Rasismi-Yhdysvallat
Antebellum on käsite, joka viittaa Etelä-Yhdysvaltojen noin vuosien 1783–1861 aikaan. Tuolloin plantaasiorjuus kukoisti, ja maanomistajat kurottivat mittaviin tuottoihin maahan poljettujen orjien harteilta. Nyt aikakauden nimellä julkaistu elokuva käsittelee kauhugenren keinoin orjien toivotonta arkea Etelä-Yhdysvalloissa.
Eden (Janelle Monáe) on plantaasille vangittu orja, jolta on kielletty puhuminen ja kommunikointi muiden plantaasin orjien kanssa. Piinaavan hiljaisuuden keskellä Eden pitää päänsä matalalla ja yrittää hioa pettämätöntä pakosuunnitelmaa. Elokuvan toisessa juonikaaressa maailman arvostetuimpiin kuuluva sosiaalitieteilijä Veronica (myös Janelle Monáe) niittää paneelikeskusteluissa runsaasti aplodeja, mutta joutuu silti sietämään arjessaan rasistista syrjintää.
Avain elokuvan merkitykseen löytyy geneettisestä muistista – menneiden sukupolvien traumat siirtyvät tuleville. Samalla tavalla rasistiantagonistien geenit jatkavat kulkuaan läpi historian. Aiheen käsittely on Yhdysvaltojen nykytilanteen takia mitä ajankohtaisin, ja elokuva ansaitsee kaksi yläpeukkua maltillisuudestaan kliseisten kauhuotosten suhteen. Yhtäkään nykykauhussa valitettavan ylikäytettyä jumpscarea ei nähdä, koska rasistinen väkivaltakuvasto on jo itsessään kauhistuttavaa ilman ylimääräistä kikkailua.
Siinä missä rasismin kuvaus teknisessä mielessä toimii, sen kerronnallinen arvo kompastelee. Väkivaltaa ja sortoa kuvataan runsaasti, mutta tämän väkivallan syitä tai kulttuurisia merkityksiä ei käsitellä. Geneettistä muistiakaan ei tutkita teeman esittelyä pidemmälle. Kulttuurishistoriallinen kytkentä avautuu huomattavasti paremmin Jordan Peelen elokuvassa Get Out (2017), joka sijoittaa dialogin keinoin esineellistävät puhunnat kauppatavarasta ja mustasta muotivärinä tähän päivään. Vastaavaa reflektiota ei Antebellumissa ole.
Koska rasismia puretaan vain runsaalla väkivaltakuvastolla, joka johtaa väkivallan kierteenä uuteen väkivaltaan, jää elokuvan katsaus rasismiin valitettavan pintapuoliseksi. Kokonaisuutena kyseessä on siis tavanomainen väkivaltakuvastoa painottava kauhuelokuva, joka on rakennettu köykäisesti rasismin teeman ympärille. Varsinkin Yhdysvaltojen nykytilanteen takia olisi ollut suotavaa nostaa esiin monipuolisesti kriittistä luentaa. Rasistinen väkivalta ja kärsimys, joka periytyy loputtomasti eteenpäin, jättää ratkaisuksi vain väkivaltaisen vastaiskun, mikä kuulostaa lähinnä kannustukselta uuteen sisällissotaan.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä
Seuraava:
Wendy
Klassikkotarinan kaunis uusintaversio ei onnistu keräämään parhaita puoliaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Edellinen: David Copperfieldin elämä ja teot
Lempeään Dickens-adaptaatioon uppoutuu mielellään, vaikka tunneside hahmoihin ja tematiikkaan jää etäiseksi.