Lopussa kiitos seisoo

Se on siinä. Avengers: Endgame huipentaa, vaan ei päätä, 22 osaa kattavan Marvel-universumista kertovan elokuvasarjan, joka aikoinaan alkoi mainiosta Iron Manista (2008). Elokuvat pitkin matkaa ovat olleet epätasaisia, mutta harvemmin huonoja.

Avengers: EndgameMonissa viime aikojen Marvel-elokuvissa, erityisesti Avengerseissa, suurena vaivana on ollut, että elokuva on liikaa aivan kaikkea. Kun suurin osa sarjan elokuvista keskittyy yhden hahmon tarinaan, Avengersit kutovat kaiken yhteen. Idea on kutkuttava, mutta elokuvallisesti haastava.

Avengers-elokuvat lataavat valtavia odotuksia niin faneille kuin elokuvan rahoittajillekin. Erottuakseen muista Marvel-elokuvista – ja edellisistä osistaan – Avengersin täytyy aina olla isompi, kovempi, näyttävämpi, parempi ja kaikin puolin menestyneempi kuin edellinen. Logiikka tuo mieleen kapitalismin, jonka keskeisiä pyrkimyksiä jatkuva kasvu kaikessa epärealistisuudessaan on.

Avengers: EndgameAvengers: Endgame ei kuitenkaan ole pelkkä hengetön tuote. Toki siinä on laskelmointia ja ilmeisiä supersankarikliseitä, mutta parhaimmillaan se onnistuu myös yllättämään katsojan. Elokuva on parempi ja viihdyttävämpi kuin edeltäneet Avengersit, mutta myös elokuvana vakavampi ja vaikuttavampi.

Siinä missä osa katsojista saattoi odottaa elokuvalta kolme tuntia eeppistä taistelujen taistelua alusta loppuun, elokuvan tekijät päättivät kääntyä toiseen suuntaan ja valita toisen tien keskittymällä enemmän hahmoihin ja heidän keskinäisiin suhteisiinsa.

Elokuva ei tuntunut niin täyteen ahdetulta, koska siinä oli inhimillinen ulottuvuus. Rakkaus, mustasukkaisuus, menetys, ystävyys ja kipeiden valintojen vaikeus ovat myös yli-ihmisten onnena ja riesana.

Avengers: EndgameKuten edellisessä Avengers: Infinity Warissa (2018) arkkivihollinen Thanos osoittautuu jälleen ristiriitaiseksi ja kiinnostavaksi hahmoksi. Hän haluaa tuhota puolet universumin elämästä, eli väistämättä myös ihmiskunnasta, jotta toinen puoli voisi elää täyttä elämää. Jo edesmennyt ydinfyysikko Stephen Hawking puhui siitä, kuinka ylikansoittuminen on yksi ihmiskunnan suurimpia uhkia.

Infinity Warissa Thanos onnistui, mutta oli väärässä. Esimerkiksi ihmiset elävät onnettomina ilman läheisiään ja rakkaitaan. Mitä väliä millään enää on, jos omat läheiset ovat poissa? Elämä on onnellisen elämän oletusarvo.

Avengers: EndgameVaikea uskoa, että katsoja joka ei perusta supersankarielokuvista pitäisi tästäkään. Ei tämä muuta elokuvamaailmaa tai tuo mitään uutta edes toimintaelokuvien sarjaan. Sen sijaan jos Marvel tai sarjakuvat miellyttävät, lienee tämä uutuus varma valinta.

Avengers: Endgame on tyylilajissaan hyvä elokuva. Se nivoo yhteen valtavan määrän muita elokuvia, mutta onnistuu seisomaan tukevasti omilla jaloillaan. Teoksen muoto onnistui olemaan jopa runollinen, kun nimenomaan sen alku rakensi sillan komeaan loppuun.

Lopussa seisoo kauniisti rakennettu katarsis.

* * *
Arvostelukäytännöt