Baader Meinhof Komplex valkokangas

Ylioppilasnuorten opiskelijaliikkeet saivat Länsi-Saksassa jalansijaa 1960-luvun lopulla, mikä oli seurausta oikeistopuolue NDP:n perustamisesta vuonna 1964 ja sen menestymisestä kansalliskiihkoisella ja entisiä sotarikollisia suosivalla linjalla, mihin sisältyi muun muassa vaatimuksia entisiä kansallissosialisteja tuomiolle vetäneiden sotarikosoikeudenkäyntien lopettamisesta. Ylioppilasnuorten ja vasemmistoryhmien arvostelun kohteina olivatkin fasistisen Saksan jäännökset, jotka olivat heräilemässä uudelleen henkiin ja joiden pelättiin johdattavan Länsi-Saksan kapitalistiseksi poliisivaltioksi. Voimankäyttöä henki myös hallituksen linja tukea amerikkalaisia Vietnamin sodassa, mikä oli yhteinen mielenosoitusten aihe koko läntisessä maailmassa.

Vasemmalla äärilaidalla Rudi Dutschken johtama sosialistinen ylioppilasliitto julisti jaetusta Berliinistä käsin vallankumousta liberalistisen demokratian kaatamiseksi Saksassa. Dutschke itse joutui kuitenkin murhayrityksen kohteeksi, kun 23-vuotias työtön maalari ampui häneen kolme luotia. Murhayrityksen jälkimainingeissa perustettu kaupunkiterroristien Baader-Meinhof-ryhmä pyrki jatkamaan vallankumousta radikaalimmin keinoin iskemällä taloudellisia ja poliittisia kohteita vastaan. Ryhmän toiminnallista puolta hoitivat Andreas Baader ja Gudrun Ensslin, kun taas vasemmistojournalistina tunnettu Ulrike Meinhof toi esille ryhmän intellektuellimpia sävyjä.

Saksassa valmistunut suurtuotanto Baader Meinhof Komplex seuraa järjestön matkaa sen alkutaipaleelta ryhmän johtavien jäsenten pidätyksiin ja lopullisiin vaiheisiin 1970-luvun jälkipuoliskolla. Elokuvaa tähdittävät muun muassa Muiden elämässä, Münchenissa ja Perikadossa esiintyneet Martina Gedeck (Ulrike Meinhof), Moritz Bleibtreu (Andreas Baader) ja Bruno Ganz (Horst Herold). Lopputuloksessa pyritään kuvaamaan realistisesti maan lähimenneisyyttä viime vuosien menestystä keränneiden saksalaiselokuvien tapaan.

Der Spiegelin päätoimittajan Stefan Austin kirjoittamaan kirjaan pohjautuva elokuva ei kuitenkaan onnistu tavoitteissaan. Elokuvaa vaivaa tarinankerronnallinen hahmottomuus ja henkilöiden yksiulotteisuus. Sekavasti toimintaa ja ryhmän jäsenten elämänvaiheita kymmenen vuoden aikavälillä yhteen kokoava elokuva on lopulta varsin köykäinen tapaus. Elokuvasta puuttuu henkilöiden välinen draama ja todellisten motiivien tarkastelu. Ja vaikka Länsi-Saksassa olikin 1960- ja 1970-lukujen taitteessa poliisivaltion piirteitä, niin yhteiskunnallisten vaikuttajien kuvaaminen kliinisinä koneiston osina ei tuo kovin moniulotteista kuvaa maan vaiheista.

Elokuvan tyyli on lähellä Muiden elämää ja Perikatoa, mikä tulee esille realistisena väkivallan kuvaamisena ja valtion toimien esittämisenä totalitaarisena koneistona. Pelkistetty ja jossain määrin jopa 1970- ja 1980-lukujen saksalaiset rikossarjat mieleen tuova kuvaustyyli ja miljöö korostavat vaikutelmaa. Sen sijaan musiikin tehtävä on tukea elokuvan toiminnallista ja eteenpäin vievää linjaa, mikä osoittautuu pidemmän päälle varsin mielikuvituksettomaksi toteutustavaksi.

Baader Meinhof Komplexista voi puhua elokuvana, joka on perustyön hallitsevien käsityöläisten kättenjälkien tulosta, mutta josta on turha hakea syvempää ulottuvuutta tai taiteellisia visioita. Oman menneisyyden ymmärtäminen ja läpikäynti ovat tärkeitä asioita, mutta populistisella otteella toteutettu suurtuotanto ei valitettavasti saavuta asioiden ydintä, sillä tärkeämpää tuntuu olevan tapahtumien vauhdikas esittäminen kuin henkilöiden ja syiden todellinen ymmärtäminen.