| Jadesoturi
Kynttilä pois vakan
alta
Jadesoturi on
erikoislaatuinen tapaus Suomen
elokuvahistoriassa. Vielä elokuvaa
katsoessakaan ei Kalevalaa ja
kiinalaista mytologiaa yhdistävä
suomalainen toimintamelodraama tuntunut
todelta. Sisällön lisäksi myös
elokuvan tuotantotapa on uutta Suomessa.
Yhtenä osatuottajana on ollut
mainostoimisto, mikä takaa panostuksen
markkinointiin. Oheistuotteisiin kuuluu
ainakin Jadesoturi-sarjakuva, jossa
kerrotaan elokuvaa edeltävistä
tapahtumista, sekä elokuvassa
nähtävä Kalevala-koru. Myös
ulkomaiseen levitykseen panostetaan
kunnolla.
 Mutta
onko se tärkein, eli itse elokuva,
tämän huomion arvoinen? On. Ohjaaja AJ
Annilan viisi vuotta sitten tekemästä
kymmenminuuttisesta esittelyelokuvasta
on periksi antamattomuudella kasvanut
suomalais-virolais-kiinalainen
yhteistuotanto kolmen miljoonan euron
budjetilla. Se on loistava pelinavaus
genre-elokuville Suomessa.
Edeltäjiäkin tietysti on, koska
tekijöistä ei Suomessa ole pula.
Puolituntinen Ukkonen
esitteli hyvin toteutettua toimintaa. Kohtalon
kirja oli useampaakin genreä
sekoittava episodielokuva. Star
Wreck on ihan oma lukunsa, ja
indie-elokuvien ruohonjuuritasolla
tuntuvat kaikki elokuvat olevan joko
toimintaa tai kauhua.
 Lyhytelokuvasta
ei kuitenkaan ole teatterilevitykseen,
ja muut edellä mainitut elokuvat
jättävät paljon toivomisen varaa.
Jadesoturi on ensimmäinen
vakavasti otettava yritys. Niinkin
vakava, että se on elokuvan suurin
miinus. Annila on siirtänyt
suomalaisiin oloihin elementtejä
itämaisista wuxia-elokuvista, jotka
koostuvat elämää suuremmasta
melodraamasta, näyttävistä
toimintakohtauksista ja selkeistä
teemoista.
 Jadesoturin
teema on rakkaus. Tarinaa kerrotaan
rautakauden Kiinan ja nykyajan Suomen
välillä. Päähenkilönä on seppä
Ilmarisen poika, jonka epätoivoinen
rakkaus on elokuvan kantava voima.
Sampokin on tietysti tärkeässä
osassa. Elämää suurempi melodraama
esitetään hillitysti, mikä tietysti
sopii suomalaiselle.
Toiminta-akrobatiaa
elokuvassa on säästeliäästi, eikä
yksikään kohtauksista ole turha.
Toteutus on kaunista, mutta
hiilipaperikopion tuntua on hieman. Heron
ja Lentävien tikarien
talon ohjaajalta Zhang Yimoulta
olisi voinut lainata elokuvaan myös
hieman värejä. Nyt värimaailmakin
huokuu hillittyä vakavuutta.
 Koska
toiminnasta ei ole tehty
itsetarkoituksellista, on aikaa jätetty
draamalle ja tarinankuljetukselle.
Kahdella aikatasolla liikutaan sujuvasti
ja välillä myös sekavasti – huonon
kerronnan ja yllätyksellisyyden
välinen raja on häilyvä. Muinaisen
Kiinan ja nyky-Suomen tapahtumat on
punottu yhtenäiseksi paketiksi, mutta
loppujen lopuksi tarina on
yksinkertainen ja rönsyilyäkin on
hieman. Sepän rakkaustarina olisi
tarvinnut enemmän keskittymistä, että
genreen sopiva tunnelataus olisi
syntynyt. Kaikki puitteet ovat silti
kunnossa. Jadesoturin
edeltäjien ongelmaa eli huonoa
näyttelemistä ei nähdä, vaikka
dialogi kuulostaa välillä
suomennetulta eikä suomelta. Varsinkin
Markku Peltola sopii elokuvaan kuin
pettymys suomalaiseen sielunmaisemaan.
Toivottavasti Jadesoturi
menestyy sekä Suomessa että
maailmalla. Se ei ole erinomainen
elokuva, mutta sillä ei myöskään ole
mitään hävettävää millään
osa-alueella. Suomalainen
elokuvatuotanto voisi olla paljon
monipuolisempaa kuin mitä se tällä
hetkellä on. Tienraivaajia ja
uskallusta tarvitaan. Sekä tietysti
hyviä elokuvia. Ehkä Jadesoturi
saa aikaan ilmapiirin, jossa
uusi Sampo voidaan takoa.
JP Jokinen |
