Wesley Snipesin uran pelastusrenkaaksi osoittautunut vampyyrihybridi Bladen ympärillä pyörivä elokuvasarja on edennyt kolmanteen ja näillä näkymin viimeiseen osaansa. Sarjan pääasiallisena kirjoittajana toiminut David S. Goyer on kelpuutettu ohjaajaksi Stephen Norringtonin ja Guillermo del Toron jälkeen. Goyerin sarjakuviin painottunut työtausta näkyy Blade Trinityssä, hyvässä ja pahassa.

Yön ritari ja tämän toverit jatkavat pääsääntöisesti ambivalentissa asemassaan ihmiskunnan puolesta taistelevina, vampyyrien ja näiden kanssa veljeilevien raukkojen listijöinä. Kolmatta osaa varten on herätetty ikiaikaisesta unestaan vampyyrien patriarkka, tarvitseeko-sitä-edes-sanoa-Dracula, joka lyhenee muodikkaasti muotoon Drake (Dominic Purcell). Blade Trinityssä tapahtuu suunnilleen yhtä paljon ja samalla tempolla kuin keskimääräisessä musiikkivideossa. Välillä näyttäisi siltä, että homma on täysin hallinnassa, kunnes esiin astuu jälleen jo alkuhötäkässä vilahtanut naispuolinen pahis, vampyyri Danica Talos (Parker Posey).

Danican hahmo on karikatyyriyrityksestään huolimatta äärimmäinen osoitus siitä huumorintajuttomuuden periaatteesta, jolla lähes koko näyttelijäkaarti on koottu. Kun neiti Posey romauttaa suupielensä alas ääriasentoon kolmannen kerran, ei voi olla ajattelematta, ettei tätä kukaan tosissaan kuvaa kahta kertaa enempää. Paitsi tietysti Goyer, joka ei malta olla viipymättä yhdessä jos toisessakin pitkitetyssä kuvassa silloin, kun se on paitsi tarpeetonta, myös suunnattoman tylsää ja rumaa.

Omaperäisyyden sijaan Blade Trinity on viihdyttävimmillään silloin, kun se tulee toteuttaneeksi kaikki lajityyppinsä kliseet. Koska pääjuonen motivoiva sisäkkäistarina pyörii edeltävistä osista opitun päällä, voi Blade Trinityn tiivistää kahteen tapahtumaan: Bladen pelastamiseen korruptoituneelta FBI:ltä ja über-vampyyrin lopulliseen lahtaamiseen. Ensimmäisessä tapahtumassa esitellään nimen lupailema kolminaisuus, ja toisen aikana kolmikko yllättäen toimittaa pois päiviltä torahampaan jos toisenkin.

Toiminnasta vastaa omalta osaltaan naissoturin arkkityyppi, Whistlerin (Kris Kristofferson) avioton tytär Abigail (Jessica Biel), sekä tämän one-linereita laukova kumppani, poikamaisella tavalla komea Hannibal King (Ryan Reynolds). Reynoldsin hahmon pahaakin pahemmaksi vastapainoksi on pestattu showpainija Triple H, joka sylikoirineen on lähes hauska. Puvustus koostuu luonnollisesti trendikkäistä aurinkolaseista ja mustasta nahasta, jota on ajoittain piristetty kekseliäästi punaisella. Älkäämme unohtako myöskään sitä, että kevään ehdoton ykkösasuste on omppu-firman mp3-soitin, johon pumpattua triphopia sopii kuunnella verenimijöiden käräyttelyn lomassa.

Elokuvasta löytyy muutamia silmää miellyttäviä visuaalisia ratkaisuja, joilla ei yritetäkään saavuttaa muuta kuin tausta räiskyvälle toiminnalle. Vaikuttavin on FBI:n toimistorakennuksen muuttaminen valkoista valoa sykkiväksi discoksi Bladen pelastusoperaation aikana. Kulutetuin on taas ajan etenemisen markkeeraaminen luontodokumenteista opituilla nopeutuksilla, jotka voisivat myös sellaisenaan toimia, ellei niitä innostuttaisi toistelemaan turhan usein.

Näitä visuaalisia jippoja on kokonaisuutena liikaa, samoin kuin näennäisen nokkelia ja asiaankuulumattomia sivujuonia, kuten Draken asioiminen Dracula-krääsään erikoistuneessa liikkeessä. Kohtausten lyhyydellä ja runsaudella onnistutaan kuitenkin luomaan illuusio asian paljoudesta, vaikka sitä ei varsinaisesti ole juuri lainkaan. Mutta tämä on tietysti toimintaelokuvien tarkoituskin. Elämästään voi kuluttaa pari tuntia huomattavasti Blade Trinityä heikommankin viihteen parissa.

Johanna Siik

 © Film-O-Holic.com 03.02.2005
- kaikki oikeudet pidätetään -