Bones and All valkokangas

Maren (Taylor Russell) on nuori nainen, jolla on salaisuus. Hän on ”syöjä” eli ihminen, jolle maistuu ihmisliha. 18-vuoden ikään ehtinyt Maren jää omilleen, kun pitkin maita ja mantuja tytärtään muuttanut isä (André Holland) toteaa omien niksiensä loppuneen ja jättää Marenin löytämään oman tapansa elää. Taskuun jää vain muutama kymmenen dollaria ja Marenin syntymätodistus, josta löytyvät äidin henkilötiedot. Juuriensa setvimiseksi Maren hyppää bussiin.

Matkallaan hän tapaa yksinäisen soturin, Sullyn (Mark Rylance), joka tarjoutuu mentoriksi nuorelle kannibaalille. Kohtaaminen jää tyngäksi, ja seuraavana vastaan kävelee Lee (Timothée Chalamet), tumman ja taiteellisen riutunut syöjätoveri. Maren ja Lee lähtevät matkalle kohti Minnesotaa etsimään Marenin äitiä ja yrittävät matkan aikana löytää oman tapansa elää yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavine taipumuksineen.

Bones and All (2022) jatkaa italialaisohjaaja Luca Guadaginon edellisen hitin, Call Me by Your Namen, jalanjäljillä. Se on irvokkaasta aiheestaan, kannibalismista, huolimatta visuaalisesti kaunis tarina ensirakkaudesta ja itsensä etsimisestä keskellä 1980-luvun Amerikan keskilännen peltomaisemia. Elokuvan käsikirjoitus perustuu Camille DeAngelisin samannimiseen nuortenromaaniin.

Elokuva sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2022. Venetsiasta mukaan lähti parhaan ohjauksen Hopeinen Leijona. Toista pääosaa, Marenia, näyttelevä Taylor Russell palkittiin Marcello Mastroianni -palkinnolla, joka jaetaan parhaalle nousevalle nuorelle näyttelijälle.

Keskilännen osavaltioiden peltomaisemaa ränsistyvällä pick-up autolla halkova nuoren parin matka asettuu perinteisen tie-elokuvan, road movien, genreen. Elokuvan visuaalinen ilme loputtomine peltomaisemineen on puhdasta Americanaa, joskin ränsistyneempää kuin valkokankaalla on usein totuttu näkemään. Visuaalisuudella ja värimaailmalla on merkittävä rooli, jopa siihen asti, että tekee mieli väittää elokuvan ensirakkauden puhtauden ja silmänkantamattomiin jatkuvien peltojen toimivan elokuvan verisiä yksityiskohtia puhdistavana visuaalisena kloriittina.

Pääosia näyttelevien Taylor Russelin ja Timothée Chalamet’n roolityöt ovat puhdasta kultaa ja valkokangaskemia uskottava. ­Russel on omaa tietään etsivänä Marenina juuri sopivan epävarma nuori aikuinen, ja Chalamet tekee riutuvan Leen roolissa katu-uskottavan ja koskettavan tulkinnan. Riipaisevin roolisuositus on kuitenkin Mark Rylancen, jonka Sullyssä on uhkaa, epätoivoa ja surullisuutta, minkä vain vuosikymmenien valitsematon yksinolo perinnökseen jättää.

Elokuvan kannibalismi toimii allegoriana yhteiskunnallisille marginaaleille – syrjityille, syrjäytetyille ja syrjään jättäytyneille – siinä missä rapistuva 80-luvun Reaganin Amerikka ja keskilännen osavaltiot toimivat jäykkänä näyttämönä kaikelle valtavirrasta poikkeavalle. Syöjien kamppailu luontaisten taipumustensa, yleisen moraalin ja omatunnon välillä vaatii omalla logiikallaan toimivien sääntöjen luomista. Vaikka kyseessä on pintapuolisesti perinteinen, joskin verinen, rakkaustarina nuoren naisen ja miehen välillä, niin tulkintaa laajentavat ja syventävät viitaukset narkomaniaan, ihmisten eläimellisyyteen, lihansyöntiin ja sosiaalisen sukupuolen ilmentämiseen.

Huolimatta makaaberista aiheesta Bones and All on loppu viimein hyvin perinteinen ensirakkauden ripauksella silattu kasvutarina kodin löytämisestä ja itsensä hyväksymisestä, luita ja ytimiä myöten.