Brick Mansions valkokangas

Vuoden 2017 Detroitissa touhu on lähtenyt niin pahasti lapasesta, että kaupungin vaarallisin ghetto on rajattu kymmenmetrisellä suojamuurilla köyhien kurimukseksi ja rikollisten leikkikentäksi, Tiililinnaksi. Ei, tapahtumakaupungistaan tai high conceptistaan huolimatta Luc Bessonin käsikirjoittama Brick Mansions (2014) ei ole RoboCop (1987) -henkinen yhteiskuntasatiiri. Itse asiassa elokuvasta on vaikea sanoa mitä se on, paitsi kehno toimintaelokuva.

Pätkän varsinainen juoni menee niin, että kiero pormestari (Richard Zeman) haluaa lanata Tiililinnan ostosalueeksi. Tämähän ei kaavoittamalla onnistu, vaan kuvioon tarvitaan mukaan piilokyttä Damien (hiljan kuollut, toimintapätevä Paul Walker) sekä tämän vastentahtoiseksi aisapariksi slummit tunteva Lino (Parkour-mies David Belle). Vastassa on elokuvan ainoa valopilkku, RZA:n esittämä keikarigangsteri, jonka hallussa oleva neutronipommi uhkaa räjähtää. Miksi, älä kysy. Nyt potkitaan, pompitaan ja painetaan kaasupoljinta.

Brick Mansions on uusintaversio ranskalaiselokuvasta District B13 (2004), joka on kuulemma paljon parempi. Väite on helppo uskoa, sillä huonompi alkuperäisteos tuskin voi olla. Brick Mansionsin hahmot ovat pahvisia, dialogi klisekuraa ja juonenkäänteet käsittämättömiä. Rinnan käsikirjoituksen kanssa uppoaa myös Besson-tuotantoja leikanneen Camille Delamarre ohjaus. Homma ei pysy pinnalla kohtausten sisällä eikä niiden välillä. Lopputulos on kokoelma irrallisia tappelu-, juoksu- ja ammuskelusketsejä, jotka kaikki on leikattu vähän sinne päin, vailla punaista lankaa. Koska äksöniltä puuttuu iskuvoima, menevät myös Walkerin ja Bellen toimintataidot sekä orastava kemia hukkaan.

Jos Brick Mansions ei olisi jäänyt kaahailemalla itsensä tappaneen Walkerin viimeiseksi, ei sitä kukaan enää dvd-julkaisun aikaan muistaisi. Walker-vainaalla on kuitenkin faninsa, ja heihin miehen sinisilmät varmasti uppoavat. Mutta kun samaan aikaan teattereissa pyörii The Raid: Redemptionin (2011) jatko-osa, jossa on häkellyttävän samanhenkisiä kohtauksia tuoreemmin ja tiukemmin toteutettuna, on Brick Mansionsin vaikea puolustaa paikkaansa valkokankaalla. Viimeistään loppupuolen ylilyöty seksismi saa toivomaan, että elokuva eristettäisiin ympäröivästä yhteiskunnasta Näsinneulan korkuisin muurein.