Toiseuden näyttämöt

Ranskalaisnäyttelijä Omar Sy tunnetaan erityisesti roolistaan elokuvasta Koskemattomat (2011), joka saavutti suuren suosion Ranskassa. Koskemattomat käsitteli kahden erilaisen ihmisen odottamatonta ystävyyttä. Tavallaan Chocolat sivuaa samaa teemaa, mutta elokuvan pohjavire on muun muassa tarinan historiallisen ajankohdan vuoksi synkempi. Tositapahtumiin perustuva Chocolat kertoo 1800-luvun lopun Ranskassa vaikuttaneesta, ensimmäisestä suuren yleisön suosioon nousseesta mustasta sirkustaiteilijasta Rafael Padillasta (Omar Sy), taitelijanimeltään Chocolat.

ChocolatRafael Padilla työskentelee Ranskan maaseudulla nukkavierun sirkuksen vetonaulana. Numerossaan hän esittää lapsia säikyttelevää, esityksessä avoimesti apinaan rinnastettavaa villi-ihmistä. Uransa ehtoopuolta elävä klovni George Footit houkuttelee Rafaelin kumppanikseen uudistamaan esityksensä. Takeltelevan alun jälkeen klovnikaksikko hitsautuu yhä tiiviimmin yhteen ja alkaa niittää suosiota myös suuremmilla areenoilla yhteisesityksellään.

Yhteistyössään Footitin kanssa Rafaelista tulee oikea sirkustaiteilija. Kaksikko uudistaa sirkusta, mutta heidän numeronsa perustuu edelleen etniseen taustaan pohjautuvaan stereotypiaan: esityksessä Rafaelin hahmo Chocolat on ”tyhmempi” osapuoli, jota esimerkiksi potkitaan fyysistä kohellusta sisältävässä esityksessä. Ajan yleisöön esitys tekee suuren vaikutuksen. Nykykatsojalle elokuvan sisältämien esitysten seuraaminen voi helposti olla hyvin kiusallinen kokemus.

ChocolatChocolat tuokin esille naurun poliittisuuden. Huumori ei välttämättä ole harmitonta hauskanpitoa, vaan sen avulla voidaan ylläpitää epätasa-arvoa ja sortoa. Sirkus- ja teatterimaailma on ylipäätään oiva tapahtumapaikka aiheen käsittelyyn: kun sortoa oikeuttavaa rodullistamista esitetään kerta toisensa jälkeen, se muodostuu arkipäiväiseksi ja siten ”luonnolliseksi” osaksi yhteiskuntajärjestystä.

Tuhkimotarinoiden tapaan menestys nousee lopulta Rafaelille päähän. Henkilökohtaisen kujanjuoksunsa ohella hän päätyy vaikeiden eettisten kysymysten äärelle. Rafael on Chocolat-hahmona onnistunut menestymän valkoisten maailmassa, mutta heidän ehdoillaan ja omaan etniseen taustaansa liittyvää stereotypiaa pönkittämällä. Lisäksi hänen menestystään suhteessa valkoisiin pidetään ylipäätään epäsopivana. Yksilön menestyksestä tulee näin julkista ja poliittista. Rafael alkaa taistella entistä kovemmin itsensä ja samalla oman viiteryhmänsä puolesta.

ChocolatKokonaisuudessaan Chocolat on toimiva sekoitus klassista ryysyistä rikkauksiin -tuhkimotarinaa, elämäkertaa ja mustien oikeuksista kertovaa historiallista elokuvaa. Chocolat on Omar Syn juhlaa niin hyvässä kuin pahassa: päätähden loistaessa muut hahmot jäävät suhteellisen ohuiksi. Etenkin Rafaelin ja hänen klovnikumppaninsa Footitin välisen ristiriitaisen ystävyyssuhteen kuvauksesta olisi voinut saada enemmän irti.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks