Salamurhaaja sisälläni

Ajat ovat muuttuneet. Vielä muutama vuosikymmen takaperin pelielokuvia katsottiin kuin halpaa makkaraa. Syy oli ymmärrettävä. 1980-luvun videopeli-innostus sai Hollywoodin tarttumaan uuteen markkinarakoon ja läpi seuraavien vuosikymmenien suosituista videopeleistä tehtiin toinen toistaan surkeampia elokuvaversioita. Vielä vuosituhannen vaihteen jälkeen tyypillinen pelielokuva oli perussapluunalla tehty tusinarymistely, jonka oletettiin uppoavan teini-ikäiseen pelaajakuntaan.

Assassin’s CreedNyt suunta on kuitenkin toinen. Videopelien noustessa elokuvien tasoiseksi viihdemuodoksi myös pelitalot ovat alkaneet suhtautua lisensseihinsä vakavammin. Suosittua pelisarjaa ei haluta lähteä tahrimaan ala-arvoisella elokuvaversiolla. Pelielokuvien potentiaali ymmärretään, mutta onnistuneen sovituksen haasteisiin ei vieläkään kyetä vastaamaan. Kuten tänä vuonna aiemmin ilmestynyt Warcraft osoitti, pelielokuvat ovat edelleen eräänlaista hakuammuntaa, jossa maaliin osutaan korkeintaan tuurilla.

Samalla linjalla jatkaa myös Assassin’s Creed. Ranskalaisen pelitalo Ubisoftin suosittu pelisarja on ollut vireillä elokuvaksi liki viiden vuoden ajan, mutta projekti pysyi pitkään jäissä tuotannollisen kädenväännön takia. Ubisoft halusi varmistaa, että käsikirjoituksen päävastuu pysyy heillä ja tarina kunnioittaa pelisarjan kaanonia.

Assassin’s CreedElokuvassa kuolemaan tuomittu Cal Lynch (Michael Fassbender) päätyy osalliseksi Abstergo Industriesin pyörittämää Animus-projektia, jossa samaa nimeä kantavalla laitteella pyritään kartoittamaan koehenkilöiden geneettistä muistia. Lynchin suonissa virtaa 1400-luvun Espanjassa temppeliherroja vastaan taistelleen salamurhaaja Aguilar de Nerhan veri. Animuksen avulla Lynch lähetetään takaisin inkvisition runtelemaan Espanjaan paikantamaan Abstergo Industriesin hamuamaa voimallista taikaesinettä, Eedenin omenaa.

Assassin’s Creed nousee pelielokuvien harmaasta massasta nimekkään näyttelijäkaartin ja mittavan budjetin turvin. Ubisoftin kovista satsauksista huolimatta lopputulos on kuitenkin vain äärimmäisen ponneton toimintaseikkailu, joka ei onnistu jalostamaan pelisarjan aikakausimatkailua toimivaksi elokuvaksi. Valtaosa ajasta kulutetaan Abstergon tiedekeskuksen tylsän harmailla käytävillä vuosisatojen takaisen Espanjan sijaan. Hämmentävää sinänsä, koska historiallinen ulottuvuus on elokuvassa – kuten myös peleissä – kokonaisuuden parasta antia.

Assassin’s CreedElokuva paikantuu lähemmäs scifidystopiaa, jossa suuret korporaatiot salaliittoineen pyörittävät ihmiskuntaa orjuuttavia operaatioitaan hämärissä laboratorioissaan. Kattavana teemana on väkivallan perintö ja sen siirtyminen kautta sukulinjojen. Pohjalla olevat ainekset eivät ole täysin kelvottomia, mutta sekavan tarinalinjan puitteissa kokonaisuus alkaa nopeasti turhauttaa. Assassin’s Creed ei pääse pakoon vuosia kestäneen käsikirjoitusrumban jättämiä jälkiä. Lukuisten uudelleenkirjoitusten kautta syntynyt käsikirjoitus on kokonaisvaltaisesti linjaton ja tuntuu sekavammalta kuin mitä sillä olisi mitään syytä olla.

Vuoden takaisen Macbethin ohjanneen Justin Kruzelin haudanvakava sävy ei istu geneettisestä muistista, salamurhaajista ja temppeliherroista kertovaan umpihölmöön scififantasiaan. Itsetietoinen vivahde olisi saattanut tuoda persoonaa kornin ylidramatisoinnin ja raakametallista veistettyjen hahmojen keskelle. Nyt jäljellä on juroa tuijottelua Kruzelin tummasävyisen värimaiseman tukemana. Toimintakohtauksissa sentään on lupausta.

Assassin’s CreedPelielokuvien uutta mittapuuta saadaan vielä odottaa. Suurella rahalla tehdyt panostukset ja tähtiloisto antavat huteraa jalansijaa Assassin’s Creedille, joka ilman pelisarjan nimeä katoaisi ihmisten mielestä yhtä nopeasti kuin se sinne pääsikin. Poukkoilevan juonen ja ohjauksellisten ratkaisujen rampauttama unohdettavuus ei nouse siivilleen missään vaiheessa. Ubisoftin elokuvallinen uskonloikka paljastuu lopulta vain veteläksi mahalaskuksi.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä