Annelin aika valkokangas

Kun Saara Cantell teki Kohtaamisia-elokuvansa (Suomi 2009) käsikirjoitusta, hän oli ajatellut tiettyjä näyttelijöitä rooleihin, mutta Martan rooliin hänellä ei ollut mielessä ketään. Tuottaja Outi Rousu ehdotti Anneli Saulia (1932–2022). Cantell innostui siitä valtavasti.

Cantellista ja Saulista tuli ystäviä. He juttelivat paljon Saulin elämästä sekä elokuvasta, joka kertoisi hänestä. Anneli Saulin elämässä yllätykset ja hätkähdyttävät käänteet seurasivat toisiaan niin, ettei kukaan uskoisi sitä, jos siitä tekisi fiktioelokuvan, Cantell ajatteli. Anneli Sauli oli sitä mieltä, ettei Suomesta löydy näyttelijää, joka voisi näytellä häntä.

Cantell halusi tallentaa Saulin elämän. Hän ei halunnut tehdä perinteistä dokumenttielokuvaa – henkilökuvaa – hän halusi, että kaikki tulisi esiin isosti ja teemoittain, ei kronologisesti. Saulilla oli isoja teemoja, joista hän puhuisi, muun muassa näyttelijäurastaan, elämästään naisena, syrjittynä olemisesta, romaniudesta, ulkopuolisuudesta ja poliittisuudesta. Cantellia kiehtoi myös arkistomateriaalin käyttö ja se, että Sauli oli hyvä kertomaan.

Anneli Sauli teki pitkän uran teatteri- ja ennen kaikkea elokuvanäyttelijänä. Hänet muistetaan erityisesti ensimmäisistä elokuvistaan, jotka löivät häneen elämänmittaisen seksisymbolin leiman. Kuva hänestä on ollut valitettavan kapea, huolimatta siitä, että hän on aina kiinnostanut. Nyt tämä kuva vihdoin laajenee.

Saara Cantell teki ystävästään kiehtovan dokumenttielokuvan. Tarinaa kuljettavat eteenpäin runsas ja kiinnostava arkistomateriaali – Saulin kirjeet, vanhat arkistopätkät, joihin on leikattu kohtauksia Saulin elokuvista sekä vanhoista ajankohtaisohjelmista ja mainoksista – sekä Cantellin ja Saulin keskustelut. Cantell ei Saulin lisäksi ole haastatellut muita, mikä elokuvaan juuri sopiikin, ja samalla ilahduttaa ”puhuvien päiden” puuttumisellaan. Cantellin ja Saulin ystävyys välittyy ainutlaatuisesti ollen elokuvan yksi kantava voima. Sauli on hyvä kertomaan. Suomi-elokuvan kulta-ajan nostalgia toimii, ja kiinnostus Saulin Saksan ajan elokuviin todella herää – niitä pitäisi ehdottomasti esittää!

On hätkähdyttävää, miten Anneli Saulia kohdeltiin. Elokuvan tärkeys on muun muassa siinä, että hänen elämässään oli kaikki ainekset tragediaan, mutta hän ei koskaan suostunut uhrin rooliin. Hän murtautui annetusta muotista ja raivasi oman tiensä, ympäristön mielipiteistä piittaamatta – se inspiroi nyt ja tulevaisuudessa. Hänen vahvuutensa ja hyvä itsetuntonsa koskettavat.

Kuva Anneli Saulista ei mielestäni laajene kuitenkaan aivan tarpeeksi. Elokuva keskittyy hänen elokuvauraansa, ja hyvä niin. Mutta muustakin elämästä haluaa tietää enemmän, ja tuntuu, että olennaista puuttuu. Elokuvassa on feministinen vire, eikä siinä mitään. Vanhat ajankohtaisohjelmat ja mainokset, ”tietoiskut”, naisen ”paikasta” ja ahtaista rooleista ovat vahvasti esillä tarinaa tukien, mutta myös liian korostetusti ja muuta syöden. Ne hämmästyttävät ja huvittavat mutta sitten tilalle tulee kasvava ärsytys. Niiden vähäisempi käyttö olisi antanut tilaa Anneli Saulin elämän laajemmalle käsittelylle.

On harmillista, että hän kuoli ennen elokuvan valmistumista.

7.11. alkoi myös elokuvan tekijävieraskiertue. Saara Cantell on paikalla valikoiduissa näytöksissä kertomassa elokuvansa tekemisestä ja vastailemassa yleisön kysymyksiin. Lisäksi osassa näytöksistä paikalla on myös elokuvan tuottaja Markku Tuurna. Erikoisnäytöksiä järjestetään ympäri Suomen.