Voimateinit temmeltävät

Aikuistumisen kynnyksellä olevien teinien kehon ja mielen myllerrysprosessia on viihdekuvastoissa käsitelty lähinnä suoran väkivallan ja vihjeellisen seksuaalisuuden kautta. Viime vuosina perinteisen teinikauhukuvaston rinnalle ovat nousseet yliluonnolliset voimat ja niihin välittömästi liittyvät supersankaritarinat. Teini-ikäiset päähenkilöt saavat tai löytävät itsestään poikkeuksellisia voimia, joita heidän on hormoniheilahteluissaan vaikea hallita.

ChronicleChroniclessa kolme high school -nuorta löytää kummallisen kuopan pohjalta oudosti sädehtivän jutun, jonka vaikutuksesta he saavat kyvyn liikutella tahdonvoimalla esineitä ja lopulta myös itseään. Aluksi kolmikko tyytyy keppostelemaan, mutta vähitellen mopo karkaa käsistä.

Lähes kaikki orastavan aikuistumisen kasvukipuja kuvaavat elokuvat ovat teiniyleisölle suunnattua kulutusviihdettä, joka esittäytyy lähinnä viihdeteollisuuden suoltamana kertakäyttöhöttönä varttumisvaikeutensa jo vuosikausia sitten kokeneen katsojan silmissä. Elokuvallista ideaa ja innovatiivisuutta näistä teoksista löytyy vain ani harvoin, eikä Chronicle tee poikkeusta. Kyse on supersankarielokuvan ja videokamerakerronnan laimeasta yhdistelmästä.

ChronicleThe Blair Witch Projectin (1999) aikanaan lanseeraamassa kerrontatekniikassa tapahtumat näytetään videokameran kautta. Tarkoituksena on luoda illuusio siitä, että elokuvan katsojat katsoisivat muka autenttista videokameratallennetta. Muutaman vuoden takaisessa Cloverfieldissa (2008) jippo sovellettiin jonkinlaiseen kliimaksiinsa, joten Chroniclessa videokameralla huseeraminen on väljähtyneen tehokeinon ideatonta toisintamista. Puolitoista tuntia heiluvaa kuvaa on visuaalisesti yksitoikkoisen rasittavaa katsottavaa, varsinkin kun videokamerakuvaamiselle ei ole kunnollisia perusteita logiikasta puhumattakaan.

Tarinan tasolla tilanne ei ole estetiikkaa parempi. Yliluonnollisia voimia saaneiden teinien temmellys on moneen kertaan nähtyä kohkaamista lukemattomista aiemmista supersankarielokuvista. Tarinassa ja juonenkäänteissä on myös luvattoman paljon epäloogisuuden aukkoja, joiden paikkaamisen aikuisen ajatuksenjuoksu on jo aivan liian loogista ja rationaalista. Jos auton saa tahdonvoimalla jorpakkoon, niin miksei sitä saa tahdonvoimalla sieltä pois?

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 5 henkilöä