Big Fish
Rikkaan
miehen Forrest Gump
Jo kymmenen vuotta olen
odottanut, että Tim Burton tekisi jotain yhtä
loistavaa kuin Batmanin paluu (1992)
tai Ed Wood (1994). En ole varma,
onko varsinkaan Ed Woodin mestarillisuutta
äkätty sillä laajuudella kuin se ansaitsisi.
Siinä hysterisoiva komedia ja seisauttava
tragedia kohtaavat aivan poikkeuksellisen
saumattomasti.
Mestariteostensa jälkeen
Burton on tehnyt pari epätasaista
scifipastissia, Mars hyökkää (1996)
ja Apinoiden planeetta (2001)
sekä mukiinmenevän goottikauhuelokuvan Päätön
ratsumies (1999). Näihin nähden Big
Fish on päässyt taas lähemmäksi
elokuvallista viisastenkiveä, mutta ei aivan
perille. Tervehdin kuitenkin ilolla tällaista
vanhanaikaista elokuvaa, joka pulppuaa tarinoita
vailla tyypillisiksi käyneitä postmoderneja
kikkailuja.
Big Fishissa on isän
ja pojan konfliktialtista suhdetta purkava
draamallinen kaari. Elokuvan rakenne on
samanlainen kuin vaikkapa Zemeckisin Forrest
Gumpissa (1994). Tässäkin seikkaillaan
kertojan mukana universaaleissa tilanteissa ja
opitaan siinä samalla yhtä ja toista
ihmismielestä. Yhtäällä elokuvassa eletään
nykyajassa, toisaalla isän kertomien tarinoiden
ajassa, jolloin hän oli nuori. Aina hyvä
Albert Finney näyttelee iäkästä ja kuolevaa
isää, Ed Bloomia. Kankeaa aikuista poikaa,
Will Bloomia, näyttelee pliisu Billy Crudup.
Hän häviää karismassa ja taidoissa Finneylle
ja nuorta isää näyttelevälle Ewan
McGregorille mennen tullen, tai sitten hänelle
on kirjoitettu poikkeuksellisen tylsän
henkilön rooli.
 Will
suhtautuu isänsä kertomuksiin ylenkatseella,
sillä ei pidä niitä tosina, ja on
mielestään kuullut ne liian monta kertaa.
Elokuvan loppua myöten hänelle valkenee, että
isä on nuorena ollut ihan oikeasti reipas
uskalikko, eivätkä hänen puheensa ole
välttämättä palturia. Kun kyseessä on
osittainen fantasiaelokuva, ei näillä
muotoseikoilla loppujen lopuksi ole elokuvan
katsojalle mitään merkitystä. Hyväksi
tarinaksi kelpaa aina mieluummin viihdyttävä
kalavale kuin pitkästyttävä totuus; nuori Ed
Bloom muun muassa taivaltaa kesyttämänsä
jättiläisen kanssa, tutustuu sivilisaatiolta
pelastuneeseen kylään, saa töitä
ihmissusi-sirkustirehtööriltä, sotasankaroi
ja tietenkin rakastuu. Tarinat ovat niin
kiinniruuvaavan jänniä ja notkeasti
kerrottuja, ettei katsojalla ole mitään
hätää.
Rohkeutta vaativien
seikkailujen takana on Bloomille lapsena
valjennut oma kuolinaika ja -tapa, jotka
paikallinen noita hänelle kertoi. Siksi hän
toteaa aina vaarojen keskellä, ettei tule
kuolemaan näin, vaan on sen sijaan turvassa. Ed
Bloom on hyvin tavoitteellinen ja
päättäväinen, mikä on elokuvan kannalta
hyvä asia, sillä se tietää eteenpäinmenoa.
Kaunis ja lahjakas Ewan
McGregor näyttelee siis nuorta Ed Bloomia
puhumalla alabamalaisittain niin kuin vain
skotlantilainen ammattimies osaa. Tämä on
pitkälti McGregorin elokuva. Hänessä on sitä
jotakin, mikä varastaa helposti koko elokuvan.
Kala symboloi tässä
elokuvassa kuolemaa ja jonkinlaista jatkuvuutta.
Myyttinen alkukala on ehkä hieman kaukaa
haettua herttaiseen komediaan. Tällaisten
kerronnallisten symbolien pitäisi kai
tihentää juonen motiiveja, mutta alue jäi
ainakin itselleni hieman harmaaksi.
Tärkeimmäksi syyksi katsoa elokuva jäänee
sen sijaan sen kyky jäsentää elämää. Big
Fishin tarinat ovat lohdullisia,
opettavaisia ja terapeuttisia. Se on aurinkoinen
elokuva, jota on maustettu burtonmaiseen tyyliin
melankolialla.
Tim Burtonilla on jälleen
työn alla uusi elokuva taitavan Johnny Deppin
kanssa. Se on mukaelma absurdien lasten- ja
aikuistenkirjojen tekijän, Roald Dahlin,
tekstistä Charlie and the Chocolate Factory.
Luvassa on Burtonin mukaan erittäin omituinen
elokuva.
Rita Aihonen
|
