Vihollinen porteilla valkokangas

Elokuva on palannut toiseen maailmansotaan. Vaikuttaa siltä, että Vietnamin sodan traumoja on purettu jo tarpeeksi, eivätkä uudet sodat taida olla riittävän kiinnostavia Hollywoodin käsiteltäviksi. Populaarielokuva on siis ryhtynyt ammentamaan ideoitaan siitä ainoasta oikeasta ja sankarillisesta sodasta. Tämän boomin aloitti Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryan pari vuotta sitten. Syksyllä nähtiin sukellusveneseikkailu U-571 ja myöhemmin on tulossa ainakin Pearl Harbourin pommitusta. Nyt on luvassa kuitenkin kaksintaistelua raunioituneessa Stalingradissa.

Vihollinen porteilla on ranskalaisohjaaja Jean-Jacques Annaud’n tulkinta neuvostoliittolaisen tarkka-ampujan Vassili Zaitsevin legendasta. Zaitsev oli uralilainen paimen, joka tappoi kymmeniä saksalaisupseereita Stalingradissa. Neuvostoliittolainen propagandakoneisto teki hänestä sankarillisen esikuvan armeijan rivimiehille.

Elokuva alkaa siitä, kun Zaitsev (Jude Law) raahataan tuhansien toisten sotilaiden tavoin Stalingradiin taistelemaan kommunismin puolesta. Vastassa on sellainen helvetin esikartano, ettei monikaan uusista tulokkaista näe seuraavaa aamunkoittoa. Elleivät he kuole saksalaisten tulituksessa omat politrukit ovat kyllä valmiina ampumaan perääntyviä sotilaita. Komeasti lavastetut joukkokohtaukset ovat erittäin vaikuttavia. Valitettavasti tämä sodan kauheuden kuvaus jääkin elokuvan parhaaksi anniksi.

Jatkossa pääosaan nousee sankarillinen tarkka-ampuja Zaitsev. Alun kaaoksessa hänelle ei anneta edes asetta, jolla ampua vihollisia. Myöhemmin ruumiskasassa maatessaan hän saa vihdoin käsiinsä aseen. Samassa kasassa makaa myös komissaari Danilov (Joseph Fiennes), joka näkee Zaitsevin ampuvan viisi saksalaista sotilasta. Danilovin avustuksella Zaitsev pääsee tarkka-ampujaksi ja hänestä ryhdytään kirjoittamaan ylistävää propagandaa.

Faktaa ja fiktiota yhdistelemällä on Annaud luonut sankarillisuutta korostavan kaksintaisteluelokuvan, jossa Zaitsev ja saksalainen majuri König (Ed Harris) kyttäilevät toisiaan. Mukaan on vielä ahdettu kolmiodraaman poikanen, jossa naissotilas Tanja (Rachel Weisz) aiheuttaa sydämentykytyksiä sekä Zaitseville että komissaari Daniloville. Kaikki klassisen tarinan ainekset ovat siis koossa.

Stalingradin tragedian keskellä tällainen tarina kuitenkin vaikuttaa jotenkin mitättömältä. Kun miljoonia ihmisiä kuolee ympärillä on kaksintaistelun korostaminen jotenkin mautonta. Tarkka-ampuja voidaan toki nostaa tarinan keskiöön, mutta tämän elokuvan näkökulma ja tarinalliset ratkaisut ovat ärsyttävän pinnallisia ja kaavamaisia. Kun päälle vielä liimataan klassinen elokuvamusiikki korostamaan dramaattisia käänteitä, on kaikki jotenkin vinossa.

Vihollinen porteilla voi olla amerikkalaisille katsojille vaikea kokemus, koska sankariksi nousee neuvostoliittolainen sotilas, joka puhuu brittienglantia. Ehkä siksi elokuva keskittyykin yksilöön massoja korostavan kommunistisen järjestelmän sisällä. Samalla sodan todellisuuden kuvaaminen kuitenkin unohtuu - ikään kuin poikkeusyksilöt voisivat käydä omaa kamppailuaan toisessa todellisuudessa!