Jylhä tilinteko

Jussi Hiltusen ohjaaman, karuihin tunturimaisemiin sijoittuvan Armottoman maan kaltaista teosta olen kotimaisen elokuvan saralla odottanut. Suomi on suurimmaksi osaksi metsää, erämaata ja globaalista näkökulmasta totaalista rajaseutua. Maamme ainutlaatuisia luonnonmiljöitä on elokuvissamme kuitenkin hyödynnetty yllättävän vähän. Jos kotimaisessa elokuvassa eksytään kaupungin ulkopuolelle, maaseutu näyttäytyy lähinnä pittoreskina postikorttina.

Armoton maaToki maisemia käytetään historiallisissa tai tiettyyn paikkaan sijoittuvissa elokuvissa näyttävinäkin kulisseina, mutta sangen harvoin pohjoisella miljööllä on keskeistä roolia elokuvassa, sen tarinassa ja tunnelman luomisessa. Viime vuosilta mieleen tulevat lähinnä AJ Annilan Sauna ja Ulrika Bengtsin Oppipoika. Saunassa suolla ja Oppipojassa ulkosaaristolla oli olennainen osansa elokuvan tapahtumamaailmassa ja tunnelmassa. Armottomassa maassa ollaan samoilla linjoilla, mutta esteettisesti aivan uudella tasolla.

Ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan Rovaniemeltä kotoisin oleva Hiltunen osoittautuu voimakkaaksi visuaaliseksi kertojaksi. Maamme elokuvaajien parhaimmistoon lukeutuva Tuomo Hutri on Hiltusen ohjauksessa taltioinut valkokankaalle erämaan alakulon, joka johdattaa elokuvan ryhdikkäästi tarinallistenkin kapeikkojen läpi. Hutrin jylhän melankolisessa kuvauksessa sumu nuolee tuntureita ja suhmura tunkeutuu katsojan luihin ja ytimiin asti.

Armoton maaArmottomassa maassa estetiikka kannattelee tarinaa. Jossain läntisen Lapin perukoilla Ville Virtasen esittämä poliisi on jäämässä eläkkeelle. Hänen on aika tehdä tiliä menneisyytensä kanssa ja kun virkamerkki vaihtuu aseeseen, edessä on väkivaltainen tie.

Rajaseuduille sijoittuvia välienselvittelyjä ja kostotarinoita on ison rapakon takana tehty tukuittain, joten minkään uuden äärellä Hiltunen ei ole. Westerneissä tematiikkaa on käsitelty paljon ja ylipäätään amerikkalaisessa elokuvassa korpiseuduille sijoitetut väkivallan teot ovat tuttua kuvastoa.

Armoton maaVaikka Armottoman maan elokuvallinen perimä on sangen selkeä, Hiltusen teos seisoo omilla ansioillaan. Tarinan ja hahmojen pintapuolisuutta sekä maailmankuvan väkivaltaisuutta voi kritisoida, mutta toisaalta tämän tyyppisissä elokuvissa sarjakuvamaisten hahmojen teot puhuvat sanoja enemmän.

Henkilöiden syventäminen on jätetty näyttelijöiden harteille, sillä hahmot on kirjoitettu pelkistetyiksi, jopa ohuiksi. Kokenut kaarti Ville Virtanen, Outi Mäenpää ja Pernilla August kykenevät jo olemuksellaan luomaan hahmoilleen menneisyyden ja tarinaan ripotelluista murusista katsoja voi halutessaan hahmotella syvempiä henkilötarinoita. Nuoremmatkin näyttelijät suoriutuvat vaativasta tehtävästä ja erityisesti Antti Holma tekee kylmäävän suorituksen taposta tuomittuna vastauksia hakevana miehenä.

Armoton maaHahmojen teot ovat kuitenkin niin äärimmäisiä, että niille olisi kaivannut näkyvämpää motivointia. Syrjäseudun väkivaltainen maailmankuva näyttäytyy helposti epäuskottavan liioiteltuna. Toisaalta aseet ovat Suomessa arkisia, eivätkä väkivallanteot ole poliisin tavoittamattomissa olevilla saloseuduilla tavattomia. Vastikään Pohjois-Karjalassa tuomion saanut sarjahukuttaja lienee paennut lain kouraa Itä-Suomen korpimetsiin ja taannoin Turun saaristossa metsästysaseella tehtiin kaksi henkeä vaatinut surmatyö. Rikospaikka oli niin syrjäisellä seudulla, että rajavartiolaitoksen piti kuljettaa poliisit paikalle helikopterilla. Tätä todellisuutta vasten Armottoman maan kuvaama väkivalta ei valitettavasti ole niin epäuskottavaa kuin haluaisi ajatella.

Suoraviivaisuus ja selittelemättömyys ovat Armottoman maan vahvinta antia voimakkaan visuaalisuuden ja vakuuttavan näyttelijäntyön ohella. Ville Virtasen hahmon lyhyt monologi elokuvan alussa vaikuttaa kuitenkin hieman tarpeettomalta selittelyltä elokuvan tematiikan ja juonen kannalta. Kun isä puhuu "pojista", eräs juonellinen jännite kuivuu heti alussa kokoon. Ongelma ei ole suuri, mutta kertoo käsikirjoituksen tasolla hienoisesta uskonpuutteesta visuaalisen kerronnan voimavaroihin. Sitä, mikä voidaan kertoa kuvin, ei tarvitse selittää sanoin.

Armoton maaArmoton maa on tyylillisesti tinkimätön ja omassa ehdottomuudessaan elokuva karttaa kompromissien karikot. Jäyhää tunnelmaa ei ole pilattu keventävällä huumorilla vaan kerronnan ilme säilyy haudanvakavana alusta loppuun. Totisessa tunnelmassa on jotain samaa kuin Aleksi Salmenperän vuodentakaisessa Jättiläisessä. Niin erilaisia kuin elokuvat ovatkin, niitä yhdistää vakavasti otettava tekeminen sellaisten lajityyppien saralla, jotka eivät lukeudu suomalaisen elokuvan mukavuusalueeseen.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 3 henkilöä



Lue myös