Pelastusretkikunnan matkassa
Ruotsalaisia Bamse-animaatioita on vuodesta 2014 lähtien nähty valkokankailla muutaman vuoden välein. Parin vuoden takainen kolmas Bamse-elokuva Jymykello (2019) oli siinä määrin epäonnistunut, että elokuvasarjan jatkumista ei jäänyt kaipaamaan. Neljäs Bamse on kuitenkin täällä, ja hyvä niin, sillä Bamse ja tulivuorisaari on parannus edeltävään Jymykelloon.
Tällä kertaa Bamse, Pomppi ja Kilpinen lähtevät kauas pohjoiseen pelastamaan Kilpisen vanhaa tutkijakollegaa. Matkalla mukaan lyöttäytyy myös Katja-kissa. Seikkailullinen tarina tuo etäisesti mieleen Jules Vernen Matkan maan keskipisteeseen (1864). Lapsikatsojan näkökulmasta olennaista on kuitenkin tarinan tapahtumarikkaus ja ripeästi etenevä kerronta.
70-minuuttinen piirroselokuva soljuu sujuvasti eteenpäin ilman suurempia mutkia ja suvantoja. Aikuiskatsojaa geneerinen seikkailu ei tempaa mukaansa, mutta ei ole tarpeenkaan. Olennaisinta on, että elokuva toimii kohderyhmälleen eli kouluiän kynnyksellä oleville. Heille elokuvan opettavainen aloituskin on suunnattu, vastaavanlaisia tietoiskuja on ollut alkuperäisen sarjakuvalehdenkin sivuilla.
Bamse ja tulivuorisaari sopii myös perheen pienimmille, joskin tarina vaatii hieman keskittymiskykyä, joten eniten elokuvasta saanevat irti juuri esikouluikäiset. Kohderyhmäajattelun kannalta Bamse-elokuva onkin tervetullut, sillä teatteritarjonnassa perheen pienimmille ensimmäiseksi elokuvakokemukseksi soveltuvia animaatiota ei mitenkään liiaksi ole ollut tarjolla. Parivuotisten koronarajoitusten aikana on ehtinyt varttua pikkuväkeä, joille elokuvateatterit ovat saattaneet jäädä etäisiksi tai kokonaankin kokematta. Bamse paikkaa nyt tätä tilannetta.
Vaikka Tulivuorisaaren seikkailu on Bamse-elokuvien mitassa vauhdikaskin, pelottavat elementit ovat vähäisiä ja jännitystäkin melko sopivasti annosteltuna. Kolmannen elokuvan häiritsevästä vanhakantaisuudesta ei tosin neljännessä Bamsessa ole täysin päästy eroon. Bamsen maailmassa puhutaan hyvien ja tavoiteltavien arvojen puolesta, mutta asetelmat ovat välillä silmiinpistävän ummehtuneita ja hahmot yksioikoisia. Sudet nähdään jälleen kielteisessä valossa, mutta tällä kertaa sitäkin silmiinpistävämpää on tarinan ilkeän hahmon eli Kaisa-kissan kohtalo.
Usein Bamse-tarinoissa ilkeäkin hahmo kasvaa kokemustensa myötä, kun toisten vilpitön apu havahduttaa itsekkäästi toimineen hahmon. Tätä kannatettavaa ulottuvuutta ei tarinassa tällä kertaa ole. Ilkeä hahmo jätetään yksin ulapalle sankarien palatessa kotiin perheidensä luo. Paha saa palkkansa, mutta moinen kohtalo on Bamse-tarinoissa yleensä vain Kroisos Myyrällä.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä
Seuraava:
Top Gun: Maverick
Huimat korkeudet ja vilpitön asenne antavat siivet Top Gun: Maverickin miehiselle melodraamalle.
Edellinen: The Lost City
The Lost City on vähemmän ryppyotsaisella romantiikalla ja viistolla huumorilla silattu seikkailuelokuva.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta