| 2046
Muistamisen tuska
2046 jatkaa
ohjaaja Wong Kar Wain edellisen
elokuvan In the Mood for Loven
tunnelmissa. Mutta vaikka Tony
Leungin tähdittämä päähenkilö
Chow on tavallaan sama hahmo kuin
edellisessä elokuvassakin, on tämä
kuitenkin täysin erilainen. Nimi ja
ulkoiset ominaisuudet ovat samat ja
tutut muistot menneestä kulkevat
mukana, mutta muutos persoonassa on
kuitenkin valtava. Ohjaaja totesikin
Cannesissa, ettei tätä elokuvaa
pitäisi ajatella In the Mood for
Loven jatko-osana, vaikka
yhtäläisyyksiä onkin. Osa elokuvasta
kuvattiin alun perin samaan aikaan kuin
edeltäjänsä, mutta tyytymättömänä
tulokseen Wong Kar Wai aloitti
myöhemmin kuvaukset alusta. Neljä
vuotta kestänyt tekoprosessi näytti
saaneen päätöksensä, kun 2046
esitettiin Cannesissa tänä vuonna.
Ohjaaja ei ole vieläkään varma
lopputuloksesta, vaikka vannookin työn
loppuneen. Mielipiteet elokuva on
kuitenkin jakanut vahvasti
ilmestymisestään asti.
 Itse
tarina on yksinkertainen. Palattuaan
Singaporesta takaisin Hongkongiin,
1960-luvun lopun villeihin vuosiin, Chow
asettuu asumaan pieneen hotelliin.
Naapurihuoneen, huoneen 2046, tapahtumat
inspiroivat tätä kirjoittamaan
tieteistarinaa, sekin nimeltään 2046.
Mies aloittaa kiihkeän suhteen tuossa
huoneessa asuvan juhlijatyttö Bai
Lingin kanssa (Zhang Ziyi).
Suhteen kariuduttua huoneessa oleskelee
japanilaista rakastaan kaipaava
hotellinomistajan tytär Jing Wen (Faye
Wong), jonka kanssa Chow ryhtyy
yhteistyöhön. Mies ei kykene torjumaan
hitaasti syttyvää rakkauttaan, samalla
kun muistot menneisyyden rakkauksista
palaavat mieleen. Naissuhteensa ja
muistonsa Chow purkaa tieteistarinaansa,
jossa näkyvät niin In the Mood
for Loven rakastettu (Maggie
Cheung) kuin uuden rakkaudenkin
toivottomuus.
Elokuvan nimi viittaa
useaan lähteeseen. 2046 on sen
hotellihuoneen numero, jonka naapuriin
Chow Hongkongissa majoittuu.
Heijastumana hotellihuoneesta, se on
myös vuosiluku, johon Chow’n
kirjoittama tieteiskertomus sijoittuu.
Osa tuon huoneen tapahtumista ja
asukkaista päätyvät mukaan Chow’n
kirjoittamaan tarinaan, kun mies
reflektoi omia suhteitaan moniin eri
naisiin ja näiden muistoihin. Mutta
luvulla on myös merkityksensä
nykymaailmassa, 2046 on myös se vuosi,
mihin asti Kiina on luvannut antaa
Hongkongin pysyä ennallaan. Tämän
50-vuotisen välivaiheen lupasivat
kiinalaiset Iso-Britannialle, kun sen
vuokra-aika alueesta päättyi 1996. Sen
jälkeen Hongkongin tulevaisuudesta ei
ole varmuutta. Ja vaikka Wong Kar Wai ei
esittänytkään elokuvassaan
varsinaisia poliittisia kannanottoja,
heijastelee tuon siirtymävaiheen
jälkeinen epävarmuus myös itse
tarinaan ja sen henkilöihin.
Välitilassa eletään myös elokuvassa,
kun menneisyyden ja tulevaisuuden
välinen aika on merkityksetöntä.
 Näyttelijäsuoritukset
ovat jälleen huippuluokkaa. In
the Mood for Love:sta parhaan
miesnäyttelijän pystin Cannesissa
aikanaan pokannut Tony Leung tekee,
mikäli mahdollista, vieläkin
huikeamman suorituksen muuttuneena
miehenä. Aikaisemmin vain kauniilta
kasvoilta vaikuttanut Zhang Ziyi
yllättää myös positiivisesti surunsa
kätkevänä Bai Linginä. Kaikkein
upeimmin hehkuu kuitenkin Faye Wong,
niin hotellinomistajan tyttärenä, kuin
tieteistarinan androidinakin. In
the Mood for Loven taidokasta
kuvaustyyliä toistava 2046
ei onnistu soundtrackillaan aivan yhtä
hyvin kuin edeltäjänsä, mutta
äänimaailman puutteet korvaa täysin
hidastuksiin, rajauksiin ja toistoihin
luottava kuvaus, joka tuo loistavasti
esiin päähenkilöiden tuntemaa
muistamisen tuskaa.
2046 ei
missään nimessä ole scifi-elokuva,
vaikka sitä monissa lähteissä
sellaiseksi kuvataan. Nimi viittaa
siihen tulevaisuuden aikaan ja paikkaan,
josta Chow tarinassaan kirjoittaa. Mutta
pohjimmiltaan 2046 on mielen tila, mihin
ihmiset siirtyvät etsiessään
kadonneita muistojaan. Ihmiset eivät
koskaan palaa takaisin tästä tilasta,
paitsi yksi, tieteistarinan
päähenkilö Tak (Takiya Kimura),
joka on Chow’n itsensä alter ego.
Ohjaaja Wong Kar Wain omin sanoin
elokuva kertoo yhdestä ihmisestä, joka
haluaa muuttua, ja niistä lupauksista
joita hän on antanut. Chow kuvittelee
kirjoittavansa tarinaa tulevaisuudesta,
mutta joutuu myöntämään
itselleenkin, että kyse on kuitenkin
menneisyydestä. Vaikka ihminen kuinka
yrittäisi unohtaa, muistot saavat silti
aina kiinni.
Tiina Forsberg |
