Bamse ja rosvokaupunki valkokangas

Ruotsalaisen Rune Andréassonin 1960-luvulla luoma sarjakuvahahmo Bamse on tunnettu meillä Maailman vahvimpana Nallena. Tuttavallisemmin on puhuttu myös Voima-Nallesta tai Jymy-Nallesta, saahan Nalle suunnattomat voimansa syötyään jymyhunajaa.

Nykyään Nallesta käytetään Suomessakin alkuperäisnimeä Bamse. Periaatteessa alkuperäisnimen käyttö on aina perusteltua, mutta niille jotka oppivat Nallen tuntemaan Nallena, Bamse on kovin epäkarismaattinen nimi. Alkuperäisnimen käyttöön palaaminen on myös sikäli hieman outoa, että sarjakuvan muut hahmot ovat säilyttäneet vanhat suominimensä.

Suositun sarjakuvalehden lisäksi Nalle on seikkailut televisiossa parin animaatiosarjan sekä tv-elokuvan voimin. Nyt on ensimmäisen valkokangaselokuvan aika.

Bamse ja rosvokaupunki muistuttaa tyylillisesti vanhoja tv-tuotantoja, mutta on toteutettu nykyanimaation vaatimusten mukaisesti. Animointi on sujuvaa ja värimaailma on runsas. Stabiilit taustat ja selostavan kertojaäänen käyttö ovat kuitenkin selkeä kumarrus edeltäjien suuntaan. Tietty vanhanaikaisuus on piirroselokuvassa tänä päivänä jopa virkistävää kaiken kolmiulotteisen silmäkarkin keskellä.

Alle kouluikäisille suunnattujen elokuvien juonirakenne on pakostakin yksinkertainen. Joskus jopa turhankin yksinkertainen. Lyhyistä tarinoista yhteen koostetut pikkulastenelokuvat ovat usein tylsiä lapsenkin näkökulmasta, koska niissä ei ole koko elokuvan kestoa kannattelevaa draaman kaarta. Bamse on rakennettu yhden selkeän tarinan varaan ja jännite kantaa hyvin läpi elokuvan. Vieressä istunut kuusivuotias uppoutui elokuvan seuraamiseen jopa poikkeuksellisen keskittyneesti. Lisänsä jännitteeseen tuovat tarinan hieman pelottavatkin osuudet, jotka eivät kuitenkaan ole liian painostavia.

Simppelissä tarinassa Bamsen on yhdessä Pompin ja Kilpisen kanssa löydettävä rosvojen kaappaama Isoäiti. Tällä kertaa Bamse ei voi turvautua edes voimiinsa, sillä rosmot ovat vieneet kaikki jymyhunajat.

Tarinassa painotetaan ystävällisyyden ja ystävyyden merkitystä. Ne ovat olleet sarjakuvan kantavia arvoja toisten auttamisen ja omasta jakamisen ohella. 1970-luvulla sarjakuvaa pidettiin jopa vasemmistolaisena.

Sarjakuvan ideologia on humaaniudessa ja sama painotus on elokuvassa. Aikuiskatsojan silmin elokuva käsittelee asioita rautalangasta vääntäen, mutta lapsille toisto ja asioiden mahdollisimman selkeä selittäminen ovat olennaisia tekijöitä ajatus- ja käytösmallien omaksumiselle.

Individualistisessa kulutuskulttuurissa ystävyyden ja yhteisöllisyyden puolesta puhuminen ovat tärkeitä asioita. Bamsessa ilkeys selitetään ulkopuolelle jäämisellä ja yksinäisyydellä. Teema ei ole näennäisestä naiiviudestaan huolimatta tuulesta temmattu, sillä lapsuusiästä juontuvan syrjäytymisen seuraukset voivat olla traagiset, kuten monista viime vuosien tragedioista on opittu. Elokuvan sanoma muiden huomioimisesta ja kaikkien mukaan ottamisesta on paikallaan erityisesti alle kouluikäisille kohdistettuna.