Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö valkokangas

Vuoden 1991 Kaunotar ja hirviö on yksi Disneyn arvostetuimpia animaatioklassikoita. Pienen merenneidon (1989), Aladdinin (1992) ja Leijonakuninkaan (1994) ohella se siivitti studion uuteen lentoon vuosia kestäneen pohjakauden jälkeen. Huomionarvoisesti kyseessä on myös Disneyn ainoa kokopitkä piirrosanimaatio, joka on ollut ehdolla parhaan elokuvan Oscar-kategoriassa.

Alkuperäisen animaatioelokuvan rakastettu status asettaa nyt ilmestyvälle elokuvasovitukselle suuret vaateet. Vaikka Disneyn moderni adaptaatiotrendi onkin ollut laatutasoltaan pääasiallisesti onnistunut, niin ero Tuhkimon (1950) ja Viidakkokirjan (1967) kaltaisiin vanhan polven klassikoihin on huomattava. Kaunotar ja Hirviö ei ole samalla tavalla ajan hampaan kolhima kuin edeltäjänsä, ja syyt näytelmäelokuvasovitukselle tuntuvatkin olevan tässä suhteessa kovin huterat. Epäilykset alkuperäisen animaation latteasta uudelleen lämmittelystä nousevat väkisinkin mieleen.

Lopputulos jättää kuitenkin nämä epäilykset nopeasti varjoonsa. Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö ei ole vain paras tähänastisista Disneyn näytelmäelokuvista vaan myös kokonaisvaltaisesti erinomainen ja ammattitaidolla tehty kokoperheen satumusikaali. Ranskalaiseen kansansatuun pohjautuva kertomus nuoren Bellen (Emma Watson) ja linnassa asuvan hirviön (Dan Stevens) romanssista operoi pitkälti samoilla peruspalikoilla kuin animaatioelokuvakin, mutta tuo sadun tarinalliseen runkoon lisää jäntevyyttä.

Käsikirjoitus taustoittaa tapahtumia ja luo henkilöhahmoihin enemmän syvyyttä. Osa muutoksista on peräisin alkuperäisestä satutekstistä, mutta taustalla on ollut myös selvästi tarve irtaantua animaatioelokuvan kaksiulotteisuudesta sekä Disneyn renessanssikauden kliseistä.

Ratkaisu on pääasiallisesti onnistunut. Näytelmäelokuvan vaatimukset lepäävät juuri sisällön tasolla. Karikatyyrimäinen pelkistäminen ja riisutumpi juonellinen kehys ovat ymmärrettävämpiä animaatioelokuvassa, jonka painoarvo on sen visuaalisessa ulosannissa. Lihan lisääminen hahmojen luiden päälle sekä tarinallisen rungon laajentaminen ovat tältä osin pelkästään tervetulleita uudistuksia.

Kokonaisuudessa on kuitenkin myös puutteensa. Emma Watsonin valovoimainen olemus istuu uudistetun Bellen nahkoihin sinänsä hyvin, mutta kompastelee nuoren näyttelijän kokemattomuuteen. Vaikka päähahmoon on kirjoitettu enemmän toimijuutta kuin animoituun kanssasisareensa, niin Watsonin jäykät maneerit estävät tämän potentiaalin täydellisen henkiin heräämisen. Näyttelijä on myös laulajana selvästi porukan keskitasoisin.

Watson ei ole ainoa särö elokuvan pinnassa. Epätasaista uraa ohjaajana tehnyt Bill Condon on osaava hahmokertoja, mutta ei erityisen taidokas kokonaisuuksien hallitsija. Osa juonipoluista jää irtonaisiksi eikä kaikkea potentiaalia jalosteta linjakkaasti loppuun asti. Etnisesti monimuotoinen näyttelijäryhmä sekä paljon puhuttu homoaspekti ovat kaikki positiivisia uudistuksia Disneyn valtavirrassa, mutta edistyksen keskelläkin elokuva sortuu edelleen taantuneesti vitsailemaan vanhentuneilla homostereotypioilla.

Äänimaailmaltaan kokonaisuus on äärimmäisen hurmaava. Animaatioversion alkuperäinen säveltäjä ja Disneyn entinen hovimuusikko Alan Menken on saanut päivitettyä elokuvasta tutut kappaleet uuteen muotoon harvinaisen onnistuneesti. Myös mukaan sävelletyt kolme uutta musiikkinumeroa istuvat erinomaisesti osaksi elokuvan tunnistettavaa musiikkimaailmaa.

Visuaalisesti vetovoimainen tumma fantasia jää väistämättä kirkkaan ja värikylläisen piirrosanimaation jalkoihin. Puvustus- ja lavastussuunnittelussa on konseptitasolla monia nerokkaita ideoita, jotka hieman peittyvät epätasaisen efektimyrskyn varjoon. Myös tiheä leikkaus häiritsee elokuvan toiminnallisempia kohtauksia.

Kauneusvirheet eivät kuitenkaan pilaa muuten loistokasta kokonaisuutta. Kaunotar ja hirviö siirtää vanhan tarun tyylikkäästi nykypäivään kadottamatta kuitenkaan sen taianomaista perusluonnetta ja moraalista ydinsanomaa. Satumusikaali soi uljaasti, ja jos Disneyn linja näytelmäelokuvasovitusten suhteen on jatkossakin näin tasokas, ei tulevilla elokuvilla pitäisi olla huolen häivää.