| Irina
Palm
Isoäiti käsitöissä
Muusikkona tunnettu Marianne
Faithfull on myös näytellyt, jo
kuusikymmentäluvulla. Silloin hän teki
elokuvahistoriaa lausumalla
ensimmäisenä sanan "fuck"
valtavirtaelokuvassa. Nyt jo
kuusikymppinen Faithfull tekee paluun
valkokankaille elokuvassa Irina
Palm, jossa hän näyttelee
päähenkilö Maggieta. Enää
elokuvissa ei tarvitse rikkoa rajoja, ja
seksikaupasta kertova Irina
Palmkin on kertomus kaikesta
muusta paitsi seksistä.
Ohjaaja
Sam Garbarskin toisen pitkän
elokuvan teemoiksi nousevat suru ja
rakkaus. Maggie on keski-ikäinen ja
-luokkainen leskirouva, jonka pojanpoika
on menehtymässä vakavaan sairauteen.
Saadakseen rahat kokoon pojan hoitoa
varten isoäiti ajautuu seksiklubin
ovesta sisään ja saa hyväpalkkaisen
käsityöläisen pestin. Hänen
tehtävänään on tyydyttää miehiä
käsin seinään tehdyn reiän kautta.
Maineen karttuessa Maggie saa
taitelijanimekseen Irina Palm.
Irina Palm ei
onneksi ole moraalisaarna, eikä se
turhaan mässäile intiimeillä
yksityiskohdilla. Sen sijaan se ottaa
kantaa kaksinaismoraaliin ja
tekopyhyyteen. Maggielle tumputtaminen
on ensisijaisesti työtä ja keino
hankkia rahaa, mutta ympäristö ei
sitä niin näe. Vaikka Maggieta ei
aseteta uhrin asemaan, ei elokuvassa
silti anneta seksikaupasta liian
ruusuista kuvaa.
Gabarskin
kerronta ei ole täysin tasaista ja
toisinaan töksähtelevät
juonenkäänteet ja leikkaukset
jäävät ilman motiivia. Tarinakin on
aika perinteinen, ainakin ilman reikää
seinässä. Irina Palm saa
loppua kohden jopa romanttisen komedian
piirteitä. Elokuva onkin lipsahtaa
pariin otteeseen turhan
sentimentaaliseksi, mutta lakoninen
huumori pitää sen hengissä.
Elokuva rakentuu
paljolti Maggien surumielisen ja
yksinäisen hahmon varaan. Faithfull on
erinomainen valinta rooliin, sillä hän
näyttää ja kuulostaa täysin
tavalliselta naapurin tädiltä. Alussa
naiivinoloinen ja estynyt Maggie
kehittyy hyvin elokuvan aikana. Elokuvan
ilmeikkäimmän roolisuorituksen tekee
silti belgradilaissyntyinen Miki
Manojlovic, joka esittää
seksiklubin omistajaa. Manojlovic oli
Gabarskin ykkösehdokas rooliin ja
aiemmin hänet on nähty muun muassa Emir
Kusturican elokuvassa Underground.
Salla Vehkasalo |