Ainbo – Amazonin sademetsän rohkein tyttö valkokangas

Alkuperäiskansojen kohtalosta on viime aikoina kannettu kasvavassa määrin huolta. Huolen merkityksellisyydestä kertoo aiheen esiin nouseminen Frozen II:n (2020) kaltaisessa suuren tuotannon valtavirta-animaatiossa. Yhtä lailla ellei jopa enemmän huolta kannetaan ympäristön turmelemisesta, mikä sekin on näkynyt koko perheelle suunnattujen animaatioiden kentällä Bigfoot – Isojalan perheen (2020) ja monien muiden vastaavien tavoin. Nuorille suunnattujen elokuvien arvomaailmavalinnoilla on väliä, sillä elokuvat osaltaan muovaavat kasvavien sukupolvien maailmankuvaa.

Perulais-alankomaalainen Ainbo – Amazonin sademetsän rohkein tyttö jatkaa näillä askelmerkeillä yhdistäen alkuperäiskansojen kohtelun ja ympäristön. Amazonin sademetsä näkyy ainakin meikäläisten markkinoiden elokuvissa varsin harvoin verrattuna uutisnäkyvyyteen ja globaaliin huoleen alueen kohtalosta. Ainbolla onkin tässä suhteessa paljon annettavaa.

Ainbo on Amazonin sademetsässä asuvan kansan jäsen. Orvoksi jäänyt tyttö on saanut varttua heimon päällikön perheessä ja Ainbo on kuin sisar päällikön tyttärelle. Heimon ja sademetsän rauha on uhattuna ja Ainbon on ryhdyttävä selvittämään asiaa henkioppaidensa kanssa. Samalla hänelle aukeaa hänen oma tarinansa.

Kyse on hyvin tyypillisestä kasvu- ja sankaritarinasta, jollainen on nähty ja koettu lukemattomissa elokuvissa aiemminkin. Vakiintuneen tarinakaavan hyödyntäminen varsinkin lastenelokuvassa ei sinällään ole väärin, mutta Ainbo kompastelee tarpeettoman tavallisiin kylkiäisiin, joita on nähty niin paljon paremmin toteutettuna lukuisissa muissa animaatioissa. Rasittavin esimerkki ovat komediallisina sivuhahmoina nähtävät henkioppaat, jotka ovat päälle liimattuja suhteessa tarinaan ja sen teemoihin tuoden kerrontaan lähinnä tyhjäkäyntiä, mikä tuntui pitkästyttävän myös kohderyhmäikäistä katsojaa.

Komediallisilla hahmoilla lienee haluttu pehmentää elokuvan synkempiä viidakon pahasta hengestä ja tuomiopäivän koneista kumpuavia sävyjä siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopputulema on hieman sekavaa poukkoilua vaikka tarina sinänsä olisi mahdollistanut keskittymisen muutamien olennaisten ydinteemojen ympärille. Nyt sanottava sademetsien suojelusta, alkuperäiskansoista ja ystävyydestä jää osin puolivillaiseksi.

Aikanaan jo Rio 2:sessa (2014) puhuttiin sademetsien suojelusta ja Ainbolla on tarinallisesti jopa paremmat lähtöasetelmat jatkaa aiheen parissa, mutta ympäristösanoma olisi henkimaailman tekosten sijaan kaivannut uhkakuvissaan enemmän konkretiaa. Toki asioiden katsominen henkimaailman kautta kuvastaa alkuperäiskansojen maailmankäsitystä, mutta aukeaako tämä läntisen kulttuurin nuorelle kohdeyleisölle, on eri asia.

Sankarin viittaa kantavalla tytöllä Ainbo seurailee Disney-animaatioiden viitoittamaa polkua, joka on ansiokkaasti laajentunut sukupuoliselle tasa-arvolle. Toiminnallisella tyttösankarillaan ja seikkailullisella otteellaan Ainbo tuo väistämättä mieleen Disneyn tuoreen Rayan ja viimeisen lohikäärmeen (2021). Harmittavasti Ainbossa kuitenkin likipitäen hukataan Ainbon ja päällikön tyttären välinen ystävyys ja sen suomat tarinalliset mahdollisuudet. Nyt päällikön tytär toisena tyttöhahmona jää aika lailla merkityksettömäksi hahmoksi toisin kuin vaikkapa Rayassa, jossa Rayan vastahahmolla oli iso merkitys.

Animaationa Ainbo on miellyttävää katsottavaa. Vaikka toiminnallisuuden animointi ei Disney-tasoa olekaan niin erityisesti sademetsä miljöönä ja maisemana on tavoitettu kauniin vangitsevana. Sitä kelpaa ihailla elokuvan suvantohetkinä.