Lastenkodissa on hyvä olla

Festivaaleilla palkittu ja parhaan animaation Oscarista kisannut sveitsiläisranskalainen Elämäni kesäkurpitsana on poikkeuksellisuudessaan kiinnostava animaatioteos. Stop motion -tekniikalla toteutettu vaha-animaatio poikkeaa jo tekotavaltaan ja visuaalisuudeltaan animaatioiden valtavirrasta, mutta se ei ole animaatioteoksen persoonallisin piirre. Itse asiassa vaha- ja nukkeanimaatioista on tullut nykyään tietoinenkin keino erottautua tietokoneanimaatioiden massasta.

Ma vie de CourgetteElämäni kesäkurpitsana -elokuvan valtavirrasta erottava erikoisuus piilee sen tarinassa. Lasten kulttuurissa ja lapsista kertovissa tarinoissa viranomaiset ja eritoten lastenkodit nähdään lähes poikkeuksetta ankeina, jopa pelottavina paikkoina, kun taas perinteinen ydinperhe esitetään lähes pyhänä turvasatamana. Elämäni kesäkurpitsana kääntää asetelman päinvastoin.

Gourgette-pojan isä on häipynyt omille teilleen ja äiti kittaa kaljaa television ääressä. Äitiä kohtaavan onnettomuuden myötä Gourgette päätyy viranomaisten huomaan ja lastenkotiin, josta hän pienten alkuhankaluuksien jälkeen löytää ystäviä ja lopulta myös uuden perheen.

Ma vie de CourgetteYhteiskuntarealismissaan Claude Barrasin ohjaama Elämäni kesäkurpitsana on kuin animaatioksi sovitettu Ken Loachin elokuva. Elämän tosiasiat esitetään kaunistelematta toivoa ja positiivista virettä silti unohtamatta. Luonnollisesti Barrasin elokuvassa asioita katsotaan lapsen silmin, mikä pehmentää vaikeiden asioiden käsittelyä ja siirtää fokuksen olennaiseen eli lapseen ja lapsen kokemukseen.

Lastentarinoiden luutuneita konventioita ravisutteleva teos antaa aikuiskatsojalle paljon, mutta miten lapsikatsoja suhtautuu totutusta poikkeavaan asetelmaan – käsitteleehän elokuva hyvinkin konkreettisesti ja suoraan yhtä lapsen pahimmista peloista eli vanhempien menettämistä.

Ma vie de CourgetteRaskaasta aiheestaan huolimatta Elämäni kesäkurpitsana on nimenomaan lasten tarina ja lapsille soveltuva, joskin tämän tyyppisten animaatioiden potentiaalisin yleisö löytynee usein täysi-ikäisistä elokuvan harrastajista. Valtaosa elokuvissa kävijöistä kun suuntaa lastensa kanssa tuttujen ja turvallisten vauhtianimaatioiden pariin.

Reilun tunnin mittainen Elämäni kesäkurpitsana on kerronnaltaan jouheva eikä vaikuttanut aiheuttavan yhdeksänvuotiaassa suuremmin pitkästymistä vaikka ranskankielisessä vaha-animaatiossa liikutaankin sangen kaukana hänen elokuviensa katselun mukavuusalueelta. Vaikka elokuva ei lapsikatsojan silmissä kovin korkeaa noteerausta saanutkaan niin yksikään elokuva ei ole aiemmin synnyttänyt yhtä paljon jälkikeskustelua kuin Elämäni kesäkurpitsana, mikä todistaa taiteen merkityksellisyyttä omien mieltymysten ja tottumusten ulkopuolellakin.

Ma vie de CourgetteElokuvan kerronnan vahvasta lapsen näkökulmasta huolimatta vaikutti siltä, että elokuva ei emotionaalisella tasolla täysin tavoittanut lapsikatsojaa, vaikka aikuisena olisi saattanut luulla täysin toisin. Kenties lopulta animaation muoto ja ennen kaikkea hahmojen hieman groteski isopäisyys etäännytti lasta itse tarinasta. Kun tarinassa ollaan realismin äärellä, lapsi odottanee myös muodolta realistisuutta. Ja voi olla, että tie lapsen mielenmaisemaan käy tehokkaammin fantasian kautta. Lapsi operoi luontevimmin mielikuvitusmaailmassa, mihin Elämäni kesäkurpitsana ei välttämättä luo parhaita mahdollisuuksia.

Joka tapauksessa Elämäni kesäkurpitsana on ansiokas ja asioiden katsontatavoiltaan arvokas teos, joka tarjoaa puhuttelevan tarinan lempeän kauniissa kehyksissä. Lapsillekin voi puhua vaikeista asioista, kun lähestymiskulma on lapsen, ja tässä teoksessa tapa on oikea, vaikka muoto ei sitä ehkä lapsen kannalta parhaalla tavalla palvelekaan. Aikuiselle aavistuksen groteskit lapsihahmot näyttäytyvät sen sijaan jopa sympaattisina.

* * * *
Arvostelukäytännöt