Kalenteritytöt valkokangas

Chrisin (Mirren) ja Annien (Walters) elämä kulkee rauhallisia, jos kohta unisia raiteitaan Yorkshiren Knapeleyssä Naisten Yhdistyksen kokouksia seuraillessa. Kaikki muuttuu, kun Annien mies John (Alderton) kuolee syöpään. Yhdessä he päättävät ryhtyä hyväntekeväisyystempaukseen syöpäsairaiden hyväksi - kuvauttamalla itsestään ja muista yhdistyksen jäsenistä alastonkalenterin. Niin konservatiivinen ja byrokraattinen mielenlaatu kuin perhe- ja ihmissuhteet luovat ongelmia suunnitelman toteuttamiselle.

Ohjaaja Nigel Colen bravuuriksi on muodostunut ihmissuhdedraamojen rakentelu, mieluiten pieniin idyllisiin kyläyhteisöihin. Tv-sarjan Peak Practice ja elokuvan Pelastakaa Grace (2000) tavoin Calendar Girls sijoittuu nummien keskellä sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Eläinten, kasvien, rustiikkisten harmaakivitalojen ja perinnejuhlien kehyksiin sopii vain melko säyseä ja laimean oloinen draama kuoleman kohtaamisesta sekä pikkumaisuuksien ja tavanomaisuuksien yläpuolelle nousemisesta.

Kuten Housut pois -elokuvassa, muita rämäpäisemmän primus motorin raisu idea hyväksytään pikku hiljaa urheassa edelläkävijäryhmässä, jonka peräänantamattomuus sitten palkitaan. Toisin kuin Cattaneon miesstripparit, Colen naiset saavat tempauksestaan myös runsaasti rahaa ja mainetta. Paljastuksistaan huolimatta elokuvan keskiluokkaisilla henkilöillä tuntuu ylipäätään olevan selkeästi vähemmän liossa kuin sheffieldiläisillä työttömillä kaveruksilla, mikä pitää sympatian matalalla, teekutsutasolla. Yhteisöllinen, kollektiivinen viitekehys on sentään olemassa, toisin kuin esimerkiksi Billy Elliottin (2000) selviytymistarinassa, mutta se saa tahallaan humoristisesti kuvatussa Naisten Yhdistyksen muodossa heppoisen ja yhdentekevän harrastelun maun. Tässä kontekstissa on vaikeata sanoa, saako naisten tapaamisessa säännöllisesti kajahtava Jerusalem konservatiivisen vai kapinallisen sävyn.

Yhdistyksen raju idea kohtaa vastustusta, epäusko ja innostus vaihtelevat aktiivien mielessä, ihmissuhteet tuottavat ongelmia niin ryhmän sisällä kuin ulkopuolellakin, rahavaikeudet ja periaate-erimielisyydet laittavat ystävyydet koetteille. Murtumapisteiden kautta päädytään kuitenkin molemminpuolisesti katarttiseen sovintoon ja niin edelleen - troopit ja tilanteet ovat tuttuja useista samankaltaisista vaikeuksien kautta voittoon -narratiiveista. Fokusoiminen keski-ikäisten naisten harrastuksiin ja kansalaistoimintaan on sinänsä virkistävän poikkeuksellista, mutta ei Colen ohjauksessa onnistu revisioimaan elokuvatyypin kliseisen tutulta vaikuttavia kulku-uria.