Riipaiseva melodraama

Mustavalkoisen elokuvan avaavat kuvat antavat jo vihiä siitä, mitä katsoja voi odottaa: vatsanpohjaa vihlovaa, verevää laulua ja visuaalista tarinankerrontaa, joka viiltää syvältä.

Cold WarWiktor (Tomasz Kot) ja hänen kollegansa Irena (Agata Kulesza) kiertävät sodanjälkeisen Puolan maaseutua, kommunistihallinnon edustajan Kaczmarekin (Borys Szyc) valvonnassa, taltioiden kansan syvien rivien ominta musiikkia. He etsivät samalla ehdokkaita suunnitteilla olevaan kansanmusiikkikouluun, joka tekisi kiertueita ympäri Eurooppaa esitellen puolalaista kansanmusiikkia.

Dokumentaarishenkiset avauskohtaukset näyttävät ihmisten köyhyyden, mutaiset tiet ja sodan raatelemat kasvot. Matkalla vieraillaan myös sodassa tuhoutuneen kirkon raunioilla. Kuolema on läsnä, nämä ovat eräänlaisen maailmanlopun kuvia.

Cold WarJos ohjaaja Paweł Pawlikowskin edellinen elokuva Ida (2013) nosti hänet viimeistään kansainväliseen tietoisuuteen, Cold War epäilemättä vakiinnuttaa hänen paikkansa yhtenä aikamme kiinnostavimmista elokuvantekijöistä. Pawlikowski on myös käsikirjoittanut elokuvan, joka perustuu löyhästi hänen vanhempiensa elämään. Rakkaustarinan taustalla näytetään minimalistisin elein toisen maailmansodan jälkeisen Puolan luisu itäblokin maaksi, jota vallitsevat pelko, vainoharhaisuus ja mielivalta.

Pääosissa loistavat karismaattinen, upeaääninen Zula (Joanna Kulig), joka pääsee oppilaaksi musiikkikouluun, ja hänen laulunopettajansa, melankolinen Wiktor. Opettaja ja oppilas rakastuvat, ja tuo rakkaus viedään traagiseen loppuunsa asti kylmän sodan ajan Euroopan kaupungeissa. Puolan lisäksi elokuvan tapahtumapaikkoina ovat Itä-Berliini, Pariisi ja Jugoslavia ja aikajänteenä 15 vuotta.

Cold WarTarinan keskeisin tapahtumapaikka on kuitenkin musiikki. Kaikki Wiktorin ja Zulan rakkaustarinan keskeiset käänteet kuuluvat ja tapahtuvat musiikin kautta, etenkin Zulan laulussa ja Wiktorin pianonsoitossa. Niin kuin musiikissa on tempo, joka etenee vääjäämättömästi, elokuva kuljettaa Zulaa ja Wiktoria maasta toiseen, välillä toiveikkaina ja rohkeina, välillä pelokkaina ja epätoivoisina. Melodraaman mittasuhteet saava rakkaus ei ole onnellista, mutta se on kuin luonnonvoima, jonka edessä kumpikin on voimaton. Hiljaisuudet puhuvat.

Ilon pilkahdukset vaihtuvat pian murheeseen, rakkaudelle ei ole sijaa politbyroon puristuksissa. Ihmiset ovat kahlehdittuja rooleihinsa, vapauden ja onnen hetket kiitävät nopeasti ohi. Vangittuna olemisen teemaa korostaa myös elokuvan kuvasuhde 1.37:1 (tavallista hieman kapeampi kuva, käytännössä 4:3), jossa keskiöön asettuvat ihmiset omissa laatikoissaan. Pääkuvaaja Łukasz Żalin jälki tukee elokuvan klaustrofobista tunneskaalaa täydellisesti ja on samaan aikaan silmiä hivelevän kaunista.

Cold WarElokuvan suhtautuminen kommunistisen puolueen pakkopaitaan osoitetaan lyhyillä, mutta merkityksiä täynnä olevilla kohtauksilla ja yksityiskohdilla. Elokuvan alkupuolella työmies nousee musiikkikoulun edustalla tikapuille kiinnittämään "Tervetuloa huominen" -banneria, mutta tippuu portailta ikävän näköisesti ja julisteen häntä jää roikkumaan velttona, kuin vastalauseena sen sanomalle.

Kun kommunistisen puolueen edustajat haluavat lisätä musiikkikoulun ohjelmistoon lauluja maareformista, hyvistä johtajista ja rauhasta, Irena huomauttaa, että tämä olisi valheellista, sillä "kansa ei laula maareformista". Kaczmarekin vastaus tähän on: "Kansa kyllä haluaa laulaa maareformista, mutta se ehkä kaipaa hieman opastusta tehtävään". Hetken kuluttua koulun oppilaat laulavat lavalla "kauniista, ihanasta Stalinista", ja valtava suuren johtajan" kuva nostetaan heidän taakseen. Kansanmusiikki valjastetaan kommunismin aatteen palvelukseen ja laulut rakkaudesta, köyhyydestä ja viinanjuonnista jäävät taka-alalle.

Cold WarElokuvan musiikillista teemaa noudatellen Pariisin vapautta kuvaa ennen kaikkea jazz, jota Wiktor ryhtyy soittamaan pienillä klubeilla. Myös Zula laulaa lännessä eri tavalla kuin kotona, hänen tulkintansa ovat pehmeämpiä, haavoittuvampia ja aistikkaampia, mutta melankolia pysyy taustalla.

Cold War naulitsee katsojan penkkiin. Episodien rytmitys pitää otteessaan, kuvat ovat uskomattoman kauniita ja Kuligin sekä Kotin esitykset vangitsevia.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4,3 / 3 henkilöä