Captain America: The Return of the First Avenger valkokangas

On aina ilahduttavaa joskin edelleen valitettavan harvinaista, että elokuvan jatko-osa ei toista edeltäjänsä kaavaa tai lankea perinteiseen jatko-osaformaattiin. Captain America: The Winter Soldier, joka on ”suomennettu” muotoon Captain America: The Return of the First Avenger, on tästä oivallinen esimerkki. Siinä missä Captain America: The First Avenger oli poikamaisempi, toiseen maailmansotaan sijoittuva sotaseikkailu, on uusi Kapu-elokuva aivan jotain muuta.

Elokuva yhdistelee rohkeasti poliittis-yhteiskunnallisten vakoilujännärien teemoja toimintaelokuvan kuosiin. Teos on niin sanottu supersankarielokuva vain nimellisesti. Jos Kapteeni Amerikalla (Chris Evans) ei olisi tuttua asuaan yllä, hän ja hänen vakoojakollegansa Musta Leski (Scarlett Johansson) menisivät täydestä Bournena, Bondina tai vaikkapa 1970-lukulaisten vainoharhaisten poliittisten trillerien totuudenetsijöinä, joita mätä koneisto vainoaa.

Selvin nyökkäys tämän aikakauden teemoille ja tunnelmille on Robert Redford, joka esittää salaisen tiedustelupalveluyksikön Shieldin eli suomennettuna YPKVV:n pääsihteeriä Alexander Piercea. Shield suorittaa ympäri maailmaa hämäräperäisiä operaatioita, joihin kuuluvat tavallisten kansalaisten estoton vakoilu ja laittomat ennaltaehkäisevät iskut. Vapauden ja yksityisyyden väheneminen perustellaan turvallisuudella.

Shieldiä ja sen operatiivista johtajaa Nick Furya (Samuel L. Jackson) on vastassa fasistinen terroristijärjestö Hydra, jonka toimintametodit eivät sanottavasti eroa läntisen maailman tiedustelupalveluiden vastaavista. Lähtökohtana Hydralla on eliminoida heitä häiritsevät vastustajat jo ennen kuin nämä tekevät mitään. Myös Shieldin agenttien käytännön toimet ovat aivan samoja, vain kohteet eroavat hieman. Kuten elokuvassa todetaan, niin kummatkin järjestöt ovat saman kolikon eri puolia.

Suuren yleisön valtavirtaelokuvaksi teos ottaa rohkeasti ja avoimesti kantaa oman maansa ja yleensäkin suurvaltojen hallintokulttuuria ja toimintatapoja vastaan. Digitaalisen ajan tietoa keräävät tahot rinnastetaan terroristijärjestöihin, jotka eivät enää havittele globaalia valtaa pakottamalla vaan tiedonkeruulla ja saamalla ihmiset luovuttamaan perusoikeutensa ja yksityisyytensä vapaaehtoisesti. Teos on erityisen ajankohtainen viimeaikaisten NSA-skandaalien jälkimainingeissa.

Käsikirjoitus ottaa kiintoisalla tavalla kantaa myös Wikileaksin ja tiedustelupalvelun salaisuuksia vuotaneen Edward Snowdenin kaltaisiin ilmiöihin. Uuden ajan supersankarielokuvassa supersankariutta ei ole vain pahiksien mättäminen kumoon vaan oman asemansa vaarantaminen vuotamalla oman tiedustelupalvelun salaiset tiedot nettiin, kansan tietoisuuteen ja ulos varjoista. Vastaavaa uskallusta tarttua mielipiteitä jakaviin ristiriitoihin ei kovin usein näe 170 miljoonan dollarin mammuttielokuvissa.

Myös elokuvan värimaailma on symbolinen ja harkittu. Kun Kapteeni Amerikka toimii alussa Shieldin operaatioissa, hän on sonnustautunut tummaan, harmahtavaan asuun samalla kun hän itsekin liikkuu moraalisesti harmaalla alueella. Myöhemmin värimaailma vaihtuu kirkkaisiin pääväreihin, jossa tunnustetaan omaa väriä avoimesti eikä enää peitellä tekemisiään peiteilmaisujen tai jatkuvien salaisuuksien taakse.

Poliittiset ja yhteiskunnalliset aspektit nostavat teoksen selvästi peruskauraa tarjoavien toimintaelokuvien yläpuolelle, mutta ensisijaisesti Captain America: The Winter Soldier on tarkoitettu Marvel-seikkailuksi, osaksi suurempaa jatkumoa ja perinnettä. Sellaisena se on puitteiltaan huomattavan laadukas. Tuotantoarvot ovat korkeat, ja toiminta jämerää vanhan koulukunnan toimintaa, jossa ei kikkailla efekteillä. Myöskään hahmojen vuorovaikutusta ja kehityskaaria ei ole tarkoitettu vain actionin täytteeksi.

Marvel-harrastajille tutut mutta suurelle yleisölle tuntemattomammat hahmot laajentavat jälleen Marvel-elokuvauniversumia. Kapun kaveri Sam ”Haukka” Wilson (Anthony Mackie) on hyvä päivitys alkuperäisestä, rotutietoisesta sarjakuvaversiostaan. Alan miehiä ilahduttaa myös ranskalainen palkkasoturi ja savaten mestari Batroc (Georges St-Pierre). Batroc teki nuoremman polven lukijoihin lähtemättömän vaikutuksen Vihreä Mies Hulk -lehden numeroissa 6–10/1983. Kapu kohtasi tarinassa mestarikuvittaja John Byrnen jäntevästi piirtämän Batrocin, joka oli kaapannut tankkerin. Elokuvan alkukohtaus on selvä viittaus tähän klassiseen seikkailuun.

Kapteeni Amerikka itse eli Steve Rogers on vaikea hahmo näyteltäväksi. Chris Evans onnistuu kuitenkin tulkitsemaan mainiosti suoraselkäistä, rehtiä miestä joka joutuu miettimään, mikä hänen tehtävänsä nykymaailmassa on ja pyhittääkö tarkoitus keinot. On helpompi esittää ironista, kyynistä hahmoa kuin ihmistä, jossa on idealistista uskoa hyvään. Moinen on helppo ylitulkita yksinkertaisuudeksi ja naiiviudeksi, mutta Evansin Rogers ei lankea samoihin sudenkuoppiin kuin mitä vaikkapa Teräsmiehen, toisen amerikkalaisuuden symbolin, kohdalla on toisinaan tapahtunut.