Ysärienergiaa

Marvelin ensimmäiselle naissupersankarin sooloelokuvalle on kasautunut paljon odotuksia. Captain Marvel astelee DC:n suositun ja kriitikkojen kiittämän Wonder Womanin (2017) jalanjäljissä samalla, kun se pohjustaa osaltaan myöhemmin tänä vuonna ensi-iltansa saavaa Avengers: Endgamea (2019). Captain Marvel vie katsojansa intergalaktiselle sotatantereelle, jossa maapallo on vain pieni kukkula suurella kentällä. Samalla se hyppää ajassa takaisin 1990-luvulle, aikaan ennen Furyn organisoiman Avengers-ohjelman alkamista. Kyseessä ei ole vain sankarin syntytarina vaan elokuva alustaa monen muun Marvel-hahmon matkaa kohti suurta taistelua Thanosin kanssa.

Captain MarvelVers (Brie Larson) on valmistautumassa ensimmäiseen tehtäväänsä Kree-soturijoukon riveissä. Yksinkertaiselta näyttänyt operaatio menee pieleen ja hän löytää itsensä maapallolta kintereillään vihollisjoukko Skrulleja. Muistot elämästä maapallolla alkavat tulvia Versin mieleen, kun hämärän peitossa ollut menneisyys alkaa pilkottaa sumun takaan. Mukaansa muistia virkistävälle pakomatkalle hän saa agentti Furyn (Samuel L. Jackson), joka joutuu nopeasti päivittämään ajatuksensa maapallonulkopuolisesta elämästä.

Captain Marvel on Marvelin versio tutuista poliisielokuvista, joissa olosuhteet pakottavat yhtyeensopimattomat ja itsenäiset kollegat työskentelemään yhdessä. Tällä kertaa kyseessä on sähäkkä supersankari ja neuvokas superagentti. Perinteisten sukupuoliroolien kääntäminen päälaelleen tekee Versista voimapesän, joka ei välttele yhteenottoja, kun taas Fury pyrkii ratkomaan tilanteet nokkeluudellaan. Larsonin ja Jacksonin välillä on vaivatonta kemiaa, mikä tekee Captain Marvelin supertiimistä valloittavan kaksikon.

Captain MarvelNäkymättömät naiset ovat Captain Marvelissa näyttävästi esillä. Urallaan sivuun jätetyillä naisilla on kykyjä muillekin jaettavaksi, mutta rakenteelliset esteet eivät päästä heitä näyttämään potentiaaliansa maailmalle. Versinkin oletetaan pidättelevän voimiaan, koska hänen tunteellisuutensa tulkitaan edustavan epävakautta. Arjessa tapahtuva ylisukupolvinen mentorointi on esikuvan antamista ja rohkaisua omien vahvuuksien tunnistamiseen. Elokuva onkin parhaimmillaan, kun se ei yritä inspiroida, vaan tavoittaa juuri tämän arkisemman tason. Kapinoivien naisten tarinaa rytmittävät Garbagen, The Holen ja Elastican energia.

Captain Marvel on uuden sankarin syntytarina ja sinällään itsenäinen kokonaisuus. Se ei kuitenkaan ole koominen sivujuonne, kuten Ant-Man (2015) tai oma afrofuturistinen autonomiansa kuten Black Panther (2018), vaan istuu tiukasti MCU:n aikalinjojen keskellä. Vaikka Captain Marvel sijoittuukin 1990-luvulle, on elokuva täynnä tuttuja hahmoja. Furyn lisäksi valkokankaalla vilahtelee joukko S.H.I.E.L.D. -agentteja sekä MCU:n tähänastisista Kree-sotureista kuuluisin Ronan.

Captain MarvelAvengers: Infinity Warin (2018) ja Avengers: Endgamen väliin istutetut Captain Marvel sekä Ant-Man and the Wasp (2018) tauottavat isompaa tarinaa ja toimivat leikkaamassa Infinity Warin jättämää painostavaa odotusta. Jos Wonder Womanin täytyi hypätä liki vuosisata taaksepäin saadakseen tarinalleen itsenäisyyden, ei yhdeksänkymmentäluku ihan riitä antamaan Captain Marvelille irtiottoa.

Indie-elokuvien puolelta isoihin saappaisiin hypännyt ohjaajakaksikko Anna Boden ja Ryan Fleck pelaavat Captain Marvelissa varman päälle. Hieman töksähtelevän alun jälkeen elokuva alkaa soljua päästessään maankamaralle, mutta huumori ja toiminta jäävät silti hieman vaisuksi. Suuren koneiston välistä välähtää paikoin ohjaajien oma tyyli, mistä vahvimpana osoituksena on New Orleansiin sijoittuva jakso. Elokuva on pätevä osa MCU:n maailmaa ja 1990-lukuun osuva lempeän nostalginen katse saa kaipaamaan aikoja, jolloin hakulaitteet olivat viestintäteknologian huippua ja pelkkä tiedoston avaaminen tietokoneella vei ikuisuuksia.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä