Arvostelu:
Maalaukseen kadonnut nainen
Rakkaudesta taiteeseen, pakkomielteestä rakkauteen
Ranskalainen Laurent de Bartillat on valinnut ensimmäisen pitkän elokuvansa aiheeksi viehättävän rokokoon maalaustaiteen. Maalaukseen kadonneessa naisessa tarkastellaan pieteetillä ja paneutuen kuuluisan Jean-Antoine Watteaun (1684–1721) maalauksia 1700-luvulta, ja siihen sivuun on kirjoitettu vähän turhan tutunoloinen tarina.
Lucie (Sylvie Testud) opiskelee taidehistoriaa ja työskentelee kopioliikkeessä. Hän on taloudellisesti riippuvainen näyttelijä-äidistään (Christiane Millet) ja muutenkin vähän tuuliajolla. Äiti auttaa aikuista tytärtään pitkin hampain käyttäytyen samalla äidillisen holhoavasti ja toruvasti. Lucie tutkii Watteaun töitä, ja häntä ohjaa yliopistolla ankara, asiantuntevasta maineestaan tunnettu professori Jean Dussart (Jean-Pierre Marielle). Lucien elämästä puuttuvat läheiset ihmiskontaktit, ja hän uppoutuu intohimoisesti tutkimustyöhönsä. Hän selvittää Watteaun maalauksien mysteeristä naista, joka on aina kuvattu selkäpuolelta. Samalla hän tarkkailee työpaikkansa ikkunasta näkyvää katumiimikkoa (James Thiérrée), johon rohkenee vähitellen ottaa yhteyttä.
Maalaukseen kadonnut nainen
Samantyyppisiä aiheita, nuoren naisen psykoottiseksi muuttuvaa pakkomiellettä, on ennenkin käsitelty ranskalaisissa elokuvissa. Mieleen tulevat ainakin L’appartment – Tyttöjen boksi ja Rakastaa, ei rakasta. Lucien tarina on kuitenkin astetta keveämpi ja kyseessä on intohimo taidemysteeriin, ja sitä kautta romantiikan todentamiseen. Lucie haluaa tutkimuksellaan todistaa Watteaun ja tuntemattoman naisen romanssin. Edellä mainituissa elokuvissa päähenkilön mielenterveys taas on lähtökohtaisesti niin järkkynyt, että psykoottiset käytösmallit vailla mitään moraalisia esteitä ovat välttämättömyyksiä saavuttamattoman rakkauden metsästyksessä.
Ihastuttavaa on, että elokuvassa annetaan niin paljon tilaa itse maalauksille ja rokokoon historialle. Keskitytään myös maalaustaiteen tekniikoihin ja restaurointiin. Harvemmin kuvattava aihe menee toiminnan ja stereotyyppisten hahmojen edelle, yleensä ainakin vastaavissa amerikkalaisissa elokuvissa aihepiiri on vain ympätty komppaamaan pääparin romanttisia kiemuroita. Nyt Lucie ja Vincent ovat kaksi yksinäistä, jotka kohtaavat ilman liioiteltua rakkaustarinaa. Kommunikoida voivat keskenään erilaisetkin.
Elokuvan nimi on kaksoismerkityksellinen. Lucie muuttuu itsekin maalauksen naiseksi, kun romantiikan ja neuroottisuuden pyörteissään haluaa todistaa, että nainen maalauksissa ei ole kuka tahansa vaan Watteaun salainen rakastettu. Lucie edustaa samalla Vincentille mystistä, vierasta ulottuvuutta. Samalla Lucie ei näe omassa elämässään ympärilleen, vaan kadottaa miltei kaiken kosketuksen arkielämään.
Esikoisohjaukseksi Maalaukseen kadonnut nainen on varsin kypsä ja esteettinen elokuva, ja jos maalaustaiteen historia kiinnostaa, on tämä melko harvinainen tilaisuus fiktiivisessä elokuvassa aihetta tavanomaista tarkemmin katsella. Silti elokuva ei tarjoa mitään uutta tai mullistavaa. Se on vakaata, pienimuotoista euro-laatua ilman syvällisempiä muistijälkiä. Kaikki on kohdallaan, mikään ei kuitenkaan kouraise syvältä niin kuin elokuvan asetelmat ja alkutunnelmat voisivat lupailla.
Heidi Horila
© Film-O-Holic.com
Tämän sivun osoite: http://film-o-holic.com/arvostelut/maalaukseen-kadonnut-nainen/
Maalaukseen kadonnut nainen
What My Eyes Have Seen
Ce que mes yeux ont vu
(2007)
Ohjaus: Laurent de Bartillat
Pääosissa: Sylvie Testud, Jean-Pierre Marielle, James Thiérrée, Christiane Millet
Ensi-ilta: 05.09.2008
Ikäraja: S
Kesto: 88 min
Kopiot: 3
Tuotanto: BVNG Productions, Shilo Films
Tuotantomaat: Ranska
IMDb
Kommentit
Kävin katsomassa eilen kyseisen elokuvan. Se oli mukavaa vaihtelua jenkkileffoille. Elokuvassa oli paljon piilomerkityksiä, jotka heitettiin katsojan silmille hänen itse niitä ymmärtämättä. Elokuvaa ei voi katsoa ajattelematta mitään, vaan koko ajan pitää olla hereillä ja pohtia mitä mikin tarkoittaa. Kun ymmärtää yhden elokuvan perimmäisistä tarkoituksista, niin muutkin asiat selvenevät.
Kuuro-mykkä Vincent ja kaupungin alla virtaava joki ovat kuin vastaus Lucien salapoliisi etsintöihin: Vincent ja joki ovat molemmat piilossa, kukaan ei huomaa heistä kumpaakaan. Loppuratkaisu (jota en kerro) liittyy myöskin samaan aiheeseen.
Elokuvan alku oli mukaansatempaava ja erilainen. Kesto oli sopiva, en pitkästynyt. Loppu jätti kylmäksi ja hiukan tyhjäksi. Mutta siitä huolimatta elokuva kannattaa käydä katsomassa. Se sisältää lopputekstien mukaan myös hiukan aitoa taidehistoriaa.
Palaute ja keskustelu on erittäin toivottua. Muista kuitenkin perustella mielipiteesi ja olla kohtelias. Asiattomat ja nollasisältöiset viestit poistetaan.
Nimi tai nimimerkki on pakollinen. Kaikki html- ja bbcode-muotoilut poistetaan. Linkit muodostetaan automaattisesti http://-alkuisista osoitteista.