Virolainen laulajamaestro Georg Ots tunnetaan hyvin meilläkin. Vanhemmalle sukupolvelle toisen maailmansodan jälkeen uransa luonut Ots on ollut merkittävä tulkitsija ja tuskin moni nuorempikaan suomalainen on välttynyt kuulemasta Saarenmaan valssia.

Otsin elämä oli monivivahteinen, joten hänen tarinansa taipuminen valkokankaalle ei ollut suuri yllätys. Nuorena miehenä Georg joutui sotaan ja hänen luultiin jo kuolleen, mutta Ots olikin pelastunut ja eli sodan ajan Neuvostoliiton puolella. Tänä aikana hän tapasi toisen vaimonsa Asta Saarin ja nousi laulajanuralle viihdytysjoukkojen kautta.

Elokuvasovitus on virolais-suomalais-venäläistä yhteistyötä. Näin on historialliselle henkilökuvalle kyetty takaamaan riittävät tuotantoresurssit, jotka ovatkin elokuvan tukiranka. Georg Ots – rakkaani on huolellisesti tuotettu ja toteutettu. Elokuvallinen komeus on ansio, mutta myös kompastuskivi, sillä historiallisille elokuville ja erityisesti elämäkerroille tyypillinen pönäkkyys vaivaa Georg Otsinkin elämän kuvittamista.

Kankeasta ylöspanosta huolimatta tarkkaan valittu näkökulma ja kohteensa liiallista puleeraamista karttava käsittelytapa tekevät Georg Otsista kiinnostavan elokuvan. Keskiössä ei ole vain päähenkilöstä tehtävä tulkinta, sillä yksilöiden kautta on pyritty avaamaan myös kansallisen historian kipukohtia. Neuvostovallan ikeeseen ajetun Viron menneisyys ei suomalaisille ole välttämättä kovinkaan tuttu, vaikka neuvostoajan vaikutukset maan kulttuuriin ja identiteettiin ovat olleet moninaiset. Tämän perspektiivin olisi elokuvassa suonut olevan laajemmankin.

Otsin tarina kerrotaan elokuvassa Asta-vaimon näkökulmasta. Heidän liittonsa ei ollut ongelmaton ja tanssijana toimiva Asta koki jäävänsä menestyneen miehensä varjoon. Kyse ei ole siis kritiikittömästä Otsin elämän ja taiteilijaminän ylistyksestä. Kolmannen persoonan näkökulmasta henkilökuvaan on kyetty kirjoittamaan särmiä, jollaisia olisi toivonut Remu Aaltosenkin tarinaan hiljan ilmestyneessä Ganes-elokuvassa.

Astan kertomana Otsin tarina on looginen ja ryhdikäs, mitä tukee myös valittu kuvallinen kerronta. Mustavalkoiset aikalaisdokumenttien katkelmat kuvallistavat Astan kertomaa ajankuvaa ja siirtymä elokuvan kuvamateriaalin on tehty tyylikkäästi häivyttämällä dokumentaarisen ja elokuvaa varten kuvatun materiaalin ero. Lopputulos on sujuva ja takaa kerronnan eheyden läpi elokuvan. Tavallisestihan aikalaisdokumenttien käyttö vain rikkoo näytelmäelokuvan kuvallista kerrontaa.

Huolellisesti tehdyssä ja lavastetussa elokuvassa huomiota kiinnittää se, että näyttelijöissä ei tarinan yli 30-vuotinen ajanjakso juurikaan näy. Marko Matveren muutoin tyylikkäästi tulkitsema Georg Ots on valkokankaalla outo ilmestys, sillä sotaan lähteväksi parikymppiseksi hän on ulkoisesti aivan liian vanha ja taas syöpään kuolemassa olevaksi viisikymppiseksi aivan liian nuori. Samoin Astaa näyttelevä Anastasia Makejeva pysyy koko ajan sorjana ja viehättävänä ilman, että ilmeisen raskas elämä näkyisi uurteenakaan hänen kasvoillaan. Kun tuotannossa on selkeästi panostettu laadukkaaseen vaikutelmaan, olisi panostuksen luullut yltävän myös maskeeraukseen.

Kokonaisuutena Georg Ots on kuitenkin toimiva ja täyttää tehtävänsä historiallisena elämäkertana. Suurena teoksena Georg Otsia on kuitenkin vaikea nähdä, mutta elokuvakokonaisuuden sujuvuudesta ja eheydestä voisi moni suomalaistuotanto ottaa oppia. Kenties tuotannot olisi meilläkin rakennettava yhä enenevissä määrin monikansallisen rahoituksen varaan tuotannollisen laadun varmistamiseksi, kun valtion kukkaro kunnollisen rahoituksen turvaamiseksi taitaa olla liian kepeä.

Juha Rosenqvist

 © Film-O-Holic.com 11.10.2007
- kaikki oikeudet pidätetään -