| Uskollinen
puutarhuri
Myrkytetty puutarha
Aika harvoin näkee
poliittista trilleriä, joka ei keskity
vetäviin toimintakohtauksiin tai
luhistu reikäiseen juoneensa.
Intensiivisestä slummien
väkivallankuvauksestaan City of
God (2002) ylistetty
brasilialaisohjaaja Fernando Meirelles
on tehnyt melko perinteisen trillerin,
joka pitää alusta loppuun tiukasti
otteessaan. John Le Carrén
samannimiseen romaaniin perustuva Uskollinen
puutarhuri ei ole vain
jännittävä, se on vieläpä niin
sielukas elokuva, että päihittää
useimmat tusinatehtailut genreen
katsomatta. Se keskittyy
ihmiskuvaukseen, pääasiassa yhden
miehen mielenmatkaan, ja on kauttaaltaan
täyteläistä, antautunutta työtä.
 Nykyaíkaan
sijoittuvassa miljöössä
brittilähetystö elelee ylellistä
rauhaiseloa köyhässä Keniassa,
myrkyttää hyönteisiä puutarhoistaan
samalla kun kansainvälinen
lääketeollisuus tekee salaisia kokeita
mustalle väestölle. Diplomaatti Justin
Quayle (Fiennes) hoivaa autuaan
tietämättömänä kasvejaan, kun
kuulee vaimonsa Tessan (Weisz) raa’asta
murhasta.
Vaimon menneisyyden
alkaessa vähä vähältä paljastua
mies ikään kuin herää horroksesta ja
löytää elämälleen ainoan
mahdollisen suunnan. Kun Fiennes
pääsee alun typeränä hymyilevästä
jäykkäilystä, hän luo
henkilössään tapahtuvan muutoksen
herpaantumattomalla herkkyydellä. Weisz
on hehkuvan lihallinen. Hyvistä
sivurooleista mainittakoon erityisesti
Bill Nighy, joka saa harmittoman
virkamiehen kasvoilleen ahneuden
naamion.
 Tyylikkäästi
toteutettujen takaumien avulla
valotetaan Justinin avioliittoa ja
Tessan salaista aktivistielämää.
Takaumien leijuvalta tuntuva aika tuo
unenomaista tunnelmaa tiivistyvällä
intensiteetillä etenevään tarinaan.
Kuvaus- ja leikkausjälki on
aistillista, samalla tarkkaa sekä
maalailevaa. Kamera pääsee ihmisten
iholle ja kasvot paljastavat paljon.
Hieman häiritsevää
on osittainen musiikkivideo-estetiikka
nopeine leikkauksineen sekä
dokumenttimaisuutta korostava
käsivarakuvaus. Tyylikeinot eivät
tarinan kannalta vaikuta olennaisilta,
enkä usko olevani ainoa, jonka
tasapainoelin kärsii tärisevästä
kuvasta.
Kerronta viehättää
erityisesti sillä, ettei se osoittele,
vaan jättää paljon katsojan
oivallettavaksi. Tarinan kipupisteet
näytetään enimmäkseen tunnetilojen
ja symboliikan kautta. Rankkoja ja
tuskallisia tapahtumia kehystää
Afrikan eksoottinen maalaismaisema, joka
myös karuudessaan on kuvattu
nautittavan värikylläisenä.
Nina Gimishanov |
