Vihollinen porteilla valkokangas

Liekö tämä Stalingradin kuuluisasta taistelusta kertova Vihollinen porteilla ensimmäinen suuren Hollywood-studion levittämä, neuvostoliittolaisia sankareina kuvaava elokuva sitten toisen maailmansodan päättymisen? Kun rauhan tultua supervallat ajautuivat nopeasti 45-vuotisen kylmän sodan ratkaisemattomiin erimielisyyksiin, neuvostoihmisen sankaritekoja ei enää ollut tarkoituksenmukaista kuvata. Johtuen sitten tästä uudelleen löydetystä käsittelytavasta tai ei, Vihollinen porteilla on realistisella otteella kuvattu laadukas suurelokuva, joka esittää äärimmäisen raadollisesti totaalisen eli siviiliväestöön kohdistuvan sodankäynnin kaikki karmeudet.

Juhlittu brittikyky Jude Law on tarkka-ampuja Vassili Zaitsev, joka oikeassa elämässä palkittiin Neuvostoliiton sankarina kunnostauduttuaan Stalingradin näyttämöllä. Ohjaaja Jean-Jacques Annaud kuvaa oivasti, miten kaupungin puolustajien moraalin nostamiseksi sodanjohto erään poliittisen upseerin (Joseph Fiennes) idean pohjalta nostaa tämän Uralin perukoilta tulevan maajussin koko kansakunnan tietoon. Zaitsevin kylväessä tuhoa saksalaisten miehittäjien keskuudessa nämä lähettävät paikalle oman vastaavan kykynsä, jälleen kerran loistavan Ed Harrisin esittämän majuri Königin. Miehet kyttäävät toisiaan tuhotun suurkaupungin raunioissa.

Vihollinen porteilla on ajoittain erittäin todentuntuinen ja jopa shokeeraava elokuva, joka ei tässä suhteessa jää jälkeen esimerkiksi kohutusta Pelastakaa sotamies Ryanista (1997). Se on visuaalisesti tumma tuote, jonka sävyjä synkentää entisestään Law’n kalpea ja ilmeetön tulkinta tähtäimen läpi uhrejaan etsivänä kiväärimiehenä. Annaud’n elokuvan suuri ansio on siinä, miten autenttisesti se kuvaa sotatoimien kohteeksi joutuvien Stalingradin asukkaiden epätoivoista elämää kellareissa ja teollisuushalleissa. Ihmiset uskovat tulevaisuuteen, näiden joukossa Zaitsev, joka rakastuu naissotilas Tanyaan (Rachel Weisz), joskin itse tarinan kannalta parin yhteiselo jää valitettavan konemaiseksi. Law ja Weisz eivät saa suhteeseensa syvyyttä.

Annaud filmasi elokuvansa itäisen Saksan hylätyissä neuvostotukikohdissa, jotka ympäristöltään sopivat kuin nakutettu elokuvan kalseaan tunnelmaan. Stalingradin taistelu on vihdoin saanut arvoisensa tulkinnan.