, samaan
aikaan Tom Cruisen osuvasti tulkitsema
senaattori yrittää vakuuttaa Meryl
Streepin epäilevälle toimittajalle
uutta Afganistan-strategiaansa ja
kolmannessa tarinalinjassa ollaan
Afganistanissa seuraamassa kahden
amerikkalaissotilaan kohtaloa.
Rakenne ei ole
missään määrin sekava. Päinvastoin
se pitää onnistuneesti
katsomisjännitteen yllä läpi elokuvan
huolimatta vahvasta
dialogivetoisuudesta. Kiitettävästi
elokuva väistää valmiiden vastausten
antamisen ja keskittää huomionsa
enemmän keskustelun avaamiseen ja
katsojan omaehtoisen ajattelun
herättelyyn.
 Olennaisin
sanoma ei elokuvassa pureudu niinkään
Yhdysvaltojen nykyhallinnon sotatoimien
arvosteluun tai vallankäytön tapojen
analysointiin vaan kenties siihen
pelottavimpaan nykypäivän ongelmaan
eli muutosvoimien puutteeseen.
Länsimaiset ihmiset ovat
kyllästettyjä hyvinvoinnilla ja
itsestäänselvyytenä pidettävä
helppo elämä on valintana niin
ilmeinen, että muutoksiin ei ole
konkreettista halua, vaikka ajatuksen ja
ideologian tasolla oltaisiinkin
toisinajattelijoita.
Elokuva kuitenkin
alleviivaa opetusta välttää liian
sinisilmäistä muutoksen tavoittelua.
Ajattelu on toimintaa tärkeämpää,
vaikka samalla elokuva peräänkuuluttaa
juuri konkreettisen toiminnan ja
vaikuttamisen tärkeyttä. Tämä
ristiriita ei palvele kokonaisuutta ja
viime kädessä etäännyttävintä
elokuvassa on pyyteettömien
amerikkalaissotilaiden nostaminen
marttyyriasemaan. Tähtilipun katveesta
tälläkin ratkaisulla on perustelunsa,
sillä kaikkien näkökulmien on oltava
esillä, muutoin elokuva olisi ollut
liikaa vasemmalla. Näin ohjaaja on itse
todennut.
Juha Rosenqvist |
