Värikäs lapsuus
Kulttielokuvistaan El Topo (1970) ja The Holy Mountain (1973) tunnettu chileläisohjaaja Alejandro Jodorowskyn ura on ollut täynnä vastoinkäymisiä. Dokumentti Jodorowsky's Dune (2013) esitti tarinan ohjaajan tuotantoyhtiöiden jalkoihin jääneestä suurprojektista ja pohti, miten tieteiselokuva olisi muuttanut nykyisen valtavirtaelokuvan ilmettä. Dokumentti saattoi myös yhteen ranskalaisen tuottajan Michel Seydouxin sekä Jodorowskyn vuosien eron jälkeen. Uudelleen solmittu työsuhde kantoi hedelmää ja Jodorowskyn uusin elokuva Elämän tanssi sai ensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaalilla 2013.
Surrealistinen katse Alejandro Jodorowskyn omaan lapsuuteen kertoo tarinan nuoren Alejandron (Jeremias Herskovits) varttumisesta chileläisessä pikkukaupungissa. Hänellä on vaikeuksia löytää paikkaansa ankaran isän (Brontis Jodorowsky) ja hengellisen äidin (Pamela Flores) välillä. Perheen asema juutalaisina ja kommunisteina erottaa heidät monin tavoin naapuruston muista asukkaista. Kun Chile kamppailee taloudellisten ongelmien kanssa, Alejandron elämän suuret kysymykset liittyvät orastavan seksuaalisuuden, luokkayhteiskunnan rakenteiden ja kuoleman kohtaamiseen.
Avantgarden teatterin ja surrealististen taidepiirien parista tulevan Jodorowskyn lähestymistapa omaelämänkerralliseen tarinaan ei ole tavanomaisin. Se on täynnä väriä, abstraktia huumoria, groteskia ruumiillisuutta ja poliittista sekä hengellistä pohdintaa. Räikeän värikylläisen aloituksen rinnalla muun elokuvan kuvallinen ilmaisu on hillitympää. Lapsuuden kuvauksen taustana toimivan Tocopillan kaupungin väritys tuo mieleen erityisesti Jacques Demyn elokuvien satamakaupungit. Huikeita kuvia Elämän tanssissa on useita, mutta surrealismi tulee pikemminkin tarinan maailmasta, jossa keskiluokka kulkee naamioiden taakse kätkettynä ja Alejandron äiti kommunikoi ainoastaan oopperan keinoin.
Rakenteeltaan Elämän tanssin ensimmäinen puolisko toimii paremmin kuin sirpaloituva loppu. Puoleenväliin tultuaan elokuva asettaa Alejandron kasvutarinan rinnalle hänen isänsä hengellisen matkan itsensä uudelleen löytämiseen. Tarina sirpaloituu pieniin tarinoihin, jotka eivät suoraan liity toisiinsa. Muistin logiikastakaan ei tarinan rakenteessa ole kyse, sillä isän tarinan pitkät ja mutkittelevat polut jäävät irtonaisiksi Alejandron muistoista. Surrealistisesta maailmasta huolimatta tarina itsessään toimii hyvin loogisesti ja perinteisesti.
Elokuvan kritiikki osuu erilaisuutta painottavaan yhteiskuntaan, joka erottaa ihmisiä toisistaan lokeroimalla heitä uskonnon, luokan tai poliittisten mielipiteiden avulla. Toiseudesta tehdään pelottava asia, joka antaa mahdollisuuden kohdella muita ihmisiä kuin roskaa. Osa metaforista muutetaan konkreettisiksi tapahtumiksi, kuten raajojaan menettäneiden miesjoukon kohtalo tai köyhien vaeltajien tarina osoittaa. Jodorowskyn lähestymistavassa usko on uskoa uskontokunnasta riippumatta ja elokuvan ilmapiiristä on aistittavissa syvä hengellisyys.
Elämän tanssi ei ole pyörryttävän nopea, vaan pikemminkin hidas valssi. Se ei ole pelkkää ideologiaa, vaan siitä löytyy paljon pehmeää ymmärrystä nuorta päähenkilöä kohtaan. Tämä pehmeys tuo elokuvaa lähemmäksi perinteisiä lapsuudenkuvauksia, mikä on varmasti omakohtaisen tarinan ansiota. Elokuvan lähtiessä harhailemaan erillisille poluille elokuva menettää osan sen eteenpäin vievästä voimasta. Elokuvasta näkyy selkeästi ohjaajan omaperäinen kädenjälki, eikä se varmasti ole kaikkien makuun sopiva, mutta Elämän tanssi puolustaa paikkaansa valkokankailla rohkeasti.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 3 henkilöä
Seuraava:
The Homesman
Tommy Lee Jonesin koruton lännenelokuva kertoo lännen valloituksen altavastaajista.
Edellinen: Nuija ja tosinuija kaks
Kahdenkymmenen vuoden takaisen menestyskomedian turha kakkososa toimii kertakäyttöviihteenä.