Matka rajan tuolle puolen

Pixar on kulkenut mutkikasta polkua viimeisten vuosien aikana. Lyödessään laadullisen kotijuoksunsa Inside Outilla (2015) animaatiostudio laittoi seuraavat panoksensa jatko-osien tulvaan. Sekä Autot 3 (2017) että Doria etsimässä (2016) tekivät tulosta lippuluukuilla, mutta jäivät kauaksi Pixarin totutusta tasosta.

CocoMeksikolaisen kulttuurin eloisasta perinteestä tarinalliset voimavaransa ammentava Coco on tässä suhteessa ilahduttava paluu takaisin Pixarin laatuanimaatioiden pariin. Elokuvan pääosassa on muusikon urasta haaveileva suutarisuvun poika Miguel, joka päätyy Kuolleiden maailmaan etsimään sukunsa mustana lampaana pidettyä isoisoisäänsä.

Sekä meksikolaiset sävyt että elokuvan tapahtumapaikka herättävät vahvoja mielleyhtymiä reilun kolmen vuoden takaiseen Reel FX -studion animaatioon Manolon lumoava matka (2014). Tämä lienee lähinnä sattuma, ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin tarinallisesti kaksi täysin eri elokuvaa. Coco seisoo myös sekä hahmojen että musiikin osalta huomattavasti vantterammilla jaloilla kuin genresisarensa.

CocoElokuva on yhtäältä Miguelin kasvutarina mutta myös kertomus perheestä ja sen merkityksestä. Meksikolaisessa perhekulttuurissa yhteys sukulaisiin on usein hyvin tiivis ja saman katon alla saattaa asua ihmisiä monesta eri sukupolvesta. Kyse on sidoksista, joiden tärkeys jatkuu myös ajasta ikuisuuteen astuttaessa.

Kuolleiden maailmassa yhteyden kadottaneet joutuvat kurjaan asemaan. He ovat näkymättömiä yksilöitä rekisterin ulkopuolella, jotka on ajettu asumaan syrjäisille sivukujille kohtaloaan odottamaan. Inhimillinen perspektiivi unohdettuihin vainajiin löytyy Miguelia auttavasta Hectorista, ja vertauskuva nykytodellisuuteen, varsinkin Yhdysvalloissa oleviin paperittomiin ja heidän asemasta käytävään keskusteluun, on hyvinkin ilmeinen. Suorasti tai epäsuorasti Coco tarjoaa kasvot ja äänen juuri näille ihmisille.

CocoVahva temaattinen pohja ja mukana kulkeva arvokas sanoma paikkaavat myös hieman tasapaksuksi jäävää juonenkuljetusta. Kerronnan linjat liikkuvat kovin tuttuja polkuja pitkin vakiintuneiden animaatioperinteiden koukkuja ja käänteitä mukaillen. Loppupuolella konfliktien ja hahmosuhteiden puiminen jäävät syrjään taistelumeuhkaamisen tieltä, eikä hyvin pohjustettuja ajatuksia viedä niin kunnialla loppuun asti kuin olisi toivottavaa. Sama ongelma on toistunut Pixarin tuotannoissa aiemminkin.

Kun lopullinen käsittely ei kanna maaliinsa asti, niin myös emotionaalinen lataus ottaa hieman takapakkia. Cocosta sykkii edelleen nautittavaa lämpöä ja koskettavuutta, mutta tunnesolmujen avaamisessa se jää kauaksi Inside Outin tasosta.

CocoMuotovirheet ovat harmittavia säröjä muuten korkealuokkaisessa ja näyttävässä kokonaisuudessa. Elokuvan värähtelevän energinen estetiikka on visuaalisesta parasta mitä Pixarilta on vuosiin nähty. Isosamettikukkien oranssit terälehdet yhdistettynä sokerikallojen ja koristepapereiden tumman punaisiin ja keltaisiin sävyihin luovat maailman, joka pursuaa sielukkuutta.

Petri Hanttun suomenkielinen jälkiäänitys on ohjattu dialoginäyttelemistä silmällä pitäen. Nopeatempoinen replikointi onnistuukin ilahduttavalla tarkkuudella ja varsinkin Miguelin äänenä kuultava Luca Elshout ja Markus Niemi Hectorina pelaavat loistavasti yhteen. Laulut eivät kuitenkaan tavoita suomidubbausten totutun korkeaa tasoa. Hämmentävää sinänsä, sillä animaatiossa kuullaan kuitenkin Waltteri Torikan kaltaisia musiikkimaailman ammattilaisia.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 3 henkilöä