Ajojahti valkokangas

Vuoden 2013 keväällä tsetseeniveljekset Dzhokhar ja Tamerlan Tsarnaev räjäyttivät Bostonin maratonissa kaksi omatekoista pommia. Islamistinen terrori-isku tappoi kolme katsojaa ja haavoitti satoja. Tekijät tunnistettiin nopeasti ja seurannut tapahtumaketju oli kuin suoraan jännityselokuvasta. Jos jokaista detaljia tapauksesta ei tiedä, on se Peter Bergin pommi-iskua dramatisoivan Ajojahdin (2016) katsomisen kannalta pelkkää plussaa.

Elokuva alkaa kuvauksella bostonilaisten arjesta. Tärkeimmät henkilöt esittelevä jakso lähentelee siirappista, mutta pohjustaa hahmot riittävän hyvin. Katastrofin iskiessä heistä välittää. Sama kaava toimi ohjaajan edellisessä Deepwater Horizonissa (2016) ja toimii nytkin. Samaan tapaan myös Ajojahti kuvaa arkipäivän sankaruutta, poliisien ja pelastustyöntekijöiden työskentelyä sekasorron keskellä.

Tapahtumien keskiössä on kuumakalle-roolien mestari Mark Wahlberg temperamenttinsa vuoksi katupartioon alennettuna ylikonstaapeli Tommy Saundersina. Muista elokuvan hahmoista poiketen Saundersin hahmo on keksitty, mutta tälle on hyvä, näkökulmallinen syynsä. Saunders on rivimiesten seassa, mutta kuitenkin näitä skarpimpi. Michelle Monaghan esittää Tommyn vaimoa, jonka kanssa poliisi purkaa tragedian psyykkisiä seurauksia.

Muissa erinomaisissa rooleissa John Goodman ja Kevin Bacon esittävät kahta toimintatavoiltaan ja fysiikoiltaan erilaista, mutta toisiaan täydentävää poliisipäällikköä. Poliittisen islamin ja islamofobian problematiikkaa sivutaan, mutta mikä tärkeintä, tapahtumat kuvataan myös tekijöiden näkökulmasta. Terroristeja esittävien Alex Wolffin ja Themo Melikidzen rooleihin tiivistyy radikalisoituminen motiiveineen, pelkoineen, toiveineen ja epävarmuuksineen kaikkineen.

Ajojahdin jännitys- ja rikoselementit on tehty niin taiten, että Peter Berg nousee omalla listallani korkealle Hollywoodin genre-elokuvien ohjaajana. Lukuisat näkökulmat palvelevat ensisijaisesti tarinaa ja nivoutuvat yhteen saumattomasti. Kuolleita kohtia ei ole. Valvontakamera- ja uutislähetyskuvilla luodaan vérité-fiilistä, jossa on vaikea erottaa katsooko oikeita vai näyteltyjä tapahtumia. Tehokeino ei ole uusi, mutta Berg hallitsee sen suvereenisti.

Elokuvan ehdoton helmi on loppupuolen käytännössä täydellinen jännitysjakso, joka huipentuu vieläkin täydellisempään toimintakohtaukseen. Tsarnaevit kaappaavat kiinalaisen yrittäjän, jonka kohtalo joutuu moneksi painostavaksi minuutiksi veitsenterälle. Eikä vähiten Trent Reznorin ja Atticus Rossin industrial-ääniraidan vuoksi. Silicon Valley -sitcomista tutun Jimmy O. Yangin esittämä kaapattu kiinalainen on elokuvan parhaita roolisuorituksia.

Lone Survivorilla (2014) Berg osoitti, että hallitsee todella iskevän ja raadollisen toiminnan. Ajojahti pistää paremmaksi, sillä tiukka ja tyylitelty toiminta paitsi sattuu, myös onnistuu naurattamaan. Passipoliisit lähestyvät oikeaa taistelutilannetta vapaa-aikanaan pelaamiensa räiskintäpelien tyyliin, tragikoomisin seurauksin. Hirtehisen J.K. Simmonsin esittämä esikaupungin poliisipäällikkö osoittaa, että pienikin järkeily palkitaan.

Jos autokaappaus viittaa David Fincheriin, voisi tulitaistelu olla suoraan Michael Mannin parhaimmista elokuvista. Ajojahti kannattaa käydä katsomassa elokuvateatterissa jo näiden jaksojen vuoksi.

Toimintaa seuraavat hetket tuntuvat tyhjiltä, eikä hengästyttävien kohtausten jäljiltä voi olla aivan varma nouseeko elokuva enää suvannostaan. Mutta Ajojahti onnistuu yllättämään uudelleen. Bostonin autiot kadut ovat kuin maailmanlopun jäljiltä ja osoittavat kuinka hauras yhteiskunta voi olla. Samoin haurastuvat kansalaisoikeudet. Khandi Alexanderin esittämä nimetön kuulustelija vie elokuvan hetkeksi Kathryn Bigelown Zero Dark Thirtyn (2012) maailmaan. Samaan suoneen iskee erikoisyksikköjen kuvaus, jossa miehet eivät machoilultaan kykene selkeään ajatteluun saati yhteistyöhön.

Tässä on tietysti pieni ristiriita, sillä poliisit ovat lopulta elokuvan sankareita. Mutta tunnetun ristiriitainen on Amerikkakin. Ja se, että ihmiset voivat hädän hetkellä unohtaa erimielisyytensä ja auttaa toinen toisiaan on joka tapauksessa tärkeä viesti. Temaattisesti elokuva sopiikin hyvin yhteen Clint Eastwoodin taannoisen Sullyn (2016) kanssa. Muutenkin elokuvan vertaaminen Eastwoodiin on perusteltua. Berg on selkeästi saman kaliiberin tehokas elokuvantekijä.

Loppu on sentimentaalinen, mutta elokuva on tämän ansainnut. Tapahtuneen pelkistäminen vihan ja rakkauden vastakkainasetteluun on ehkä yksinkertaistamista, mutta hahmojen tosielämän vastinparien suusta kuultuna vakuuttavaa. Samalla uhrit liputtavat globaalia solidaarisuutta. Elokuvan päättävä video, jossa iskussa jalkansa menettänyt Patrick Downes ylittää proteesilla juosten vuoden 2016 maratonin maaliviivan, toi kyyneleet silmiin.