Divergent: Outolintu valkokangas

Nuorille aikuisille suunnattua kirjallisuutta pidetään amerikkalaisen elokuvateollisuuden potentiaalisena kultakaivoksena. Lumoavan kirouksen (2013) ja Varjojen kaupungit: Luukaupungin (2013) kohdalla odotetut yleisöt eivät kuitenkaan ottaneet elokuvia omikseen, kuten Twilightin (2008) kohdalla.

Fantasiafilmatisointien rinnalle on nyt Nälkäpelin (2012) inspiroimana noussut joukko dystopiakuvauksia. Tähän toiseen haaraan kuuluu myös Divergent: Outolintu, joka loppuvuodesta ensi-iltansa saavan The Maze Runnerin kanssa yrittää tähdätä samoille markkinoille. Nälkäpelin kasvava suosio on osoittanut, että voimakas sankaritar ei karkota katsojia teattereista, eikä sen katsojakunta rajoitu vain yhden sukupuolen edustajiin. Tämän kehyksen sisällä Divergent saapuu elokuvateattereihin kiinnostavaan aikaan.

Lähitulevaisuuteen sijoittuva Divergent esittelee katsojille raunioituneen Chicagon, jossa suljettu yhteiskunta on jaettu viiteen erilaiseen jaostoon luonteenpiirteiden mukaan. Vaatimattomilla, Uskaliailla, Rehdeillä, Terävillä ja Sopuisilla on kaikilla oma paikka yhteiskunnassa ja teini-ikäisenä jaoksensa valitsevat nuoret joutuvat asettamaan ryhmän edun oman perheensä edelle. Valitsemisseremoniaa edeltävä hermostunut ilmapiiri ei hälvene, kun Vaatimattomien joukossa varttunut Tris (Shailene Woodley) saa kuulla koetulostensa olevan poikkeavia. Hän päätyy lähtemään kotoaan liittymällä Uskaliaiden jaokseen, mikä vaatii häntä kyseenalaistamaan kaiken oppimansa.

Divergent keskittyy Trisin matkaan askeettista elämää viettävän jaoston jäsenestä Uskaliaiden villien elämäntapojen pariin. Fyysisten esteiden lisäksi hyppy tuntemattomaan vaatii henkistä kanttia. Monella tapaa Nälkäpelin Katnissia muistuttava Tris tekee päätöksensä itsenäisemmin, eikä häntä vain sysätä keskelle tapahtumia. Orastava rakkaustarina valmentajana toimivan Fouriin (Theo James) saa hänet myös kamppailemaan oman seksuaalisuutensa kanssa. Filmatisointi tosin käsittelee aihetta yksioikoisemmin kuin kirja ja keskittyy enemmän hahmonsa kasvutarinaan Uskaliaiden keskuudessa.

Divergentin suurimmat ongelmat nousevat sen lähdemateriaalista. Toisin kuin useimmat kirjasarjat, ei sen tarina ole selkeästi jaoteltavissa kolmen kirjan sisälle. Tarinat jatkuvat kirjasta toiseen ja sarjan suurimmat käänteet tulevat vasta seuraavissa kirjoissa. Tämä jättää ensimmäiselle elokuvalle epäkiitollisen tehtävän rakentaa katsojille uskottava maailma ilman suurempaa juonellista kaarta. Tekijät yrittävät parhaansa ja alun Uskaliaiden koulutuskausi toimii suhteellisen hyvin perinteisenä toimintaelokuvan rakenteena. Elokuvan todelliset ongelmat alkavat sen kolmannessa näytöksessä, jossa tarinaa yritetään kuljettaa puuduttavan suoraviivaisesti ja kovalla vauhdilla kohti loppua.

Visuaaliseen ilmeeseen on selkeästi panostettu. Vaatimattomien askeettiset betoniasunnot, Terävien futuristiset lasitalot ja Uskaliaiden rockklubimaiset hylätyt kerrostalot ovat selkeyttämässä erijaostojen elämäntyylien erilaisuutta, kuten elokuvan värikooditettu pukeutuminenkin. Silti lopputulos on väreistä pestyn harmaa ja yllättävän mielikuvitukseton. Jos sitä esimerkiksi verrataan kanssasisariinsa, niin Nälkäpelin 12. vyöhykkeen rinnalle tarjottiin dekadentti Panemin kaupunki ja How I Live Now (2013) esitti ydinhyökkäyksen jälkeisen sotilasvaltion valoisana ja värikylläisenä sen ongelmista huolimatta. Divergentin maailma tuntuu kompromissilta kirjan maailman ja esikuvana toimineiden elokuvien välillä.

Kirjasarjaan tutustumattomalle Divergent voi olla hieman sekava kokonaisuus, sillä se ei ole itsenäinen tarina trilogian kantavien kaarten keskellä. Shailene Woodley onnistuu saamaan Trisin hahmosta irti hienosti erilaisia kerroksia, vaikka tarinaa vyörytetään eteenpäin hurjaa vauhtia. Vahvasta yrityksestä huolimatta elokuva ei kuitenkaan pääse eroon puuduttuvasta tilanteiden esittelystä ja maailmanluomisesta. Toisen kirjan kohdalla tarinalliset rakenteet ovat paremmat, joten jo tekeillä oleva kakkososa saattaa onnistua siinä, missä ensimmäinen epäonnistuu.