Järjetöntä toimintaa

Elysium on helppo tuomita epäonnistumiseksi, jos siltä odottaa jatkoa ohjaaja-käsikirjoittaja Neill Blomkampin edelliselle elokuvalle District 9:lle. Blomkampin esikoinen oli vahvan allegorinen indie-scifielokuva. Elysiumin traileritkin virittivät odottamaan jotain vastaavaa, vaikka nyt kyseessä on yli sadan miljoonan dollarin budjetilla tehty blockbuster.

ElysiumUutukaista onkin helppo kritisoida, sillä sen juoni on täyttä dadaa jopa kesäleffojen asteikolla ja hahmot valjuja. District 9:n syvyydestä ei ole tietoakaan. Mutta vaikka Elysium vielä alkupuoliskollaan herättelee odotuksia painavammasta elokuvasta, ei elokuvaa sovi punnita sen mukaan mitä se ei ole. Vakavan scifin sijasta Elysium on mukaansatempaavaa toimintarämistelyä, lähempänä eurotoiminta Lockoutia kuin Blomkampin edellistä. Ja sellaisena elokuva toimii erittäin hyvin.

Blomkampilla on vankka taito luoda väkeviä tieteisskenaarioita ja herättää ideansa henkiin. Elysiumin kantava idea on yksinkertainen, toimiva ja erittäin ajankohtainen. Siinä koko maapallo kuvataan yhtenä kolmannen maailman valtiona. Rikkaat ovat siirtyneet asumaan jättimäiselle avaruusasemalle ja jättäneet työläiset Maahan. Elysium, suomalaisittain Elysion, on kreikkalaisen mytologian esikuvan mukainen paikka, jossa sairauksia, kuolemaa ja köyhyyttä ei ole. Kaikki taudit saa parannettua napin painalluksella, minkä takia laittomat siirtolaiset yrittävät henkensä kaupalla päästä Elysiumiin.

ElysiumElysium on harvinaisuus muutamallakin tavalla. Jatko-osien ja adaptaatioiden valtaamilla markkinoilla alkuperäisideoita ei pääse liiaksi valkokankaille asti. Etenkin jos budjetti on näin iso. Lisäksi isosta budjetista huolimatta tekijöitä ei ole pakotettu tekemään elokuvaa Yhdysvaltain PG13-ikärajaa silmälläpitäen. Elysiumin väkivalta näkyy ja tuntuu.

Elokuva alkaa vahvasti, kun vuoden 2154 maailmaa esitellään monien yksityiskohtien kautta. Päähenkilö Maxin (Matt Damon) kautta päästään sisälle yhteiskuntaan, jossa kenelläkään ei ole enää toiveita paremmasta huomisesta. Robottipoliisit pitävät järjestystä yllä tehokkaasti. Asetehtaalla työskentelevä Max saa onnettomuudessa tappavan säteilyannoksen. Hänen ainoa toivonsa on päästä viiden päivän sisällä Elysiumiin ja parantaa itsensä.

Elysiumin ja District 9:n välillä on iso ero. Jälkimmäinen on pienimuotoinen tarina miehestä joka muuttuu, mutta maailma hänen ympärillään ei muutu. Elysium on tarina maailmasta, joka pitäisi saada muuttumaan. Tämä pakottaa tarinan tietyille raiteille, kun päähahmo pitäisi kuljettaa tilanteeseen, jossa muutos onnistuu.

ElysiumSankaritarina toimii rakenteen puolesta, mutta se on tupaten täynnä epäloogisuuksia ja outouksia, mitkä heijastuvat maailmaan ja hahmoihin. Tämän takia elokuvalla ei ole paljoakaan sanottavaa ja teemat jäävät puolitiehen. Esimerkiksi Jodie Fosterin näyttelemän Elysiumin puolustusministerin toimet ovat niin alisteisia tarinalle, että hahmossa ei ole paljoakaan järkeä.

Yksinkertaisena ja hölmönä toimintaelokuvana Elysium silti toimii täydellisesti. Se ei junnaa paikoillaan hetkeäkään, vaan tarina etenee ripeästi toiminnan kautta. Elokuva ei onnistu sanomaan paljoakaan, mutta se mitä näkyy pelastaa kaiken. Visuaalisesti se on onnistunut eikä apinoi muita scifielokuvia. Miljööt ovat täysin uskottavia, ja elokuva on täynnä lukemattomia mieleenpainuvia yksityiskohtia.

ElysiumMaxin hahmo on ohut, mutta Damon onnistuu herättämään hänet henkiin jokamiehen olemuksellaan. Maxin ponnisteluista välittää. District 9:stä tuttu Sharlto Copey tekee muistettavan roolin psykopaattiagentti Krugerina. Hahmo on täysin ylivedetty sarjakuvapahis, joka heittelee sutkautuksia toisensa perään.

Elokuvan suola onkin Maxin ja Krugerin toiminnantäytteinen kissa ja hiiri -leikki. Ja kun ikärajasta ei ole tarvinnut välittää, on toiminta paljon kouriintuntuvampaa ja mielikuvituksellisempaa kuin Hollywood-elokuvissa yleensä. Tässä mielessä Elysiumista tulee mieleen 1980-luvulla tehdyt scifiklassikot.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,4 / 8 henkilöä


Powered by Preview Networks