Tietoisuuden juurilla

Kehittyvään teknologiaan liittyvät pelot ovat yksi tieteisfiktion toistuvia teemoja. Robottiteknologian ja tietoisuuden yhdistelmä on ollut tuhoisaa Terminaattorin (1984) ja I, Robotin (2004) esittelemissä keinoälyissä ja kyseenalaista RoboCopin (1987/2014) kuvaamassa ihmisen kykyjen muokkaamisessa. Samoja keinotekoisen elämän kontrolloimisen ja rajallisuuden teemoja pohtii Chappie, joka on tieteiselokuvan alalla uraa rakentavan Neill Blomkampin onnistunut uutuusohjaus.

ChappieTarina pohjautuu osittain ohjaajan lyhytelokuvaan Tetra Vaal (2004). Onneksi ohjaaja palaa muutenkin lähemmäs alkutuotantoaan, sillä Johannesburgiin sijoittuva Chappie muistuttaa enemmän hänen esikoiskokopitkää District 9 -elokuvaansa (2009) kuin edellistä turhan pintakiiltoista Elysiumia (2013).

Mukana on jälleen keskustelua ihmisoikeuksien rajoista ja oikeudenmukaisuudesta, mutta vahvan paluun ovat tehneet dokumentaarisen tyylin ja ohjaajan eteläafrikkalaisen taustan hyödyntäminen. Elokuvan näyttelijäkastiin kuuluvat muun muassa osittain omina itsenään esiintyvät Ninja ja Yolandi, jotka ovat eteläafrikkalaisen Die Antwoord rap-rave -ryhmän jäseniä.

ChappieInnostusta on haettu paitsi ohjaajan ja hänen käsikirjoittajavaimonsa Terri Tatchellin aiemmasta tuotannosta, myös aiemmista robottitarinoista. Etenkin tarinan alkupuolella käytöstä poistetun poliisirobotin uudelleen ohjelmointi ja siitä seuraavat ongelmat kuulostavat kovin tutulta. Mukana ovat myös kaikki tieteistoiminnan vaatimukset räjäytyksineen, taistelukohtauksineen ja hyvis- vs. pahisrobotteineen. Näistä aineksista rakennetaan kuitenkin jotain suurempaa yhdistämällä nopeatempoinen genre-elokuva filosofiseen tietoisuuden pohdintaan.

Monissa keinoälytarinoissa sorrutaan helposti mustavalkoiseen ratkaisuun, jossa keinoäly edustaa joko moraalittomuutta ja uhkaa ihmisrodulle tai ylimoraalista ihmiselämän suojelijaa. Mielenkiintoiseksi Chappien tekee sen, ettei keinoälyyn tai tietoisuuteen ole sisällytetty ennakkoon moraalikoodistoja, vaan robotti oppii käyttäytymismallit ja arvot ympäröiviltä ihmisiltä. Lapsenkaltainen hahmo herättää nopeasti katsojan suojelunhalun. Sharlto Copley, Blomkampin luottonäyttelijä, tekee erinomaisen roolisuorituksen tänä helposti lähestyttävänä robottina.

ChappieTieteiselokuvien vahva puoli on usein eri ajatusmalleilla leikitteleminen, mutta tällä kertaa ei ole unohdettu myöskään tunteellisen puolen uskottavuutta ja laajuutta. Chappien tutustuessa ihmisyyteen kerronta on välillä sydäntäsärkevän emotionaalista. Viattomuuden tuntemus on sekä riemullinen että puhutteleva hänen opetellessaan olemaan ”cool”. Voimattomuus puolestaan nostaa päätään, kun robotti joutuu kohtaamaan yhteiskunnan väkivaltaiset puolet liian varhain. Omalta osaltaan nämä tunne-elämykset painottavat ihmisen toiminnan sosiaalista rakentuneisuutta, kun erilaiset ihmiskontaktit muokkaavat robotin maailmankuvaa.

Sosiaalistumisen ohella elokuva pohtii tietoisuuden rakentumista yllättävän monipuolisesti. Chappiessa tietoisuus nähdään jopa kuolemattomaksi osaksi ihmisyyttä, jolle keho asettaa rajat. Kehollisuutta kuitenkin vaaditaan osana ihmisyyden kokemusta ja sosiaalista vuorovaikutusta. Elokuva keskusteleekin descartesilaisen ihmiskäsityksen kanssa. Tässä ”ajattelen, siis olen” -näkökulmassa keho ja mieli ovat suhteessa toisiinsa, muta mielellä on ensisijainen rooli. Testatessaan mielen rajoja elokuva pohtii, mikä kaikki voidaan muuttaa siirrettäviksi biteiksi ja mitä digitoimisesta seuraa. Yksi seurauksista on kuoleman pelon pohdinta, mikä on myös yksi Chappien keskeisimmistä ihmisyyden kokemuksista.

ChappieElokuvan paras puoli onkin se, että vaikka se sijoittuu tulevaisuuteen, monet elokuvan teemoista – kuten sosialisoituminen tiettyyn maailmankuvaan ja digitalisoitumisen mahdollisuudet – kommentoivat oivallisesti nykykulttuuria. Tästä huolimatta elokuva ei saarnaa, vaan antaa ajattelemisen aihetta viihdyttämisen kautta.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks