Erilainen tapaus

Crazy Rich Asians nousi kesän aikana Yhdysvalloissa melkoiseksi komediailmiöksi. Menestyksestä on varmasti kiittäminen erilaisuutta. Kyseessä on ensimmäinen ison Hollywood-studion julkaisema pääasiassa aasialaistaustaisilla näyttelijöillä roolitettu elokuva yli 20 vuoteen ja alan bisneslehtien mukaan aasialaistaustaisten amerikkalaiskatsojien kiinnostus elokuvaa kohtaan on ollut poikkeuksellisen suurta.

Crazy Rich AsiansElokuvan näkökulma on selvästi länsimaalainen, sillä singaporelaista kulttuuria käsitellään Yhdysvalloissa kasvaneen päähenkilön silmin toiseutena. Tästä asetelmasta voisi luulla, että kyseessä on Perhe on painajainen -tyyppinen tapakomedia, jossa kulttuurieroja käytetään kiusallisten tilanteiden luomiseen. Siitä ei ole kuitenkaan kyse.

Pohjimmiltaan Crazy Rich Asians on enemmän romanttinen elokuva kuin komedia, jossa vanhoillisia tapoja ja perinteisiä perhearvoja käytetään yleisen jännitteen luomiseen ja ylläpitämiseen. Kulttuurieroja ei elokuvassa alisteta halpojen irtovitsien palvelukseen.

Crazy Rich AsiansHeti ensimmäisillä kuvillaan Crazy Rich Asians tekee katsojille selväksi, että kuvaukseen, lavastukseen ja puvustukseen on tällä kertaa oikeasti satsattu. Elokuva näyttää visuaalisesti komealta, mikä sopii hyvin yltäkylläiseen aiheeseen.

Singaporelainen mies pyytää tyttöystäväänsä, newyorkilaisprofessori Rachel Chuta (Constance Wu), aveciksi parhaan ystävänsä häihin, mutta matkalla Chulle paljastuu, että hänen poikaystävänsä Nick Young (Henry Golding) kuuluukin sikarikkaaseen Youngien perheeseen ja häät, joihin he ovat menossa, ovat paikallisten suihkuseurapiirien suurajot. Perheen matriarkka (Michelle Yeoh) ei tunnu kuitenkaan lämpenevän miniäkandidaatilleen ja myöhemmin paljastuu, että hänellä on epäluuloon omat henkilökohtaiset syynsä.

Crazy Rich AsiansTarina rönsyilee moneen suuntaan ja useimmat sivujuonet jäävät vaille kunnollista ratkaisua, mitä varmasti selittää se, että tarina perustuu kirjasarjan ensimmäiseen osaan ja osa hahmoista on ilmeisesti haluttu alustaa valmiiksi jatko-osia varten. Vahva pääjuoni ja hyvät näyttelijäsuoritukset onnistuvat kuitenkin peittämään alleen suurimman osan elokuvan valuvioista. Vaikka Crazy Rich Asians nojaa lentokenttäloppua myöten romanttisen komedian kliseisiin, se nousee tuoreutensa ansiosta niiden yläpuolelle. Tätä kelpaa suositella treffileffaksi.

* * *
Arvostelukäytännöt