Teinien kokeilevilla panopuuhilla opetuselokuvan lippua liehuttava Hymypoika, jonka "lopussa seisoo rakkaus". Trendikästä musabisnestä ja kulutuskulttuuria sokeasti nuoleva, romantiikan pintaliidolla itseään puolustava Tyttö sinä olet tähti. Hahmottomaksi sekamelskaksi äityvä Saippuaprinssi, jonka satiiri television paskaviihteestä kääntyy hampaattomuudessaan itseään vastaan. Kolmivuotiaiden älykkyyttä aliarvioiva tietokoneanimaatio Keisarin salaisuus, jonka lyijykynän karismalla varustettu henkilögalleria suoltaa vessahuumoria kaksipäisen kalkkunan varjossa. Eikä loppua näy.

Helsinki-Filmi kuuluu vuosituhannen tyhjänpäiväisimpiin kotimaisen elokuvan tuottamoihin, jonka sisällöltään koinsyömät elokuvat hahmottavat kiiltokuvamaisuudessaan lähinnä vain sitä kompromissien loputonta suota, johon nykypäivän markkinavetoinen vienninedistämiskulttuuri maamme yritteliäitä filmijuppeja ajaa. Hiljattain käynnistyneen pitkän elokuvan tuotantosulun jatkuminen saattaa olla enemmän kuin toivottavaa, sillä kulttuurin asialla melskaavien, irvokkaasti ulospäin poseeraavien puulaakien tuotannosta valtaosa kuuluisi ennemminkin kauppa- ja teollisuusministeriön hyysättäväksi kuin kuluttamaan kulttuuriin kohdistettuja määrärahoja. Mainittujen elokuvien jatkeeksi Helsinki-Filmin tuorein saavutus Ganes on viihde-elokuva, jonka katsomisesta saa hieman samanlaisen olon kuin hotkaisemalla aamiaiseksi kolme kerroshampurilaista ja huuhtomalla sen alas puolella litralla Koffia.

"Tääl on vähän hiljaista vielä, mut kyl se täst lähtee." Että tällaista dialogia tällä kertaa. Se ei vielä riitä elokuvalle, jonka avoimia pääsponsoreita ovat Koff, Camping ja DNA. Päähenkilö varastaa ruohonleikkurin ja kärrää sitä lumihangessa, kunnes kauppaa sen vastaantulevalle hattupäiselle miehelle, joka toteaa: "Melko reilua." Kaupasta päähenkilö ostaa tietysti Campingia. Allekirjoittanut hukkui niin syvälle tähän reklaamien ihmemaahan, että assosioi päähenkilön huume-episodin yhteydessä kankaalle leviävät tulilieskatkin tuohon mainittuun makkaraan. Jos jonkun mielestä tässä ei ole mitään vikaa, niin "fuck on", kuten elokuvan päähenkilö osaa heittää.

Se päähenkilö on Eero Milonoffin esittämä Remu Aaltonen, Helsinki-Filmin oma Matti, reippaasti dokaava ja sikin sokin naiva, ei erityisen älykäs mölyapina, joka osaa soittaa rumpuja. On paikallaan huomauttaa, että mikäli Ganesin tarkoitus on tehdä kunniaa sille oikealle Remulle, Hurriganes-bändille ja sen muille jäsenille, niin ainakin muutama katsoja kokee asian täysin päinvastoin. Bändin musiikkia kuullaan pääasiassa elokuvien näyttelijöiden esittämänä. Kitaravelho Albert Järvisestä on Jussi Nikkilän esittämänä muotoiltu lähinnä peruukkipäinen ja leveälahkeinen pelle, kuin jonkinlainen parodia Sibelius-lukion vappujuhliin. Olavi Uusivirran esittämä Cisse Häkkinen jää vähemmän noloksi kuoreksi. Milonoffin työskentely on emotionaalista ja sinänsä taitavaa, mutta alkaa kyllästyttää, koska syvyyssuunnassa roolihahmon tarkkailu unohdetaan kesken elokuvan. Milonoffin Remu jähmettyy näköispatsaaksi, eikä pelkkä hassu puhe kanna kokonaisuutta.

Ganes, kuten monet viime vuosien kotimaisen elokuvat, näyttää muodottomalta keskitien ratkaisulta, raakaleikkaukselta, jossa ei osata päättää, mihin suurella vaivannäöllä lopulta tähdätään. Filmi alkaa Remu Aaltosen muotokuvana, "oman tien dallaajan" juttuna, mutta hajoaa hiljalleen palasiksi. Remun naishahmot tulevat ja menevät ilman kummempaa käsittelyä. Vauvakin syntyy jossain, mutta jätetään sinne. Remun kaarta sitoo yhteen lähinnä yksi jaloissa pyörivä pollari, jonka roolissa Kari Hietalahti tupsahtelee kameran eteen kuin Lurppa konsanaan. Hurriganesin "maailmanvalloituksen" kynnyksellä ollaan jo kauan sitten unohdettu, minkälaisia henkilökuvia oltiin rakentamassa. Uskottava ajankuva ei paljon auta.

Sokerihumalaisena, mitään sanomattomana ja latteana viihdetuotteena JP Siilin ohjaama läpinäkyvä tuottajien elokuva Ganes ei ole täysin luokaton. Epäilemättä sen nostalgiatrippailu menee monella selkäytimeen. Se on kuitenkin elokuva, joka ei välitä mistään muusta kuin yleisön lompakoista. Se on kaukana esimerkiksi Hurriganesia aikanaan levyttäneen Love Recordsin hengestä.

Eero Tammi

 © Film-O-Holic.com 27.9.2007
- kaikki oikeudet pidätetään -