Big Game valkokangas

Jalmari Helander räjäyttää pankin. Big Game on kallein Suomessa tehty elokuva, ja sen budjetti on päätynyt osaaviin käsiin. 1980- ja 90-luvun toimintarainoille vinkkaava teos on tekniseltä toteutukseltaan parasta, mitä Suomessa on nähty.

Tarinan pääsankari on 13-vuotias Oskari (Onni Tommila). Nuori poika on tullut ikään, jolloin hänen on määrä osallistua metsästäjäyhteisönsä järjestämään kasvuriittiin. Tarkoituksena on viettää yö metsässä vähäisten varusteiden turvin ja palata takaisin saaliin kanssa. Taustalla vaanivat kuitenkin yhteisön muiden jäsenten epäluuloinen asenne, ja isän (Jorma Tommila) suuret odotukset.

Samaan aikaan pohjoisen metsien yli lentää Yhdysvaltain presidentin (Samuel L. Jackson) lentokone. Matka valtiovierailulle kuitenkin pysähtyy, kun terroristi Hazar (Mehmet Kurtulus) ampuu koneen maahan. Presidentti pääsee turvaan pakosukkulaan, joka laskeutuu suoraan Oskarin nenän eteen. Nuoren pojan ja suuren valtiojohtajan täytyy selviytyä ankarissa olosuhteissa samaan aikaan, kun Hazar joukkoineen metsästää kaksikkoa.

Big Game osoittaa Helanderin kyvyt genre-elokuvien ohjaajana. Siinä missä Rare Exports (2010) tuntui jäävän lähinnä raflaavan idean tasolle, onnistuu uutukainen ratsastamaan ohjaajansa lajityyppitietoisuudella. Elokuva sykkii suurten toimintaseikkailujen tunnelmaa sortumatta kuitenkaan näivettyneeksi pastissiksi. Intertekstuaalista silmäniskua muihin teoksiin annostellaan kiitettävän maltillisesti.

Samalla elokuva kuitenkin astuu epävakaaseen maastoon. Big Game on teineille suunnattu toimintaseikkailu, jonka oletettu kohderyhmä lienee päähenkilön ikäiset nuoret pojat. Kokonaisuus kuitenkin kumartaa syvästi menneiden vuosikymmenien elokuville, joiden parissa kasvaneet ovat kevyesti ylittäneet kahdenkympin ikäkynnyksen.

Elokuva on korni, suoraviivainen ja sanomaltaan hieman taantumuksellinen. Nykysilmissä tämä näyttäytyy helposti itsetietoisena parodiana, mitä Helanderin ohjaus ei kuitenkaan pyri olemaan. Lajityypin konventioiden kautta kokonaisuus tasapainottelee typeryyden ja toimivuuden välillä, mikä on tulkitsijasta riippuen hyvinkin häilyvää.

Myös päähenkilön kasvutarina jää etäiseksi. Vika on osittain teoksen kestossa ja osittain henkilöohjauksessa. Pääosaa esittävä Onni Tommila on kehittynyt huimasti Rare Exportsin ajoista, mutta Helanderin halu pitää tulkinta ilmeettömänä ja suorasukaisena jättää Oskarin hahmon kovin nyanssittomaksi.

Tommila kyllä kannattelee suoritusta Jacksonin kaltaisten ikonisten näyttelijöidenkin rinnalla, mutta yksi-ilmeisyys asettaa kuitenkin vaatimuksia, joihin osaavampikaan näyttelijä ei pysty helposti vastaamaan. Hahmon kypsyminen olisi toisaalta myös voinut vaatia vain enemmän aikaa.

Tekniset saavutukset ovat kuitenkin kiistämättömiä. Vaikka 8,5 miljoonan euron budjetti on Suomessa ennätyksellinen, niin Hollywoodin mittareilla voidaan puhua lähinnä hilerahoista. Tästä huolimatta Helander ja työryhmä ovat saaneet kokonaisuuden näyttämään ja kuulostamaan paremmalta kuin monet genresisarensa.

Rare Exportsin ja Iron Skyn (2012) kuvaajana tunnettu Mikko Orasmaa on tehnyt upeaa työtä Saksan metsissä ja vuoristomaisemissa. Suureleiset kopteriajot tuovat elokuvaan samaa avaruuden ja suurseikkailun tuntua kuin Renny Harlinin Cliffhangerissa (1993). Musiikkipuolella Juri ja Miska Sepän luomat orkestraaliset sävellykset nostattavat tunnelmaa ja antavat elokuvaan spielbergimäistä sävyä.

Helanderilla on tyylitajua ja osaamista enemmän kuin monilla amerikkalaisilla virkaveljillään. Kokonaisuus rullaa eteenpäin tehokkaasti, eivätkä genrekikkailut tunnu vain tuttujen elementtien ulkokohtaiselta imitoinnilta. Rajallisen keston myötä kuolleet hetket ovat lähes olemattomia.

Big Game on ammattitaitoa tihkuva genre-elokuva. Tällaisena se vaatii myös sopeutumista lajityypin perusteisiin ja ilmaisukonventioihin. Kokonaisuus edustaa kadonnutta elokuvasukupolvea suurella sydämellä. Katsojasta riippuen tämä saattaa myös olla sen suurin heikkous.